Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Yksinäisyys

Jokainen tarvitsee toista ihmistä, kenen kanssa jutella, jonka kanssa voisi jakaa tunteensa ja johon voi luottaa. Yksinäisyys on hyvin yleistä – varsinkin nuorten keskuudessa.

Yksinäisyyteen liittyy usein tyytymättömyyttä ja ahdistusta. Voi tuntua siltä, että kukaan ei minusta pidä. Tämä ei kuitenkaan ole totta. On tärkeää pitää itse itsestään, olla oma paras kaverinsa. Silloin yhdessäolo toisten kanssa sujuu paremmin.

Joskus on vaikeaa mennä toisten joukkoon, mutta se on kuitenkin ainoa keino tilanteen muuttamiseksi, jos tuntuu yksinäiseltä. On luovuttava turhista peloista ja ryhdyttävä harjoittelemaan rohkeutta menemällä esimerkiksi harrastusryhmään tai johonkin tilaisuuteen, vaikka kuinka pelottaisi. Kannattaa aloittaa jostain ihan pienestä asiasta.

Harrastukset yhdistävät ihmisiä, ja niistä löytyy kavereita, jotka pitävät samoista asioista.
Liikuntaporukoihin tai luontoharrastajien joukkoon on yleensä helppo mennä, sillä toiminnan kautta tutustuu vähitellen luonnollisella tavalla. Ja sitten kun on tutustuttu, alkaa juttelukin sujua.

Perheessäkin voi tuntea itsensä yksinäiseksi. Omalla perheellä saattaa olla hyvin vähän tekemistä muiden ihmisten kanssa. Varsinkin kaupungeissa on perheitä, joiden elämä rajautuu omaan perhepiiriin.

Perhe-elämän tiiviys ei sinänsä ole huono asia, mutta jos tulee jokin ongelma, kuten juopottelua, työttömyyttä, mielenterveysongelmia tai avioero, ei löydykään ketään eikä mitään tueksi. Tällöin perheessä elävät tuntevat itsensä yksinäisiksi ja usein myös avuttomiksi. Siksi on hyvä, että tuntee ihmisiä myös oman perheen ulkopuolelta.


Korvikkeet eivät auta

Tavara, musiikki ja elokuvat ovat monen ihmisen elämässä tuottamassa mielihyvää, kun hyviä ihmissuhteita ole. Yletön kuluttaminen voi olla merkki yksinäisyydestä. Sellaisen harrastuksen etsiminen, jossa voi jutella toisten kanssa, on parempi vaihtoehto.

Lemmikkieläimet ovat tärkeitä ja hauskoja ja niistä pitää huolehtia hyvin. Mutta suhdetta toiseen ihmiseen ne eivät voi korvata. Lemmikki voi auttaa kuitenkin löytämään kavereita. Esimerkiksi koiriaan ulkoiluttavilla on tapana jutella keskenään.

Monet lapset ja nuoret viettävät paljon aikaa tietokoneen kanssa. Se on hyödyllinen monessa suhteessa, mutta se ei saa viedä liian paljon aikaa. Toisten ihmisten kanssa seurustelu kasvokkain on tietokonetta tärkeämpää, vaikka netinkin kautta voi löytää kavereita. Luottamusta, ymmärrystä, asioiden jakamista, lohtua ja turvaa – sitä jokainen kaipaa. Koneesta ei ole siihen.

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy