Blogit

Eri alojen asiantuntijat kirjoittavat tässä osiossa työhön paluusta omasta näkökulmastaan.

 

**********

 

9.12. Toiminnanjohtaja Marita Ruohonen, Suomen Mielenterveysseura:

Mitä kuuluu Tuulalle?

Kauan sitten saimme silloiseen työyhteisööni uuden työtoverin. Hän oli noin viisikymppinen ja tuli suuren yrityksen johtajan sihteerin tehtävistä. Hän oli tavattoman pätevä ja poikkeuksellisen nopea työssään.

Ongelmana oli, että muutaman kerran vuodessa hän vaipui parin viikon masennus- ja juopotteluputkeen. Päihdehoidot olivat hänelle vuosien varrelta tuttuja, mutta tuloksia ei juurikaan tullut. Työssä ollessaan hän oli niin tehokas, että hoiti varmasti osuutensa töistä myös palkattomien poissaoloviikkojensa osalta.

Työyhteisömme ei näitä katkoja kestänyt. Luonnollisesti oli hankalaa muille, kun hänen poissaolonsa tulivat yllättäen. Töiden aikataulut pettivät ja muut joutuivat venymään. Kaikkein ankarimmin häneen suhtautui porukastamme se, joka itse oli päässyt irti alkoholismista.

Tuula on usein palannut mieleeni. En ollut häntä tuomitsemassa, mutta en myöskään puolustamassa. Tällä elämänkokemuksella olisin toiminut toisin.

Silloisessa työpaikassani olisi ollut täysin mahdollista rakentaa Tuulan työtehtävä vähemmän riippuvaiseksi tiukoista aikatauluista. Hyvä työyhteisö olisi voinut olla hänen elämässään ratkaiseva voimavara.

Kyse oli asenteista. Tuula tuomittiin, vaikka työn tulosten valossa hän oli parhaita työntekijöitä. Hän oli jo sen ikäinen, että suuri elämänmuutos oli epätodennäköinen, vaikka ei mahdoton.

Olisiko nyt – 2010-luvulla – aika tehdä tilaa työyhteisöissä myös heille, jotka eivät pysty kokoaikaiseen työhön? Olisiko nyt aika lopettaa tuhlaaminen, kun sairaslomalla ja työkyvyttömyyseläkkeellä on kymmeniä tuhansia työhön haluavia osatyökykyisiä ihmisiä?

Missä mahtaa Tuula olla nykyään?

Toivon, että hän löysi ymmärtäväisemmän työyhteisön.

**********

 

9.12. Toiminnanjohtaja Kristiina Aminoff ja viestintävastaava Tia-Maria Lehto, Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto:

Avoin ilmapiiri tukee omaisen työkykyä

Kun yksi perheessä sairastuu masennukseen, muuttuu myös omaisen elämä.

Jos sairastunut on esimerkiksi perheen isä tai äiti, puolisolle kasaantuu enemmän vastuuta arjen asioista, kuten lastenhoidosta, kotitöistä ja perheen elättämisestä. Puoliso kuormittuu ja myös hänen työkykynsä voi heikentyä tilanteen vaativuuden vuoksi.

Monelle mielenterveyskuntoutujan omaiselle työ kuitenkin on tärkeä voimavaran lähde, jonka avulla jaksaa päivästä toiseen. Työpaikan ilmapiirillä ja asennoitumisella sekä rakenteellisilla ratkaisuilla voidaan tukea omaisen työkykyä.

On tärkeää, että mielen sairauksista voidaan puhua avoimesti. Moni omainen salaa läheisen sairauden, koska pelkää perheensä leimautumista. Salailu lisää omaisen kuormaa, kun hän joutuu kantamaan taakkansa yksin.

Tilanne on aivan toinen, jos omainen voi kertoa töissä, että perheenjäsenellä on masennusta. Työkaverit voivat antaa omaiselle paljon voimia kuuntelemalla häntä tai sanomalla joskus pari rohkaisevaa sanaa.

Työpaikan ilmapiiristä on vastuussa ennen kaikkea johtaja. Hänen suhtautumisensa vaikuttaa siihen, kuinka avoimesti työpaikalla puhutaan vaikeista asioista.

Hyvä johtaja ottaa työn suunnittelussa huomioon  omaisen yksityiselämän kuormittavuuden ja miettii, millaiset ratkaisut tukevat omaisen jaksamista. Johtaja voi myöntää omaiselle esimerkiksi työaikajoustoja.

Parhaimmillaan yhden työntekijän avautuminen luo avoimuutta ja ymmärrystä koko työyhteisössä. Kun yksi kertoo läheisen sairaudesta muille, voi toinenkin avautua: onhan masennus hyvin yleistä ja siihen voi sairastua kuka tahansa meistä.

**********

2.12. Puheenjohtaja Juha Marttila, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:

Jos maatalousyrittäjä ei enää jaksa

Yrittäjä on maatilan tärkein voimavara. Pääomavaltaisessa tuotannossa rakennusten, koneiden ja karjan kunto ja onnettomuuksiin varautuminen otetaan tosissaan. Yrittäjän työkyvyn ylläpitäminen ja sairauksiin varautuminen ovat vielä valitettavan usein se heikko lenkki maatilan toiminnassa.

Ajat kuitenkin muuttuvat ja sen mukana monet asiat parempaan suuntaan. Uuden teknologian myötä maatalousyrittäjän työnkuva on kehittynyt kovasti. Koneet ja automaatio hoitavat raskaimpia työvaiheita. Raatajasukupolvi on pikku hiljaa väistynyt eläkkeelle – liian moni jatkuvan kivun kanssa taistellessa. Tuki- ja liikuntaelinten vaivat ovat syynä joka toiseen maatalousyrittäjän työkyvyttömyyseläkkeeseen.

Uusi aika on tuonut uusia haasteita. Maatilayritykset kasvavat, tehokkuusvaatimukset kiristyvät, markkinat heilahtelevat ja tukipolitiikka tempoilee. Investointeja on tehtävä pärjätäkseen, niiden mittasuhteet kasvavat jatkuvasti ja samassa suhteessa velkaannutaan. Erinäisiä lomakkeita, kirjanpitoa ja säädösten opettelua riittää kaikelle liikenevälle ajalle. Tee virhe ja sinulta voidaan pahimmillaan sanktioida vuoden palkka. Kaiken ohessa yrittäjä on usein kovin yksin niin työmaallaan kuin sosiaalisessa verkostossa.

Masennukseen perustuvat eläkkeet ovat maatalousväestöllä harvinaisempia kuin työntekijöillä keskimäärin. Edellytykset tilanteen pahenemiselle ovat kuitenkin olemassa. On hyvä, että asiaan on tartuttu. Työkyvyn tukeminen ja työssä jaksaminen ovat vähitellen nousemassa esiin aivan uudessa valossa myös maatalousyrittäjien keskuudessa.

Maatalousyrittäjän uupuessa, seuraukset hänelle itselleen, lähipiirilleen ja yritystoiminnalle ovat usein äärimmäisiä. Karjatilalla eläinten hoito vaatii jatkuvaa valvontaa ja reagointikykyä. Jos yrittäjä ei enää jaksa, jo hetkellinen laiminlyönti voi johtaa vakaviin eläinsuojelurikkomuksiin. Tuloksena on yrityksen loppu, raastupa ja koko perheen elämän murentuminen. Tukiverkostot ja varhainen puuttuminen orastaviin ongelmiin on välttämätöntä näissä meillä vielä onneksi harvinaisissa tapauksissa.

Laadukas ja toimiva työterveyshuolto on avain maatalousyrittäjien sairauksien ennaltaehkäisyyn. Työterveyshuolto ei kuitenkaan ole nykyajan vaatimusten tasolla. Vain 39 prosenttia maatalousyrittäjistä on työterveyshuollon piirissä. Ongelmia on sekä palvelujen saatavuudessa että laadussa.

Työterveyshuollon palvelut hankitaan pääosin terveyskeskusten kautta. Alueelliset erot palvelutarjonnassa ovat valtavia. Erityisesti maaseutukuntien työterveyshuolto kärsii akuutista resurssivajeesta.

Työterveyshuollon on uudistuttava vastaamaan nykyaikaisten maatilojen tarpeita. Keskeinen osa palvelua ovat tilakäynnit. Niiden sisältöä on kehitettävä tilakohtaiseen räätälöintiin, jossa korostuu monipuolinen terveydenhoidollinen ammattitaito ja maatilan prosessien tuntemus. Tarvitaan asiakaslähtöistä otetta.

Kuntoutus on oiva keino maatalousyrittäjien terveydentilan edistämisessä. Hälytyskellojen on syytä soida silloin, kun yrittäjä ei kykene irrottautumaan arjen kiireistä kuntoutuskuurille.

Kuntoutusmahdollisuuksien tarjoaminen riittävän varhain, säännönmukaisuus ja seuranta sekä sisällön kehittäminen tarjoavat eväitä myös maatalousyrittäjien masennuksen torjuntaan. Kaupan päälle onnistuneelta kuntoutusjaksolta jää usein perinnöksi erinomaisia vertaisverkostoja arjen iloksi ja pahan päivän tueksi.

**********

 

2.12. Toimitusjohtaja Esa Swanljung, Työeläkevakuuttajat TELA:

Ei anneta periksi!

 

On tullut miltei muodiksi puhua työurien pidentämisestä. Useimmiten sillä tarkoitetaan terveiden ihmisten omasta vapaasta halustaan tekemiä suunnitelmia. Tämä puoli onkin kehittynyt myönteiseen suuntaan. Töissä halutaan olla entistä kauemmin. Suurempi ongelma on niillä, joiden työuran katkaisee sairaus.

Entistä useammalla sairastuminen tapahtuu henkisellä puolella. Näistä aivan liian moni syrjäytyy varhain johtuen huonosta hoidosta ja vanhakantaisista asenteista. Tähän ei ole pakko tyytyä. On varmasti löydettävissä keinot, kunhan vain emme anna periksi!

Olen törmännyt ilmiöön, jossa tunnolliset ja todella hyvät työntekijät palavat loppuun, masentuvat ja ajautuvat elämässään ulkoradalle varsin nuorina. Mitään syytä tähän en näe. Kunnon hoidolla ja jälkityöllä suurin osa heistä voisi jatkaa työelämässä vielä pitkään, useimmat vanhuuseläkeikäänsä saakka.

Olemme halunneet nostaa tästä asiasta keskustelua. Haluamme myös käytännössä tukea toimintaa, jolla käytäntöjä kehitetään parempaan suuntaan. Työeläkevakuuttajat TELA on yhdessä Työterveyslaitoksen kanssa käynnistänyt hankkeen, joka hakee työterveyshuolloista parhaat käytännöt ja pyrkii jalkauttamaan ne sinne, missä kehittämistä vielä on.

Ilokseni olen huomannut, että näihin kysymyksiin kiinnitetään nykyisin jo hyvin laajasti huomiota. Tästä hyvä esimerkki on sosiaali- ja terveysministeriön käynnistämä Masto –hanke, jossa olemme innolla mukana. Kestäviin ratkaisuihin tarvitaankin laajaa ja monipuolista asiantuntemusta, mutta myös aitoa tahtoa eri puolilla yhteiskuntaamme.

Olen erittäin ilahtunut siitä, että Mielenterveyden keskusliitto nostaa vahvasti esille kysymyksen töihin palaamisesta sairauden jälkeen. Tässä nimittäin on puutteellisen hoidon ohella havaittu suurimmat esteet sairauden pysyväksi voittamiseksi. Valitettavasti vielä esiintyy myös asenteellisia esteitä.

Varhaisella puuttumisella, hyvällä hoidolla ja töihin paluuta tukemalla on mahdollista saada tuloksia aikaan. Samalla kun parannamme ihmisten elämän laatua ja saamme hyviä työntekijöitä takaisin työmarkkinoille, me tulemme pidentäneeksi myös niitä työuria todella merkittävästi. Hyvällä syyllä voimme puhua win-win-win –toiminnasta, jolle on kaikki syy toivoa menestystä.

**********

 

 25.11. Peruspalveluministeri, terveystieteiden tohtori 

Paula Risikko, sosiaali- ja terveysministeriö:

Työhyvinvointi työurien perustana

Hyvinvointiyhteiskunnan turvaamisessa ykköstilalla on työurien pidentäminen. Pidentymisen pitäisi tapahtua sekä alusta että lopusta.

Työt siis pitäisi aloittaa nuorempana kuin nyt on tapana, ja työura pitäisi sen lisäksi vielä päättääkin nykyistä vanhempana. Suomessa keskimääräinen eläköitymisikä on matalampi kuin lähes kaikissa muissa Pohjoismaissa. Esimerkiksi vuonna 2008 vain Tanskassa jäätiin eläkkeelle hieman aikaisemmin.

Viime budjettiriihessä teimme päätöksiä, joilla tavoitellaan opiskelijoiden nopeampaa pääsyä opiskelemaan sekä valmistumista ammattiin. Näin vaikutettaisiin työuran alkupäähän.

Entäs sitten se loppupää? Miten työuria oikeasti voidaan pidentää?

Toimin aikoinaan yli kymmenen vuotta täydennyskouluttajana sosiaali- ja terveysalalla. Sen kokemuksen perusteella tiedän, että sosiaali- ja terveysalan työntekijöillä niskavillat nousevat taatusti pystyyn, kun sanotaan, että heidän pitäisi jaksaa nykyistä kauemmin työssä.

Koko ajan raskaammaksi muuttuva työ, lisääntyvä vastuu ja kiire, henkinen paine ja niin edelleen aiheuttavat yhdessä sen, että ihmiset uupuvat työssään entistä aiemmin. Näin sekä henkisesti että ruumiillisesti.

Jos eläkeikää oikeasti aiotaan saada ylöspäin, työyhteisöissä on tärkeää huolehtia työntekijöiden työhyvinvoinnista. Työhyvinvointi on ehdoton edellytys sille, että ihminen jaksaa nykyistä pidempään työssään.

Työhyvinvointi on yksilöllinen kokemus, jonka perusta on elämänhallinta eli työn ja muun elämän kokonaisuuden hallinta. Työhyvinvoinnissa on sekä henkinen että fyysinen puoli.

Siihen vaikuttavat monet yhteen kietoutuvat asiat, kuten yksilön oma terveys ja ammattitaito, henkilöstön määrä työyhteisössä, johtaminen, työkaverit ja työilmapiiri. Myös itse työ vaikuttaa. Työ voi sisältää joko liian paljon tai liian vähän haasteita.

Työhyvinvointia ylläpitämään ja edistämään on vuosien varrella kehitetty erilaisia menetelmiä ja koulutettu niin työntekijöitä kuin esimiehiä. Myös työterveyshuolto on valjastettu tukemaan tavoitetta.

Eli kyllä meillä keinoja on, kunhan ne vain otetaan käyttöön sekä työyhteisöissä että yksilön omassa elämässä.

Aina ei ole helppo tunnistaa ja tunnustaa tilannetta, saati tehdä totuttuihin käytäntöihin muutoksia. Työhyvinvoinnin edistäminen ja tarvittavien muutosten aikaansaaminen vaatiikin koko työyhteisön ja työterveyshuollon yhteistyötä.

Erityisesti tarvitaan toisen ihmisen kunnioitusta ja tukea työuupumisesta toipumisessa. Ihmistä ei auta se, että kertoessaan olevansa burn out, häntä aletaan kohdella kuin haurasta lasiesinettä, joka on menettänyt myös ammattitaitonsa. Päinvastoin tällainen esimiehen tai työkaverien suhtautuminen vie lopunkin innon työhön paluuseen ja vähentää rohkeutta ottaa ongelmia puheeksi.

 

**********

 

18.11. Puheenjohtaja  Matti Viljanen, Akava:

Työhön paluun tueksi tarvitaan taitoa ja yhteistyötä

 

Työyhteisöjen on hyväksyttävä, että masentuneella on pitkä tie sairauslomalta tehokkaaseen työhön, olivatpa sairastumisen syyt missä tahansa. Matkan varrella voi usein tulla arvaamattomia käänteitä. Työllä on monesti eheyttävä merkitys, mikä tukee toipumista.

Työhön palattua on monesti hyvä edetä varovaisesti, sillä liiallinen kuorma voi katkaista toipumisen tai hidastaa sitä.

Valpasta ja osaavaa esimiestyötä

Esimiehellä on oltava aikaa, johtamistaitoa ja herkkyyttä seurata tilanteen kehittymistä. Töiden järjestelyt on pohdittava huolella ja työnohjaukseen on panostettava. Jos muutostarpeita tulee esiin, niihin on tartuttava ripeästi. Tarvittaessa on pohdittava tehtävien vaihtoa, jos vanhoihin tehtäviin paluu ei onnistu.

Sopivan kokoiset ja sopivan luonteiset tehtävät toimivat askelmina eteenpäin. Kun tehtävät ja työkyky saadaan sovitettua yhteen, aloitekyky ja voimavarat alkavat palata. Vähitellen kasvaa luottamus omiin taitoihin ja osaamiseen. Se on avainasia, sillä jokainen meistä haluaa tuntea olevansa tarpeellinen.

Rehtiä työtoveruutta

Työhön palaava kokee olevansa suurennuslasin alla, mikä aiheuttaa lisäpaineita paluuvaiheessa. Hän arvioi tiukasti itse suoriutumistaan, ja kantaa lisäksi huolta siitä, miten muiden arvioista. Työhön palaava hakee omaa asemaansa työyhteisössä.

Hyvän johtamisen lisäksi töihin paluun tueksi tarvitaankin työyhteisön tukea. Se ei tarkoita alituista voinnin tivaamista, vaan työn tekemisen meininkiä, yhteishenkeä ja työtoveruutta. Keskusteluilmapiirin pitää olla kunnossa. Terve työyhteisö pystyy ratkomaan ristiriitoja ja pitämään työkuorman kohtuullisena – kaikille. Se ei salli kiusaamista tai epäasiallista käytöstä. 

Kun työpaikka antaa tukea toipumiseen, tervehtyminen jatkuu. Niin ihminen saa jälleen otteen työstä ja sitä kautta muusta elämästä. Se on yksilön ja työyhteisönkin sekä yhteiskunnan etu.

 

**********

11.11. Kehittämispäällikkö Marja Erkkilä, SAK:

Tervemenoa takaisin töihin!

Uupuminen, masennus tai muu mielenterveyden häiriö, johtaa usein pitkään sairaslomaan. Kynnys palata takaisin on korkealla. Vielä korkeammalla se ehkä on, jos sairastumisen syyt ovat pääasiassa työperäisiä.

Tuntemallani henkilöllä uupumisen ja masennuksen aiheutti liiallinen työmäärä ja mahdottomuus selvitä siitä. Tunnollinen ihminen yrittää viimeiseen asti suoriutua töistään hyvin.

- Kovalevy oli täynnä eikä ottanut vastaan uutta tietoa, hän kertoi.

Lukuisten sairaslomapätkien ja lääkekokeiluiden jälkeen hänen olonsa koheni vähitellen. Sitten koetti aika keskustella työhön paluun ajankohdasta. Hän halusi palata töihin heinäkuussa, koska silloin useat työtoverit ovat lomalla eikä tarvitse selitellä mitä tapahtui ja miksi oli niin kauan pois.

Hänelle esitettiin vaihtoehdoksi työkokeilua ja tai osasairaslomaa. Taloudellisesti edullisemmaksi tuli työkokeilu, joten siihen päädyttiin.

Sen aloittamiseen liittyi yhteispalaveri työnantajan ja työterveyshuollon kanssa. Tästä muodostui koko työhönpaluuprosessin traumaattisin kokemus. Palaveri ei ollut tasavertainen keskustelu, vaan työhönpalaajan mielestä lähinnä esimiehen sanelua, kyykyttämistä ja kurinpalautusta. 

Lopputulos oli, että kuntoutuja sijoitettiin nöyryytettynä entisten vaativien asiantuntijatehtävien sijaan rutiinityöhön lyhennetyllä työajalla. Lyhyt työaika oli aluksi hyvä ratkaisu, koska kunto ei olisi täyttä päivää kestänytkään. Ilahduttavaa oli se, että työkaverien suhtautuminen oli myönteinen ja he olivat aidosti huolissaan hänen jaksamisestaan.

Viimein alkoi elämä voittaa ja uupumuspotilas todettiin johdonkin taholta täysjärkiseksi ja osaavaksi. Hänet siirrettiin mielekkääseen asiantuntijatehtävään entisellä palkalla ja sai uuden miellyttävän lähiesimiehen ja mukavat työkaverit.

Nukkuminen sujuu paremmin, kun työt on mitoitettu voimavarojen mukaan. Työ ei ole enää niin keskeistä elämässä, vaan vapaa-aika ja harrastukset ovat myös tärkeitä. Elämä on tasapainossa.

Mielenterveyspotilaan kokemusmaailmassa vaikea tilanne työhön paluun lisäksi on usein alussa, kun työterveyslääkäri antaa viikko kerrallaan sairaslomaa ja kokeillaan erilaisia pillereitä. Helpottavana koetaan pääsy psykiatrille ja pitemmät sairaslomat. Lääkärille onkin haasteellista löytää kullekin sopiva hoitomuoto ja sopivan pituinen sairasloma. Usein päädytään pitkiin sairaslomiin pilleripurkin kanssa. Tämä voi johtaa kokonaan työelämästä syrjäytymiseen.

Asiaa yritetään korjata muun muessa MASTO-hankkeen toimesta lisäämällä lyhytpsykoterapian, osasairaspäivärahan ja osatyökyvyttömyyseläkkeen käyttöä.

Parhaimmillaan työ on lääkettä.

Tärkeä työkykyä ylläpitävä tekijä on ennaltaehkäisy; työn sovittaminen ihmisen kokoiseksi. Merkittävä rooli on esimiehellä, miten tunnistaa yli- tai alikuormituksen. Mielenterveys voi järkkyä myös työpaikkakiusaamisesta tai muista ristiriidoista ja epäselvistä työnjaoista.

Hyvä työilmapiiri ja yhteisöllisyys edistävät terveyttä ja jaksamista. Vaikeuksien taustalla voi olla myös työn ja yksityiselämän yhteensovittamisongelmat. Esimiesten ja työtovereiden asenteella on suuri merkitys.

Usein kielteiset ennakkoasenteet mielen sairauteen johtuvat tietämättömyydestä. Työsarkaa riittääkin tietoisuuden levittämisessä ja sitä kautta asenteisiin vaikuttamisessa. Onneksi stigmojen heittäminen on vähentynyt ja yhteiskunnallinen keskusteluilmapiiri on muuttunut suvaitsevampaan suuntaan.

**********

4.11. Pääjohtaja Harri Vainio, Työterveyslaitos:

Palaamisen ja vastaanottamisen taito

Muistatko kesäloman viimeiset päivät? Sen, kun vapaata olisi vielä jäljellä, mutta mieli enää lepää vaan pyörittää jo täysillä työhuolia. Taas on iso kasa tekemätöntä työtä odottamassa. Vieläköhän muutosrumba jatkuu? Mikä se salasana taas olikaan?

Viime vuosina on tullut tavaksi julkaista ohjeita siitä, miten kannattaa toimia lomalle jäädessä ja lomalta palatessa, jotteivät työasiat jatkuvasti paina mieltä eikä työhön palaaminen ota liian koville. Lomalta palaajaa muistutetaan siitä, ettei ensimmäisinä työpäivinä väsähtäminen on tavallista, kun elimistö virittäytyy lomarytmistä työn tekemisen rytmiin. Väsähtämistä ei pidä pelästyä.

Kun jo normaalille vuosilomalle jääminen ja lomalta palaaminen herättävät suuria tunteita, voi hyvin kuvitella, että työhön palaaminen pitkän sairauspoissaolon jälkeen mietityttää. Osaanko, jaksanko, pystynkö? Päädynkö taas samaan oravanpyörään tai epävarmuuden kierteeseen? Miten työkaverit suhtautuvat?

Sosiaali- ja terveysalan koulutuksen saaneelle sairausloma voi olla tavallista kovempi painolasti: "Miten tässä näin kävi? Eikö minun olisi pitänyt tietää paremmin?"

Palaaja tarvitsee rohkeutta ja reipasta mieltä, mutta sitä samaa olisi löydyttävä myös vastaanottavasta päästä: esimieheltä, työyhteisöltä ja työterveyshuollosta.

 

"Ota vähän kevyemmin" - mutta miten?

Parin vuoden takainen tutkimus pitkän sairausloman jälkeen työhön palanneista on aika karu: puolet palaajista oli 3-4 kuukauden kuluttua uudelleen sairauslomalla, ja reilusti yli puolet heistä samasta syystä kuin aiemminkin. Muuta ei juuri kannata odottaakaan, jos sairauslomalta palaaja joutuu takaisin samaan tilanteeseen, joka alun perinkin oli sairausloman syynä.

Myötäelävä puhekaan ei yksin riitä jaksamisen tueksi. Jos esimies kehottaa työhön palaajaa huolehtimaan itsestään ja ottamaan vähän kevyemmin ilman sen tarkempaa sopimista siitä, mitä tuo "vähän kevyemmin" voisi olla, ei neuvosta ole ihmeemmin hyötyä.

Miten sitten pitäisi toimia? Työntekijä, esimies ja työterveyshuollon edustaja voivat jo sairausloman alkaessa selvittää yhdessä, mitä työssä pitää muuttaa. Muutoksista ja joustoista pitää sopia konkreettisesti, jotta koko työyhteisö tietää, missä mennään.

On parasta nostaa kissa heti pöydälle eikä lakaista ongelmia pöydän alle. Samalla voi sopia siitä, miten sairausloman aikana pidetään yhteyttä. Kun keskusteluyhteys pysyy avoimena, lopputulos on yleensä hyvä.

 

Lupa notkahtaa

Kukaan ei voi aina olla sataprosenttisessa työkunnossa. Jokainen kokee välillä notkahduksia, isompia tai pienempiä. Kun työporukan jäsenet ‑ ja jopa johtajakin ‑ voivat ja uskaltavat olla inhimillisiä, on helpompi hyväksyä se, että toisinaan vähempikin riittää.

Sairauslomalta palaaja voi olla vielä toipilas, mutta hänen kokemuksistaan ja ajatuksistaan voi hyötyä koko työyhteisö. Paluu työhön -kirjassa Sirkku Kivistö kirjoittaa palaajan uusista silmistä: "Ei ole motivoituneempaa konsulttia kuin sairauslomalta palaaja. Hän on omassa nahassaan kokenut niitä työolojen piirteitä, jotka voivat uhata muidenkin terveyttä."

Palaajalla on arvokasta tietoa, jota kannattaa sekä kunnioittaa että hyödyntää!

 

PS. Lukuvinkki:

Sirkku Kivistön kirja Paluu työhön. Työterveyslaitos 2005.

**********

27.10. Toimitusjohtaja Jussi Järventaus, Suomen Yrittäjät:

Työmarkkinoiden uudistaminen parantaisi työllistymistä

Pienten yritysten työolot ovat hyvässä kunnossa. Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa vuosittain suomalaisen työelämän laatua ja sen muuttumista työolobarometrillä kysymällä työntekijöiltä, minkälaiseksi he kokevat oman työnsä laadun.

Kyselyn tuloksissa toistuu vuodesta toiseen se tosiseikka, että työntekijät viihtyvät työssään sitä paremmin, mitä pienemmästä yrityksestä on kysymys. Pienessä yrityksessä työnantajan ja työntekijöiden välit ovat avoimet ja luottamukselliset. Työntekijät kokevat kohtelun olevan tasapuolista ja ristiriitoja on vähän.

Kyselyn tulokset heijastuvat myös eläkkeelle jäämiseen. Eläketurvakeskuksen selvityksen mukaan pienten yritysten työntekijät jäävät varhaiselle eläkkeelle suurempien yritysten työntekijöitä vähemmän.

Edellä kerrotuista tutkimustuloksista huolimatta pienet yritykset palkkaavat työntekijöitä liian vähän. Yritysten määrä kasvaa, mutta työnantajaksi ryhtyvien yrittäjien määrä ei.

Suomen Yrittäjät vastaanottaa jatkuvasti jäsenyrityksiltään viestejä siitä, että yrittäjä ei uskalla palkata työntekijää. Etenkin ensimmäisen työntekijän palkkaamisen kynnys on liian korkealla.

Miksi yrittäjät eivät sitten palkkaa työntekijöitä? Usein syynä ovat työnantajavelvoitteet ja ennen muuta se, kuinka kalliiksi virheellinen rekrytointi pienyrittäjälle tulee. Pienessä yrityksessä pidemmästä sairaudesta toipuvan rekrytoinnin voi käytännössä estää pelko sairauden uusiutumisesta ja sitä seuraavasta sairausajan palkanmaksuvelvollisuudesta.

Työmarkkinoiden rakenteita tulee uudistaa ja joustavoittaa ennakkoluulottomasti. Näin parannettaisiin myös vajaakuntoisten mahdollisuuksia työllistyä, kun pienillä yrityksillä olisi mahdollisuus palkata työntekijöitä ilman kohtuutonta työllistämisriskiä.

**********

21.10. Työministeri Anni Sinnemäki, Työ- ja elinkeinoministeriö:

Työelämä tarvitsee asennemuutoksen

Työkyvyttömyyseläkkeellä olevista joka kuudes haluaisi palata takaisin työelämään. Yhteensä sairauden takia töistä pois jääneitä on Suomessa arviolta noin 220 000. Suurin  yksittäinen syy työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen on masennus ja yhä useammin myös nuoret jäävät pois työelämästä mielenterveysongelmien takia.

Masennus ja työkyvyttömyys ovat raskaita kokemuksia ihmisen elämässä. Moni masentunut käy töissä ilman hoitoa. Masennukseen on saatava apua ja tukea.

Masennuksesta tai muusta sairaudesta kuntoutumisen jälkeen työhön palaaminen ei aina ole helppoa. Siksi työkyvyttömyyttä ennaltaehkäisevän varhaisen puuttumisen lisäksi töihin palaamista masennuksen jälkeen on tuettava. Palaajan pitäisi voida aluksi tehdä esimerkiksi lyhennettyä viikkoa ja kuntoutumiseen sopivia tehtäviä. Hyvä töihin palaaminen tarvitsee myös koko työyhteisön panostusta.

Nykyisellään työelämä on liian jäykkää. Joko olet täysipäiväisesti ja maksimiteholla mukana tai kokonaan ulkona. Ei ole kenenkään etu, että töihin haluavat ihmiset jäävät kokonaan työtä vaille.

Tarvitsemme suurta työelämän asennemuutosta, johon myös hyvän työhön paluun tukeminen liittyy. Tarvitsemme muutoksen, jotta ihmisen ei aina tarvitse muovautua työpaikalle sopivaksi, vaan työpaikoilla on oltava kyky muovautua ihmiselle sopivaksi.

Työkyvyn ylläpitämisestä on tultava osa työpaikkojen arkea. Samoin on entistä paremmin kyettävä mukauttamaan työtehtäviä ja työaikaa niin, että osatyökykyiset pystyvät jatkamaan työelämässä. Työterveyshuoltoon on saatava enemmän ennaltaehkäisevää otetta, jolla työkyvyn alentumiseen pystytään puuttumaan jo varhain.

Tarvittavaa asennemuutosta voi niin yksittäisillä työpaikoilla kuin julkisen vallan puolelta katsoa investointinäkökulmastakin. Esimerkiksi jokainen masennuksen vuoksi pitkältä sairauslomalta tai työkyvyttömyyseläkkeeltä työhön palaava ihminen on julkisen talouden kannalta myönteinen asia. Väestön ikääntymisen työkyvyttömyyseläkkeeltä töihin halajavien työpanosta tarvitaan entistä enemmän. Juuri hoiva-aloilla uhka työntekijöiden niukkuudesta on kaikkein suurin.

Työkyvyn ylläpidon on useissa hankkeissa ja tutkimuksissa todettu maksavan itsensä takaisin ja se näkyy myös yrityksen tuloksessa. Silti edelleen turhan moni yritys vain maksaa sairauslomat sen enempää miettimättä. Työkyvyn säilyminen ja työkyvyn palauttaminen ovat tilanteita, jossa kaikki voittavat.

 

**********

 

14.10. Puheenjohtaja Juhani Palomäki, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Super:

Tehokasta suhteessa mihin ja kenelle?

Keskustelu 2000-luvun työelämästä, jonka sanotaan olevan kovaa ja uuvuttavaa sekä keskustelu mielenterveysongelmien lisääntymisestä antavat aihetta miettiä työn merkitystä. Tehostamisen ilmapiirissä työntekijöiden kantokyvyn rajat tulevat vastaan. Eikä uupumus ole vain ikääntyneiden työntekijöiden ongelma.

Parhaimmillaan työn pitäisi olla myönteinen ja merkityksellinen osa elämää. Työ voi ja saakin olla haastavaa ja vaativaa. Pieni stressi, työpaine, saattaa lisätä työmotivaatiota, mutta stressi voi lisääntyessään kehittyä uupumukseksi ja uupumus masennukseksi.

Näin tapahtuu varsinkin työperäiselle uupumukselle ilman työpaikan järkeviä joustoja ja ilman työnantajien ja työntekijöiden välistä avointa keskustelua. Ihmistyön arvolle – terveys- ja sosiaalialan töissä – on annettava sille kuuluva yhteiskunnallinen asema. Ellei näin tapahdu, terveys- ja sosiaalialan työt menettävät vetovoimaisuuttaan entisestään.

Työntekijän kuntoutuminen masennuksen jälkeen on moniulotteinen prosessi.  Prosessin päämäärä on toimintakyvyn mahdollisimman hyvä palautuminen. Tähän työkyvyn palautumiseen tarvitaan paitsi hoitoa ja tukea antavaa konsultointia, usein myös uusien taitojen oppimista ja uudelleen sopeutumista.

Mahdollisuus palata työsopimuksen mukaiseen työhön olisi ensisijainen vaihtoehto. Tätä voidaan edesauttaa hyvällä yhteistyöllä, työpaikkasuunnittelulla ja muilla järjestelyillä. Ns. kolmikantaneuvottelun (kuntoutuja, esimies, työterveyshuolto) merkitys on suuri suunniteltaessa työhön paluuta.

Työpaikoilla on huolehdittava työntekijöiden riittävästä perehdytyksestä, oikeudenmukaisuudesta, työtehtävien selkeydestä sekä työn kohtuullisesta määrästä ja hyvästä ilmapiiristä. Näin saadaan työyhteisö ja työn vaatimukset vastaamaan työhön palaavan kykyihin.

Arvostuksen osoittaminen on edullinen keino parantaa työhyvinvointia ja edesauttaa hyvää paluuta työpaikalle. Useissa kunnissa tiedetään olevan edellä mainitun kaltaisia käytäntöjä varhaiseen stressin ja uupumisen tunnistamiseen ja hoitoon. Jakakaamme tietouttamme näistä hyviksi koetuista varhaisen puuttumisen malleista välttääksemme masennuksen lisääntymistä.

Turvallinen, onnistunut työhön paluu ei ole ainoastaan työnantajaorganisaation ja sen käyttämien tukipalvelujen vastuulla; työntekijän oma-aloitteisuuttakin tarvitaan.

Työntekijän toipuminen sairaudestaan on tärkeintä ja sen jälkeen täytyy turvata oikea-aikainen ja turvallinen paluu työelämään. Tämä vaatii työntekijältä yhteydenpitoa työpaikkaan, työnantajaan ja hoitaviin tahoihin. Yhteydenpito helpottuu avoimesta ja luottavaisesta työilmapiiristä.

Asioista kannattaa puhua suoraan ja oikeilla nimillä. Keinot kuntoutumiseen ovat monet. Yhdelle se voi olla työterveyshuollon antama jatkuva tuki työhön palaamisvaiheessa, toiselle se voi olla itsetunnon ja ammattitaidon vahvistaminen lisäkoulutuksella.

On haasteellista olla reipas ja rohkea, kun sisimmässään tuntee jopa pelkoa. On kuitenkin tärkeä tunnistaa oma sisäinen ääni ja olla oma itsensä toisten edessä. Vastuuta omasta työhyvinvoinnista ei voi ulkoistaa.

Tehokkuuden ihannointi on typistänyt terveys- ja sosiaalialan työn menoeräksi. Siksi on syytä kysyä: tehokasta suhteessa mihin ja tehokasta kenelle?

Pirstaleiset työurat ja ylimitoitetut joustavuuden vaatimukset vaikeuttavat työntekijän eriytymisen ja yhteisyyden kehittymistä työyhteisössä. Hyvä ”hoitopolitiikka” ottaa huomioon samanaikaisesti hoitoa tai tukea tarvitsevan ihmisen sekä hoitoa tai tukea antavan työntekijän hyvinvoinnin ja turvallisuuden.

Muuttakaamme työyhteisö energian antajaksi, antakaamme luova ajattelu uusiutumista kaipaavan työntekijän tueksi ja tehkäämme vaikeudesta kehityksen keino -  näissä on työn imua.

 

**********

7.10. Puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola, Tehy:

Terveyttä edistävä työyhteisö 

Hyvä työhön paluu on haastavaa sekä palaajalle että työyhteisölle, joka vastaanottaa poissa olleen työtoverinsa. Minkälaiseen työyhteisöön on hyvä palata?

Nykyään puhutaan paljon vetovoimaisista työpaikoista. Voisiko työpaikan vetovoimatekijä olla vaikka terveyttä edistävä työpaikka.

Minkälainen on terveyttä edistävä työyhteisö? Sille tunnusomaisia tekijöitä ja huomioitavia osa-alueita ovat muun muassa luottamus, innovatiivisuus, joustavuus, tiimityö sekä autonomisuus ja eettinen tulevaisuus. Kuulostavat hyviltä asioilta, mutta mitä ne tarkoittavat käytännössä?

On ymmärrettävää, että luottamuksen pitäisi ohjata kaikkea työyhteisön toimintaa. Jos näin on, niin myös työhön palaaja voi luottaa siihen, että myös työyhteisö tukee häntä paluussa. Innovatiivisuus on arjen keksintöjä, otetaan työntekijöiden ideat käyttöön ja tehdään asioita fiksummin. Joustavuus ja tiimityö antavat mahdollisuuden kaikkien osaamisen hyödyntämiseen ja myös sen tukemiseen työyhteisössä.

Entä sitten autonomisuus ja eettinen tulevaisuus – kuulostavat aika korkealentoisilta. Kuitenkin toteutuessaan ja toimiessaan autonomia ja itsemääräämisoikeus parhaimmillaan lisäävät työyhteisön keskinäistä luottamusta ja motivaatiota.

Tämä onkin mielestäni oleellista siinä, että työyhteisö osaa oikealla tavalla tukea työhön palaajaa.

Eettisten arvojen taas pitäisi näkyä koko työyhteisön arjen toiminnassa, johtamisessa ja päätöksenteossa. Mielestäni terveyttä edistävän työyhteisön toiminta on ennakoitavaa, luottamuksellista ja yhteisöllistä.

Suomalaisessa työelämässä on kuitenkin viime vuosina tapahtunut raju rakennemuutos ja voi olla, että liian harvat mieltävät oman työpaikkansa terveyttä edistäviksi. Vai mistä johtuu se, että niin monet nelikymppisetkin haaveilevat pitkistä irtiotoista työelämästä?

Kun työ on mielekästä ja sillä on selvä päämäärä, kun työprosessit sujuvat ja omaa osaamistaan voi käyttää, myös työssä jaksetaan paremmin. Hyvinvoiva henkilöstö jaksaa tehdä työtä ja kehittää sitä. Hyvinvoiva henkilöstö jaksaa myös tukea ja huomioida erilaisissa tilanteissa olevia työtovereitaan.

Näillä asioilla mielestäni on suuri merkitys työhön palaajalle ja onnistuneelle työhön palaamiselle.

 

**********

30.9. Euroopan parlamentin jäsen, pastori Mitro Repo:

Lempeä työhön paluu

Minua pyydettiin kerran kirjoittamaan kolumni otsikolla lankeemukseni.  Suostuin saman tien, mutta samalla totesin, ettei lankeemukseni ole kyllä mitenkään mediaseksikäs.

Tässä kiireen ja tehokkuuden maailmassa on tavallisen syntisenkin helppo langeta uudenlaiseen kaikkivoipaisuuteen. Hyveestä tulee helposti pahe.

Omakohtaiset kokemukset kesälomasta helpottavat taudin diagnosoinnissa. Tänä kesänä minä teen sen ja sen ja kun loma on loppumassa, potilas on jo lähes pakkohoidon tarpeessa. Mutta onneksi suurimmalla osalla meistä on oma suojatyöpaikkamme: turvallinen arkityö, joka pitää suutarin lestissä.

Todellisesta masennuksesta kärsivän, ja siitä toipuvan, työhön paluu -suunnitelma vaatiikin sitten jo monien tekijöiden saumatonta yhteistyötä. Paluusta pitäisi tehdä mahdollisimman joustava, ei hätiköityä kiirehtimistä työn ääreen. Tunnollinen työntekijä voi itse yrittää liian aikaista paluuta, hoitava lääkäri saattaa rohkaista tähän tai työnantaja voi suorituspaineissaan painostaa siihen.

Ei kannata kuitenkaan valita lyhytnäköistä ratkaisua, sillä kukaan ei hyödy epäonnistuneesta paluuyrityksestä. Annetaan itsellemme aikaa ja armoa!

 

Johdon sitoutuminen

Kaikkein tärkeintä on yrityksen ylimmän johdon sitoutuminen aidosti henkisen hyvinvoinnin tavoitteiden taakse. Vasta tämä näyttö antaa onnistuneet toimintaedellytykset muille asianosaisille.

Lähimmän esimiehen vastuu korostuu siinä kuinka kuntoutuja otetaan vastaan työyhteisössä. Esimiehen asenne toimii esimerkkinä muille. Lähimpien työtovereiden kanssa voisi keskustella palaavan henkilön kohtaamisesta ja luoda  inhimillisen ymmärryksen ilmapiiri.

Työsuojelu- ja luottamushenkilöt sekä työterveyshuollon ammattilaiset ovat myös avainasemassa työhön paluuta suunniteltaessa. Käsiteltävien asioiden luottamuksellisuus on tietenkin joka tasolla tiedostettava.

Henkinen työsuojelu liitettiin työsuojelulakiin paljon myöhemmin kuin muu (fyysistä) työturvallisuutta koskeva osuus. Vihdoin ymmärrettiin, että aito hyvinvointi näkyy myös tuottavuutena. Hyvinvointiin ja työn mielekkyyteen kannattaa siis sijoittaa.

 

Luovat ratkaisut

Hyvä ja turvallinen ilmapiiri ja työn kuormittavuuden säätö oikealle tasolle auttavat sairauslomalta työhön palaavaa uuteen alkuun. Joissakin tapauksissa on koettu paluuta helpottavaksi tekijäksi työntekijän työn ja/tai työpisteen vaihtaminen toiseen, ainakin tilapäisesti. Ympäristön ja työn vaihdos on antanut mahdollisuuden aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Ratkaisuja kannattaa räätälöidä tapauskohtaisesti ja luovasti – armollisesti.

Meillä kaikilla kun on omat heikkoutemme ja lankeemuksemme – vahvimmillakin.

 

*********

 

23.9. Kansanedustaja Tarja Tallqvist (KD), Eduskunta:

Tässä ei ole mitään hävettävää

 

Edellinen lama vei minulta kuten niin monelta muutakin yrittäjältä pohjan pois elämältäni: Kaikki meni: työ, firma, koti, auto, nimi ja mielenterveys.

Oli vaikeaa itse käsittää, että nyt olen sairas.  Alussa en välittänyt siitä, mitä laitoin päälleni, en tuntenut nälkää, en janoa, en mitään. En halunnut enkä pystynyt tapaamaan ketään, en lähtemään ulos likaisesta asunnostani. Lopulta vain makasin sängyssä, enkä tiennyt jaksanko yhden hengenvedon jälkeen enää toista. Hoitoon oli vaikeaa päästä. Vasta itsemurhayritys avasi ovet Jorvin psykiatriselle osastolle.

Diagnoosi oli syvä masennus.

Alkoi hidas parantuminen. Ensimmäinen askel oli myöntää ja hyväksyä, että olen sairas, tarvitsen apua, muuten en selviä. Se oli vaikeaa vahvalle ihmiselle. Minä olin ollut se, joka auttaa ja jaksaa. Nyt opettelin ottamaan vastaan. Ei se helppoa ollut. Ilman ammattiauttajia olisin nyt haudassa.

Sairaalajakson jälkeen alkoi terapia. Olin dokumenttiohjaaja ja saanut joitakin palkintojakin töistäni. Nyt olin varma, että olin tehnyt kaiken hullun tuurilla - oikeasti en osaa mitään. Tarvitsin töitä, mutta pelkäsin samalla, että saisin niitä. Terapia sai aikaan sen, että aloin pikkuhiljaa uskaltautua yrittämään työelämään.

Päätin myös, että en salaa sairastumistani. Kenelle tahansa voi käydä samoin.

Kävin neuvotteluja televisioyhtiön kanssa ideastani dokumentiksi. Vammaisaihe kiinnosti heitä ja kaikki näytti hyvältä. ”Olen ollut kuukauden Jorvin psykiatrisella osastolla ” kerroin tuottajille ”ja nyt olen terve ja levännyt. Kenelle tahansa tekisi varmasti hyvää päästä välillä pois tästä oravanpyörästä”.  ”Oletko varma, että et joudu sinne uudestaan?” kysyi tuottaja. Viikon kuluttua tuli postissa tieto, että vammaisdokumenttia ei tehdä.

Sitten mainostoimisto, jonka kaikki mainokset ja esittelyfilmit olin tehnyt kahdeksan vuoden ajan ilmoitti, että heidän imagoonsa ei sovi itsemurhaa yrittänyt mielenterveyskuntoilija.

Jorvissa sain ehkä parasta apua toisilta potilailta. Puhuimme paljon ja joskus vain istuimme yhdessä kuunnellen musiikkia. Kaikilla oli kovia kokemuksia. He kaikki halusivat elämään, joka ei olisi niin kova kuin se, missä he olivat sairastuneet.

Tapasin tutun tuottajan ja tein dokumentin ”Olenko minä veljeni vartija” masennuksesta ja itsemurhista. Kerroin siinä oman tarinani. En voinut pyytää siihen ketään toista sillä halusin, että kasvoja ei peitetä, eikä ääntä muuteta. Tässä ei ole mitään hävettävää. Tämä on elämää. Dokumentin näki yli miljoona katsojaa, ja sen myötä palasi usko omiin kykyihini. Mainonnan teko jäi, mutta tilalle tuli uutta.

Nuo vuodet olivat vaikeita, mutta ymmärrän, että tavallaan ne olivat elämäni korkeakoulu. Ne opettivat ihmisyyttä.

Eino Leinon sanoin: ”Miks emme me kaikki yhtyä vois? Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois”

 

 **********

15.9. Toimitusjohtaja Leif Fagernäs, Elinkeinoelämän keskusliitto:

Voitamme masennuksen! – työhön palaaminen

Lue blogi