Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Vaikeat asiat puheeksi

Vaikeat asiat puheeksi -sivut on avattu 19.4.

Maailmassa on joskus haastavaa elää ja löytää oma paikkansa. Vastoinkäymiset ovat osa elämää, eikä kaikki aina mene suunnitelmien mukaan. Joskus saattaa kohdata hyvin vaikeitakin asioita eikä aina tiedä, miten selviytyä. Tärkeintä on puhuminen vaikeista asioista, tabuistakin. Jos vaikeista asioista ei puhuta, niihin ei myöskään voida löytää ratkaisua eikä niihin kohdistuvia mahdollisia ennakkoluulojakaan pystytä murtamaan. Myös tavallisistakin asioista, kuten seksuaalisesta suuntautumisesta voi olla vaikea puhua.

Vaikeistakin asioista on keskusteltava

Vaikeat asiat puheeksi-sivuston on tarkoitus tuoda esille asioita, joista nuorten ja aikuisten voi olla vaikeaa keskustella keskenään. Joskus näistä asioista voi nuorten olla vaikea puhua keskenäänkin. Sivuston aihepiirien kautta esimerkiksi kouluissa ja nuorille suunnatuissa tilaisuuksissa voidaan käsitellä muun muassa itsetuhoisuutta monissa muodoissaan sekä koulusurmia ja muita vaikeita asioita. On tärkeää, että asioista voidaan puhua myös niiden oikeilla nimillä ja suoraan. Teemat sisältävät myös kysymyssarjoja, joiden avulla aiheita voidaan lähestyä.

Sivusto pitää sisällään kymmenen eri teemaa: oman sairastumisen, itsetuhoisuuden, koulusurmat, läheisen kuoleman, yksinäisyyden, sairauden perheessä, kiusaamisen, henkisen ja fyysisen väkivallan, seksuaalisen suuntautumisen sekä oman talouden. Itsetuhoisuus käsittelee niin päihteitä, viiltelyä kuin itsemurhiakin.


 

Nuorten

kokemustarinat

Lue tästä


Jos tarvitset keskusteluapua:

Valtakunnallinen kriisipuhelin
(Suomen mielenterveysseura) 
0101 95202


Mielenterveyden keskusliiton neuvontapuhelin
0203 91920

MLL:n lasten ja nuorten puhelin: 116 111 ja netti

 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy