Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Miten voin auttaa?

Jokainen kokee asiat omalla tavallaan. Toisesta jokin asia ei ole kiusaamista, toisesta on. Tärkeintä onkin, miten kiusattu itse kokee tilanteen. Jos hän kokee tulleensa kiusatuksi, asiaan on puututtava.

Ei ole väärin kertoa jos kaveria kiusataan.  Se ei ole kantelemista, vaan oikeanlaista vastuun ottamista. Kiusatun puolustaminen on rohkeaa toisin kuin kiusaamiseen osallistuminen. Jos kaveriasi kiusataan, voit tukea häntä, jutella ja osoittaa, ettet hyväksy kiusaamista.

Kiusaamiseen on puututtava

Kiusaamisen ehkäisyssä on kiinnitettävä huomiota koko ryhmään, sillä kiusaaminen on nimenomaan ryhmäilmiö. On pyrittävä siihen, että kiusaaja ei saisi tukea toiminnalleen. Kiusaamisen rehellinen tiedostaminen ja myöntäminen koulussa on tärkeää.

Nuorilta tulisi kysellä kuulumisia ja olla kiinnostuneita heidän elämästään. Moni kiusattu voi myös pelätä kertoa kiusaamisesta, koska häntä on saatettu uhkailla. Kiusaamisesta tulee kuitenkin kertoa aikuisille, sillä jos ei kerro, ei sen loppumiseen välttämättä saa apuakaan.

Nuorten ajattelutapoihin, ennakkoluuloihin ja asenteisiin voidaan pyrkiä vaikuttamaan kouluissa. Vuorovaikutustaitoja voidaan harjaannuttaa ja vaikuttaa ryhmien kehitykseen. Kiusaamista on käsiteltävä koulussa suoraan.

Jos opettaja huomaa kiusaamista niin asiaan on aina puututtava, sillä muuten voi huomaamattaan itsekin hyväksyä kiusaamisen. Koska kiusaamistapaukset voivat merkitä uhrille enemmän kuin arvaakaan, ne on aina otettava vakavasti. Kiusaaminen on väärin. Yhteyttä voi ottaa vanhempien ja opettajien lisäksi myös oppilashuollon henkilökuntaan.

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy