| « takaisin | Tulosta |
| Sivun sijainti: Etusivu » Liiton toiminta » Hankkeet | |
HankkeetIso käsi - kokemustietoon perustuvan koulutuksen kehittämishanke 2008-2012Iso käsi –hanke on Raha-automaattiyhdistyksen rahoittama ja Mielenterveyden keskusliiton toteuttama valtakunnallinen hanke, jossa kehitetään vertais- ja kokemustietoon perustuvia koulutuksia. Hankkeen tavoitteena on palvelujen käyttäjien hiljaisen tiedon esiin nostaminen vapaaehtoistyöntekijöiden ja ammatillisen henkilöstön koulutuksessa sekä kuntoutujien osallisuuden lisääminen ja monipuolistaminen mielenterveyskuntoutujia tukevien työmuotojen kehittämisessä.Vertais- ja kokemustietoon perustuvien koulutusten sisällöllinen kehittäminen toteutetaan vertaistoiminnan ja aikaisempien koulutusten pohjalta sosiaalipedagogista logiikkaa, voimavarakeskeisyyttä, kokemuksellisuutta, elämyksellisyyttä ja sosiokulttuurista innostamista hyödyntäen. Hankkeen tavoitteena on yhteisen koulutusrakenteen ja -sisällön kehittäminen sekä materiaalien kokoaminen ja työstäminen. Iso käsi – hankkeen koulutukset koostuvat kolmesta koulutusmoduulista: perus- jatko- ja erikoistumismoduuleista. Projektin tuloksena kunkin Mielenterveyden keskusliiton aluekeskuksen alueella toimii 25-35 koulutettua vertais- ja kokemuskouluttajaa ja valtakunnallisesti maassa toimii noin 120 koulutetun mielenterveysalan vertais- ja kokemuskouluttajan verkosto. Omille urilleOmille urille – Työtoiminnasta työllistymisen edistämiseen -projektin tavoitteena on lisätä työtoimintaan osallistuvien mielenterveyskuntoutujien mahdollisuuksia edetä työtoiminnasta ammatillisiin opintoihin ja palkkatyöhön. Lisäksi hanke pyrkii edistämään paikallista ja alueellista yhteistyötä niin, että työtoimintaan osallistuvien kuntoutujien työhön ja koulutukseen osallistumisen mahdollisuudet laajentuvat. Projekti kestää vuodesta 2009 vuoteen 2013. Prinsessa-koulukampanjaPrinsessa-koulukampanja perustuu syksyllä 2010 ensi-iltansa saaneeseen ohjaaja Arto Halosen elokuvaan Prinsessa. Kampanjan kohderyhmänä ovat nuoret peruskouluikäisistä ylöspäin: lukioiden, ammattikoulujen ja muiden oppilaitosten oppilaat. Sen tavoitteena on kertoa koululaisille mielenterveysongelmista ja vähentää niihin liittyviä ennakkoluuloja. |
|
| 9.2.2012 klo 14:29:09 | |