Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Turvaa yhteisöllisyydestä

Koulusurmat voivat vaikuttaa hyvinvointiin sekä kouluyhteisöön ja vanhempiin. Ne voivat aiheuttaa traumaperäisiä oireita ja stressiä sekä järkyttää mielenterveyttä ja vaikuttaa koulusuorituksiin. Turvallisuuden tunne ja yhteisöön kuuluminen kuitenkin auttavat toipumista. 

Sureminen vaatii aikaa

Sureminen ja anteeksiantaminen ovat asioita, jotka kaikki vaativat aikaa. Surun jakaminen jonkun toisen kanssa auttaa, mutta jokaisella on oma tapansa käsitellä surua. Anteeksianto ei merkitse sitä, että tällöin teko muuttuisi oikeaksi, vaan se tarkoittaa, ettei anna itsensä muuttua katkeraksi tapahtuneen takia. Täytyy antaa anteeksi se, että tällaista tapahtui juuri minulle. Tekoa voi tuskin unohtaa, vaan se jättää jälkensä, mutta ajan kanssa se ei enää ole koko ajan ajatuksissa eikä estä tekemästä asioita, joita haluaisi tehdä.

Maailma on täynnä mahdollisuuksia ja identiteetin rakentaminen voi olla vaikeaa. Ihminen on sosiaalinen olento, minkä vuoksi on tärkeää kuulua johonkin tai samaistua johonkin. Yhteenkuuluvuuden tunne ja se, että joku kuuntelee ja on kiinnostunut itsestä, auttaa niin hyvinä kuin vaikeina hetkinä. Osallisuuden ja vaikuttamisen kokemukset ovat myös tärkeitä ja luovat tunteen siitä, että minä olen tärkeä. Asiat eivät vain pysy samanlaisina ja muuttumattomina, vaan omalla osallistumisella voi vaikuttaa niihin.
 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy