Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Psykoterapiaan?

Mitä psykoterapia on? Miten valitsen sopivan terapiasuuntauksen ja psykoterapeutin? Auttaako psykoterapia?

Kirja opastaa psykoterapiaan hakeutumisessa. Terapia on usein arka asia eikä siihen pääseminenkään aina ole helppoa. Jännittämisen ja riittämättömyyden tunteiden lisäksi voi joutua kohtaamaan monia käytännön esteitä.

Psykoterapiaan hakeutumisen tavallisimmat syyt ovat elämäntilanteisiin ja ihmissuhteisiin liittyvät ongelmat kotona, työssä, opiskelussa ja vapaa-ajalla. Ongelmat synnyttävät muun muassaus epämääräistä ahdistuneisuutta, masennusta ja alakuloa, jännitys- ja paniikkioireita ja erilaisia pelkotiloja. Psykoterapiassa voi käydä läpi omaa henkilöhistoriaansa. Kun oppii hahmottamaan elämäänsä kokonaisvaltaisemmin, ymmärtää myös senhetkiseen kehityskriisiin johtaneita syitä. Psykoterapia vaikuttaa elämänlaatuun tutkitusti yhtä paljon kuin lääkehoito.

FT Mikael Saarinen (s. 1965) on psykoterapeuttina erikoistunut työstressin, uupumuksen ja kiusallisten tunteiden kanssa työskentelyyn. Häneltä on ilmestynyt lukuisia teoksia muun muassa tunneälystä.

Kirjan hinta 22.00 euroa / kpl + postitus- ja käsittelykulut 5.00 euroa / tilaus

Tee tilauksesi tästä!

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy