”Vertaistuki merkitsee minulle syvimmillään sitä, ettei minun tarvitse olla kipuni eikä elämäntilanteeni kanssa yksin”, kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton vapaaehtoisena, Valoa-vertaisena, toimiva Lasse.
Laatukriteerien poistaminen Kelan vaativaa lääkinnällistä psykoterapiaa tarjoavien psykoterapeuttien kilpailutuksen kriteereistä huolestuttaa erityisasiantuntija Päivi Rissasta. ”Psykoterapian keskiössä ovat ihmiset, joten kilpailutuksen lähtökohtana on oltava heidän tarpeensa, ei palvelujärjestelmä eikä raha.”
Mielenterveyden keskusliiton Vuoden Pomppu 2026 -palkinto on myönnetty Ääneseudun Ilona ry:lle aktiivisesta ja tuloksekkaasta mielenterveystyöstä Äänekoskella Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2026.
Discordiin tiistaina 6. lokakuuta avautunut Pääkaista-yhteisö tarjoaa uuden virtuaalisen hengailupaikan 18–35-vuotiaille nuorille aikuisille, jotka ovat jääneet muiden palveluiden ja yhteisöjen ulkopuolelle. Yhteisö tarjoaa vertaistukea, keskusteluja ja yhteistä tekemistä.
Kansalaisjärjestöissä ihmisten osallisuus vahvistuu ja ääni tulee kuuluviin. Ne ovat tärkeä osa demokratiaa ja siksi se, miten vähättelevästi järjestötoiminnasta nyt puhutaan, on huolestuttavaa, kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka kansalaisvaikuttamisen päivän blogitekstissään.
Mielenterveysviikolla Kihisevissä keskusteluiltamissa purnataan yhdessä asioista, jotka elämässä ja yhteiskunnassa rassaavat. Vastaa kyselyyn ja jaa omat ärsytyksen aiheesi käsiteltäväksi tapahtumassa.
Mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten järjestö Mielenterveyden keskusliitto varautuu STEA-avustusleikkauksiin vähentämällä henkilöstöä ja sopeuttamalla toimintaansa laaja-alaisesti. Koko toimintaan kohdistuvat leikkaukset uhkaavat supistaa palveluja merkittävästi ja jättää tuhannet sairastuneet ja heidän läheisensä ilman tukea.
Mielenterveyden häiriöihin liittyy paljon erilaisia leimoja. Mielenterveyden keskusliiton uudessa podcastissa leimat saavat kyytiä, kun juontaja Laura Haimilan johdolla katsotaan ihmistä ja elämää niiden takana. Uusi Leimallisesti jakso Spotifyssa tiistaisin syyskuussa 2026.
Sunnuntaina 6. syyskuuta Lempäälän Ideaparkissa vietettiin Toivo Cup -salibandyturnausta. Turnauksen lisäksi myös Keskusaukion päiväohjelma veti mukavasti kävijöitä paikalle.
Luonto on paikka, jossa voimme kohdata toisemme ja itsemme, eikä siihen vaadita retkitaitoja tai pitkää vaellusta, kirjoittaa Skutsi kuulee -ohjelman asiantuntija Sanna Manu Suomen luonnon päivän blogikirjoituksessaan.
Sinulle, joka mietit voisitko auttaa omilla kokemuksillasi muita. Ehkä mielessäsi siintää toive vapaaehtoistyöstä mielenterveyden saralla ja haluat tietää siitä lisää.
Sinulle, jota nopeat tunnemyrskyt riepottelevat, heilahtelet joko-tai-keinulaudalla ja mietit, voisiko kyse olla epävakaudesta. Myös kaikille, jotka kaipaavat kokemustietoa epävakaudesta. Omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Kipinäkurssi verkossa.
Ihmisille, jotka pohtivat, mistä oma ilottomuus, jaksamattomuus ja ärtymys mahtavat johtua. Myös kaikille, jotka kaipaavat kokemustietoa masennuksesta. Omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Kipinäkurssi verkossa.
Sinulle, joka olet kiinnostunut antamaan vertaistukea toiselle ja pohdit vapaaehtoistyöhön lähtemistä. Tai sinulle, joka työssäsi toimit vertaistuen parissa.
Sinulle, jolla on traumakokemus tai sinulle, joka et ole aivan varma, voisiko oman olon taakse kätkeytyä trauma. Myös kaikille, jotka kaipaavat kokemustietoa traumoista. Omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Kipinäkurssi verkossa.
Sinulle, jolla on jokin ahdistuneisuushäiriö tai sinulle, joka et ole siitä aivan varma. Myös kaikille, jotka kaipaavat kokemustietoa ahdistuksesta. Omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Kipinäkurssi verkossa.
Sinulle, joka mietit, voisiko kyse olla uupumisesta tai kuljet jo ilottomassa erämaassa. Myös kaikille, jotka kaipaavat kokemustietoa uupumuksesta. Omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Kipinäkurssi verkossa.
Itseopiskelukurssi Oppimisyhteisö Kipinässä, omaan tahtiin, omiin pohdintoihin. Sinulle, joka kaipaat pohjustusta muutokselle ja merkityksellisen elämän rakentumiselle.
Kun mielenterveyden ongelmat vaikeuttavat liikkeelle lähtöä, voimat ovat vähissä ja kotioven avaaminenkin voi ahdistaa, minkälaista kannustusta liikkumiseen tarvitaan?
Psykiatrinen hoitotahto vahvistaa ihmisen itsemääräämisoikeuden toteutumista tilanteissa, joissa hän ei itse kykene osallistumaan psykiatrista hoitoaan koskevaan päätöksentekoon.
Retki lähimetsään? Temppurata omassa olohuoneessa? Kaipaatko kivaa, liikunnallista tekemistä koko perheelle? Liikuttava tapa – videosarjasta löydät runsaasti erilaisia tapoja liikkua yhdessä koko perheen kanssa.