Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Prinsessa-koulukampanja

Raha-automaattiyhdistys on myöntänyt Mielenterveyden keskusliitolle rahoituksen 2-vuotiselle Prinsessa-koulukampanjalle, joka perustuu syksyllä 2010 ensi-iltansa saaneeseen ohjaaja Arto Halosen elokuvaan Prinsessa.  Kampanjan  kohderyhmänä ovat nuoret  peruskouluikäisistä ylöspäin: lukioiden, ammattikoulujen ja muiden oppilaitosten oppilaat.  Sen tavoitteena on kertoa koululaisille mielenterveysongelmista ja vähentää niihin liittyviä ennakkoluuloja.

Mielenterveyden keskusliiton vuosittaisen Mielenterveysbarometrin mukaan asenteet psyykkisesti sairastuneita kohtaan ovat kiristyneet. Nuorten kohdalla tämä oli selvästi havattavissa kouluampumisten jälkeen. Prinsessa -koulukampanjan tavoitteena onkin tehdä psyykkinen sairaus nuorille ymmärrettävämmäksi ja vähemmän pelottavaksi.  Lähes koko elämänsä Kellokosken sairaalan potilaana olleen Prinsessan tarinan avulla on mahdollista lisätä ymmärrystä erilaisuutta kohtaan. Elokuva kertoo myös yhteisöllisyydestä, joka on Prinsessan selviytymisen kantava voima.

Prinsessa koulukampanja rakenne on seuraava:

Prinsessa elokuva näytökset

Järjestämme eri paikkakunnilla Prinsessa koulukampanjan elokuva näytöksiä. Tiedotamme etukäteen oppilaitoksille paikkakunnilla järjestettävistä näytöksistä.

Jos haluat omalle paikkakunnallesi näytöksen ota yhteys Silja Lepistöön. Katso yhteystiedot sivun alareunasta.

Koulukinon oppimateriaali

Opettajat voivat käsitellä mielenterveyteen ja elokuvasta nousseita asioita elokuvan jälkeen oppitunneilla koulukinon oppimateriaalin avulla.

Vaikeat asiat puheeksi –sivusto

Mielenterveyden keskusliiton Prinsessa  –koulukampanjan sivuilla on sivut vaikeat asiat puheeksi –sivusto. Vaikeat asiat puheeksi -sivuston on tarkoitus tuoda esille asioita, joista nuorten ja aikuisten voi olla vaikeaa keskustella keskenään. Sivuston aihepiirien kautta esimerkiksi kouluissa ja nuorille suunnatuissa tilaisuuksissa voidaan käsitellä muun muassa itsetuhoisuutta monissa muodoissaan sekä koulusurmia ja muita vaikeita asioita. On tärkeää, että asioista voidaan puhua myös niiden oikeilla nimillä ja suoraan.

Sivusto pitää sisällään kymmenen eri teemaa: oman sairastumisen, itsetuhoisuuden, koulusurmat, läheisen kuoleman, yksinäisyyden, sairauden perheessä, kiusaamisen, henkisen ja fyysisen väkivallan, seksuaalisen suuntautumisen sekä oman talouden. Itsetuhoisuus käsittelee niin päihteitä, viiltelyä kuin itsemurhiakin. Prinsessa koulukampanja sivuilla on nuorten omat kokemustarinat.

Dokumentti Prinsessan hovissa

Voitte tilata elokuvan dvd -dokumentin Prinsessan hovissa oppilaitokseenne 2 viikoksi, jotta myös ne oppilaat jotka eivät olleet elokuvanäytöksessä, voivat tutustua elokuvan tekoon. Dokumentin kesto n. 30 min.

Kokemuspuheenvuorot

Oppilaitoksilla on myös mahdollisuus tilata oppitunnille kokemuspuheenvuoron esittäjiä, jotka kertovat oman kokemuksensa  mielenterveysongelmista ja niistä selviämisestä. Tämä ei maksa mitään oppilaitoksille.

Tietoisku

Jos kiinnostuit ja haluat näytöksen paikkakunnallesi, ota yhteyttä: 
Silja Lepistö, silja.lepisto@mtkl.fi, GSM 040 5000 822

 

 

Näytösaikataulu:

Näytöspäivä/Paikkakunta

3.2.2012 Lahti

6.3.2012 Hyvinkää

20.3.2012 Turku

17.4.2012 Joensuu

 

Jos haluat mukaan ylläoleviin näytöksiin tai oman näytöksen paikkakunnallesi,
ota yhteys
silja.lepisto@mtkl.fi
tai 040 5000 822.

 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy