Vertaistoiminta kiinnittyi 1960 – 1980-luvuilla vahvasti sairaalakokemuksiin. Hoitojärjestelmän sisälle syntyi kerhoja ja keskusteluryhmiä, joissa vertaisuuden luoma tuki oli luontevaa kaveruutta.
1980- luvulla omakohtaisen mielenterveyden häiriöön sairastumisen ja kuntoutumisen kokemuksen omaavat vertaisohjaajat tulivat mukaan kuntoutus- tai sopeutumisvalmennuskurssitoimintaan.
1990 – luvun alkupuolella vertaistukiryhmät tulivat osaksi vapaaehtoista mielenterveystyötä. Vertaisuus siirtyi potilasyhdistyksiin, ja niihin alettiin perustaa keskusteluryhmiä, joita ohjasi yksi ryhmän jäsenistä.
Ryhmätoiminta alkoi järjestäytyä ja ensimmäisiä ryhmänohjaajia koulutettiin. Toimintaa kehittämään tehtiin ryhmän ohjaamiseen liittyvää materiaalia, kirjoja ja oppaita.
Vuonna 1994 Mielenterveyden keskusliitossa alkoi oma-apuprojekti, jossa kehitettiin mielenterveyskuntoutujien itsehoitoa tukevia ja terveyttä edistäviä työ- ja toimintamuotoja. Tämä tapahtui tiedottamalla, kouluttamalla ja tutkimalla.
Projekti kesti 2000 – luvun alkupuolelle saakka ja sen tuloksena oli satoja koulutettuja oma-apuryhmän ohjaajia. Vuonna 2002 paikallisissa mielenterveys-yhdistyksissä toimi arviolta 200 vertaistukiryhmää.
1990-luvun lopussa Mielenterveyden keskusliitto aloitti kokemuskouluttajien kouluttamisen. Kokemuskouluttajien tavoitteena on koulutus- ja vaikuttamistoiminta. Tätä he tekevät jakamalla omaa sairastumisen ja kuntoutumisen tarinaansa erilaisissa koulutustilanteissa.
Kokemuskouluttajat tuovat mielenterveyskuntoutujien hiljaista tietoa julki ja vaikuttavat sitä kautta mielenterveyspotilaiden ja - kuntoutujien kohtaamaan hoito- ja palvelujärjestelmään. Kokemuskouluttajat järjestäytyivät osuuskunnaksi.
Uusi vuosituhat
2000 – luvun alussa vertaisneuvojat aloittivat työnsä Mielenterveyden keskusliiton Tietopalvelu Propellissa. Propelli jakaa tietoa mielenterveyskuntoutuksesta ja –palveluista sekä antaa neuvontaa käyntipisteessä ja puhelimessa. Vertaisneuvojat työskentelevät ammattilaisneuvojien työpareina.
Vertaistoiminta on yhä moniulotteisempaa. Vertaisuuden kokemus myös kiinnittyy selvemmin mm. sukupuoleen, ikäryhmään, elämäntilanteeseen tai tavoitteisiin, mm. koulutus, työelämä, liikunta, ravinto ja terveys, talouden hallinta.
Vuodesta 2006 liitossa on koulutettu ja käytetty vertais- tai kokemustutkijoita, jotka ovat tutkineet muun muassa palveluita.
Vuonna 2007 Mielenterveyden keskusliitossa perustettiin vertaispankki. Sen tarkoitus on koota yhteen ja tukea vertais- ja kokemustehtävissä työskenteleviä vapaaehtoistyöntekijöitä.
Mielenterveyden keskusliitto tekee tällä hetkellä kokemuskoulutusyhteistyötä Reumaliiton ja kokemuskouluttajaverkoston kanssa ja käyttää näiden ylläpitämää sähköistä kouluttajapankkia. Kokemuskouluttajapankista oppilaitokset voivat rekisteröitymällä hakea kokemuskouluttajaa omiin tarkoituksiinsa. Verkosto myös järjestää tapaamisia ja markkinoi kokemuskouluttajatoimintaa.
Vuosina 2008-2011 on Mielenterveyden keskusliiton Iso käsi- projektissa koulutettu vertaisryhmän ohjaajia perus- ja jatkokursseilla sekä kokemuskouluttajia omana koulutusmoduulinaan. Osa näistä kouluttajista toimii yhdistyksissä ja osa myös ulospäin suuntautuvassa toiminnassa, mm. luennoitsijoina oppilaitoksissa ja erilaisissa tilaisuuksissa.
Lähteet:
Vertaistoiminnan historiaa. Mielenterveyden keskusliitto.
<- Takaisin