Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Väkivallan kehä

Väkivalta yleensä alkaa suhteessa hiljalleen. Se voi alkaa henkisenä väkivaltana ja muuttua fyysiseksi tai seksuaaliseksi. Joskus väkivalta jää kuitenkin vain henkiseen väkivaltaan. Myös henkinen väkivalta satuttaa syvältä.

Monesti kun väkivallantekijä satuttaa kerran, hän katuu tekoaan, vannoo kenties rakkauttaan ja lupaa, ettei niin enää ikinä tapahdu. Näin voi joskus ollakin, mutta jos näin tapahtuu jälleen, ollaan väkivallan kehässä. Se merkitsee sitä, että suhteessa vuorottelevat hyvät hetket sekä väkivallan hetket. Hyvät hetket voivat saada uhrin uskomaan, että suhde on siinä pysymisen arvoinen. Kierre syvenee.

Väkivallan uhri voi alkaa miellyttämään seurustelukumppaniaan tai toimimaan niin, ettei tämä suuttuisi. Voi tuntua siltä, ettei uskalla enää olla oma itsensä tai on varottava kaikkea, mitä sanoo tai tekee, jotta toinen ei hermostu. Tämä voi tapahtua huomaamattakin.

Muutos lähtee väkivallantekijästä itsestään

Kun rakastaa toista, toivoo suhteen parasta. Jos toinen on väkivaltainen, toivoo hänen muuttuvan. Rakkaus ei kuitenkaan riitä lopettamaan väkivaltaa. Muutosta ei tapahdu, ellei väkivallantekijä laita itse muutosta alulle ja halua sitä. Toista ei voi muuttaa, vaikka kuinka haluaisi, koska muutoksen on lähdettävä ihmisestä itsestään. Väkivalta voi olla myös opittu toimimismalli stressitilanteessa, josta on vaikea päästä pois.

Väkivalta yleensä lisääntyy tai raaistuu ajan kuluessa, jos väkivallantekijä ei saa itselleen apua. Muutos voi kuitenkin olla mahdollinen, mutta se vaatii aggression purkamista jollakin toisella tavalla. Jos tuntuu, ettei kykene muutokseen yksin, siihen voi hakea apua.



 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy