Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Koulutusmenetelmät ja -sisällöt

Lähiopetuspäivinä käytettävät koulutusmenetelmät ovat alustukset, pienryhmätyöskentely, toiminnalliset harjoitukset, yksilökeskustelut sekä tarinapaja.

Koulutuksessa korostuvat Mielenterveyden keskusliiton toiminnan periaatteet ja koulutuksessa hyödynnetään kuntoutujilta kerättyä tietoa.

Vertaistuki ja ryhmämuotoinen toiminta ovat Mielenterveyden keskusliiton ja sen jäsenyhdistysten toiminnassa keskeisiä. Vertaistuki perustuu ihmisten ajankohtaisiin ja henkilökohtaisiin tarpeisiin sekä niitä suurempaan yhteiseen kiinnostukseen elämän parantamiseksi.

Vertaistuen muotoa ei voi määritellä ulkopuolinen taho. Vertaistuella autetaan ihmistä murtautumaan potilaan roolista, muodostamaan sosiaalisia verkostoja ja kasvamaan täysivaltaiseksi osallistuvaksi kansalaiseksi.

 

Koulutusten sisällöt

Koulutussisällöt on kehitetty oma-aputoiminnan, vertaistukiryhmätoiminnan ja aikaisempien kokemuskouluttajakoulutusten kokemusten pohjalta. Toteuttamisessa vahvistetaan sosiaalipedagogista logiikkaa, ns. toisen tiedon kokoamisen lähtökohtia. 

Koulutuksessa korostetaan voimavara – ja ratkaisukeskeisen ajattelun tueksi kokemuksellisuutta, narratiivisuutta, elämyksellisyyttä ja sosiokulttuurillista innostamista.

Kokemuskouluttajakoulutuksessa käydään läpi kokemuskouluttajien toimintakenttää, miten kokemuskouluttajaksi kasvetaan vertaisuuden pohjalta, työstetään omaa tarinaa, opiskellaan esiintymistä ja hankitaan esiintymisvarmuutta.

Ryhmätöitä tehdään koko koulutuksen ajan, ja niissä opitaan vuorovaikutustaitoja ja sosiaalisuutta sekä oman mielipiteen ilmaisemista turvallisessa ympäristössä.

 

<- Takaisin

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy