Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Mieli voi sairastua

Ihmisen mieli voi sairastua siinä missä kehokin. Yhdellä on vikaa keuhkoissa tai sydämessä, toisella voi olla sairautta mielessä. Masennus on Suomen yleisin psyykkinen sairaus.

Mielen sairauksista voi parantua. Vaikka ei kokonaan paranisikaan, voi elää hyvää elämää myös lääkkeiden ja muun hoidon avulla.

Mielen sairautta ei tarvitse hävetä, vaikka sairastunut käyttäytyy joskus eri tavalla kuin mikä on tapana. Erilainen käytös voi olla sairauden yksi oire. Mielen sairastuminen ei ole kenenkään syytä. Kaikki ihmiset voivat sairastua, myös lapset ja nuoret.


Nuori voi sairastua

Nuoruuteen kuuluu, että asiat muuttuvat jatkuvasti niin olosuhteissa kuin mielessäkin. Jokaisella on mielialan vaihteluita, haluttomuutta, kyllästymistä ja suuria innostuksen hetkiä. Useilla on hetkellisesti tämäntapaisia tuntemuksia ja käytöshäiriöitä. Välillä jokainen tuntee olonsa huonoksi, mutta yleensä se on ohimenevää ja luonnollista. Vaikeaa oloa usein helpottaa, jos asiasta keskustelee ymmärtävän aikuisen kanssa.

Jos eteen tulee ylivoimaisen suuria sopeutumisvaikeuksia, opiskeluvaikeuksia tai pitkään kestävä vaikea olo, jolle ei ehkä osaa antaa nimeäkään, kannattaa hakea ammattiapua. Se ei välttämättä tarkoita sitä, että olisi sairas. Siitä on kyse vasta silloin, jos tilanne vaatii lääkärin hoitoa. Vaikeudet ja sairaudet voidaan voittaa.

Nuoret oireilevat eri tavoin. Hiljaiset tytöt saattavat voida kauankin huonosti ilman että sitä kukaan huomaa. Oireilu saattaa kehittyä myöhemmin masennukseksi tai syömishäiriöksi. Vilkkaampien poikien käytöshäiriöt ja oireilut huomataan usein helpommin.


Vanhempi voi sairastua

Jos vanhemman mieli sairastuu, vanhemmasta tulee usein väsynyt ja voimaton. Sairaus vaikuttaa jaksamiseen ja asioiden hoitamiseen. Se ei vaikuta siihen, ettei vanhempi rakastaisi lastaan. Tärkeää on, että asian oikea laita kerrotaan nuorelle. Tällöin hän ymmärtää paremmin, että kyse on sairaudesta, josta voi parantua tai ainakin sen kanssa voi elää. Aiheesta löytyy tietoja mm. sivuilta www.mielix.fi.

Jos vanhempi sairastaa, voi nuori tarvita tukea. Missään tapauksessa ei ole tarkoitus, että nuori on se, joka kantaa perheessä vastuuta. Se on vanhemman asia ja jos hän ei sairautensa takia siihen kykene, apua on saatavissa.

Jos vanhempasi käyttäytyy oudosti, sitä ei tarvitse hävetä. Psyykkinen sairaus panee joskus ihmiset toimimaan toisin kuin on tapana. Kun mieli sairastuu, siihen saa erilaisia lääkkeitä ja hoitoa kuten terapiaa.

Vaikka vanhempi olisi sairas, voi nuori elää normaalia ikäiselleen kuuluvaa elämää.

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy