Kokemustutkija etsii parantamisen aiheita julkisen terveydenhuollon palveluissa ja sairastuneiden kohtelussa.
"Kokemustutkijalla on oma paikkansa omassa, muiden kokemustutkijoiden, kuntoutujien ja hoitajien elämässä sekä tärkeä mielenterveyspoliittinen ja tiedollinen merkitys mielenterveyspalveluiden ja kansalaislähtöisen sosiaalipolitiikan kehittämisessä." (Palonen)
Kokemustutkijoiden tarkoitus on haastatella esimerkiksi mieleltään sairastuneita tai asunnottomia ja etsiä ratkaisuja heidän tilanteensa ja palveluiden parantamiseksi ja ongelmien ratkaisemiseksi.
Tarkoitus on, että tutkijat hyödyntäisivät omia kokemuksiaan ja olisivat omalta osaltaan vaikuttamassa mielenterveys- ja päihdetyötä koskevien päätösten teossa.
Kokemustutkijakoulutuksessa koulutettavat oppivat pitämään oman tarinan erillään haastateltavien elämäntarinoista ja niiden ymmärtämisestä. Oman tarinan tietoisempi jäsentäminen myös tekee mahdolliseksi sen käyttämisen työvälineenä haastatteluissa.
Kansallisessa mielenterveys- ja päihdesuunnitelmassa (Mieli 2009) nostetaan esiin kokemusasiantuntijoiden rooli mielenterveys- ja päihdetyön suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa. Kokemustutkijat eli arvioitsijat kykenevät oman kokemuksensa kautta arvioimaan mielenterveys- ja päihdepalvelujen laatua.
Kokemusarvioijat
Henkilöitä, joilla on oma kokemus niiden palveluiden käyttämisestä, jonka toteutumista he arvioivat. Esimerkkinä asumispalveluiden arvioiminen asumispalveluyksiköissä.
Kokemustutkijoita ja -arvioijia kouluttaa Mielenterveyden keskusliitto. Lisätietoa tästä.
<-Takaisin
Lähteet:
Ihmisoikeudet mielenterveys- ja päihdeyksiköissä kokemusarvioinnin kohteina. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Raportti 22/2010.
Palonen, Pasi. Tarpeellisuuden tunnetta ja asioihin vaikuttamista. Kipunoita. Nro2, 2009.