Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Ehjä lapsen mieli

Vuoden 2007 Yhteisvastuukeräys Ehjä lapsen mieli tuotti 5 024 288 euroa. Keräyksen tuotolla autetaan lapsia Suomessa ja Perussa.

Kotimaassa Yhteisvastuuvaroilla madalletaan lasten ja nuorten kynnystä hakea apua, kun perheessä on mielenterveyden ongelmia. Tavoitteena on hälventää ennakkoluuloja ja tarjota käytännön neuvoja.

Koululaisille suunnataan tiedotuskampanja. Osalla rahoista järjestetään perhekuntoutusta niille perheille, joissa vanhemmilla on mielenterveysongelmia.

Ehjä lapsen mieli -kampanjassa liitto keskittyy kolmeen kokonaisuuteen:


Koulukampanja

Koulukampanjan tavoitteena on hälventää mielenterveysongelmiin liittyviä ennakkoluuloja ja häpeää. Psyykkinen sairaus on yksi sairaus muiden joukossa. Siihen on saatavissa apua. Sen kanssa voi elää, ja siitä voi myös parantua.

Lisätietoja


Perhetyökoulutus

Hankkeeseen kuuluu koulutusta kuntien, seurakuntien ja kolmannen sektorin ammattilaisille, jotka kohtaavat työssään mielenterveyskuntoutujia ja heidän perheenjäseniään. Koulutusten tavoitteena on antaa lisätietoa mielenterveysongelmista ja niistä kuntoutumisesta sekä siitä, mitä nämä asiat tarkoittavat koko kuntoutujan perheen näkökulmasta. Lisäksi koulutuksissa tutustutaan lasta suojaaviin tekijöihin sekä varhaiseen puuttumiseen sekä siihen, miten mielenterveyskuntoutujan perheen sisäistä vuorovaikutusta voidaan tukea ja edistää. Koulutuksiin kuuluvat starttiseminaarit, perhetyön koulutus sekä kurssityökoulutus. Osa koulutuksista on avoimia kaikille aihepiiristä kiinnostuneille.

Lisätietoja


Perheiden vertaisryhmät

Perheiden vertaisryhmät on suunnattu perheille, joissa toisella tai molemmilla vanhemmilla on mielenterveysongelmia. Ryhmät sisältävät ryhmätyöskentelyä, toiminnallisia harjoituksia ja liikuntaa. Tavoitteena on tarjota vertaistukea, tietoa sairaudesta ja kuntoutumisesta sekä virikkeitä omaan arkeen.

Lisätietoja


Työryhmät

Ehjä lapsen mieli -hanketta ohjaavat neuvottelukunta ja ohjausryhmä.

Neuvottelukunnan tehtävänä on viedä Ehjä lapsen mieli -hanketta eteenpäin varsinaisen projektin päätyttyä.

Ohjausryhmän tehtävänä on yhteistyössä sidosryhmien kanssa toteuttaa hanke alustavien suunnitelmien pohjalta.

Lisätietoja

 

Ilmaisia oppaita:

Miten autan lastani?

Lisätietoja



Mikä meidän vanhempia vaivaa?

Lisätietoja



Tilaukset:

maie.puusaar[at]mtkl.fi

Tilauksissa veloitetaan postitus- ja käsittelykulut.

 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy