Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Käsikädessä-kalenteri

Käsikädessä–seinäkalenterin vuodelle 2012 on Mielenterveyden keskusliitolle tehnyt valokuvaaja Kimmo Taskinen.


Taskisen kolmas luontokuvakirja Valkoselkätikka ilmestyi syksyllä 2011. Kaksi aikaisempaa luontoteosta ovat Äimän käki ja Pöllökärpäsen purema. Kahden ensimmäisen kirjan tekstit loihti kirjailija Esa Kero. Valkoselkätikan suojelusta kertovassa kirjassa tekstistä vastasi luontoaktiivi Kimmo Martiskainen. Taskinen on tullut tunnetuksi myös erikoisista autokuvista, joita hän on kuvannut Helsingin Sanomiin jo usean vuoden ajan. Nuo kuvat on koottu Kari Hotakaisen kanssa tehtyyn Autokuvakirjaan. 1990-luvulla ilmestyi vielä kuusi sarjakuvakirjaa, joista merkittävimpinä mainittakoon Aapelin teksteihin pohjautuva Siunattu hulluus sekä klassikkonovelleja sisältänyt Korpin nenä. Taskisen piirroksia ja kuvituksia saamme ihmetellä Helsingin Sanomien sivuilla lähes viikoittain.

 

Tämä kalenteri houkuttelee lähtemään luontoretkelle oli ulkona sitten paukkupakkanen tai kesäsade. Kotimaamme kamaralta löytyy monipuolisesti hämmästeltävää niin karujen merimaisemien kuin lehtometsienkin ystäville. Pimeässä kuusikossa on aivan erilainen tunnelma kuin tunturien laella. Vuodenaikojen vaihtelu pitää huolen, että kotipihan maisemaan ei pääse kyllästymään.

 

Suomen luonto ei ehkä näyttävyydessään kestä vertailua sademetsien värejä tuhlailevaan maailmaan tai vuoristojen postikorttimaisemaan. Havaijin koralliriutat pursuavat elämää eri malliin kuin Suomenlahden pohjavelli. Jotain on silti meilläkin. Suomi on laaja maa. Luontokohteita kyllä löytyy. Talvisten hankien keskellä eläinten jälkien tunnistaminen on mielenkiintoista puuhaa. Eri eläinten tapa selviytyä ankarista olosuhteistamme on kiehtovaa. Kevät todella tuntuu keväältä. Lämpimissä maissa samaa ei pääse kokemaan. Kesän lyhyys on kuin elämä itse. Näkemistä ja kokemista riittää, mutta aika on rajallinen. Syksyyn kuuluu toisaalta väriloisto, toisaalta pimeys ja kylmyys. Ihminen on kautta aikojen kerännyt luonnosta niin aineellisia kuin henkisiäkin rakennuspalikoita.

Ihminen on riippuvainen luonnosta vaikka kuinka muuta uskottelisimme.

 

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy