Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Vertaistukiryhmien periaatteet

Vertaistukiryhmien toiminta perustuu tasavertaisuuteen ja luottamuksellisuuteen. Ryhmän kaikki jäsenet ovat keskenään tasavertaisia, myös ryhmän vetäjä. Jokaisella on oikeus tulla kuulluksi ryhmässä ja jäsenten on voitava luottaa siihen, ettei ryhmässä käsitellyistä asioista puhuta muualla.

Osa ryhmistä on määritellyt itselleen tarkan aihepiirin tai teeman, toiset toimivat ilman erityistä teemaa. Ryhmään osallistuminen ei edellytä lääkärin lähetettä tai diagnoosia, ryhmään tulon syyksi riittää oma kiinnostus.

Olennaista vertaistukiryhmän tuessa on, että se lähtee jäsentensä ajankohtaisista ja henkilökohtaisista tarpeista ja omista valinnoista eikä vallitsevista hoitokäytännöistä. Vertaistukiryhmään kuuluvien vertaisten tuki lähtee ajatuksesta, että tietyssä elämäntilanteessa eläneellä ja tiettyjä asioita itse kokeneella on näistä asioista asiantuntemusta, joka on ainutlaatuista ja jota muulla asiaan perehtymisellä ei voi saavuttaa.

Vertaistukiryhmässä apua ei tarvitse anella eikä tyrkyttää. Auttaessaan muita auttaa myös itseään ja toisin päin. Apua ei välttämättä tietoisesti tarjota tai vastaanoteta lainkaan, eikä avun saantia ja tarjontaa usein edes huomata. Vertaistukiryhmän kokoontumisissa ei mietitä, kuka auttaa ketä ja miten. Vertaistoiminnassa auttaminen ei välttämättä ole tarkoitushakuista, vaan itse itseään ruokkiva sosiaalinen prosessi.  

 

Vertaistukiryhmiä

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy