Mutta rajapintoja on paljon! Eli esimerkiksi odottamaton, äkillinen lähiomaisen menetys aiheuttaa varmasti surun kautta työkyvyttömyyttä, mutta tällöin ei oikeasti ole kyse surusta vaan äkillisestä stressistä, ahdistuksesta ja lamaannuksesta. Samoin hoidontarpeen suhteen on paljon eroja, jotka johtuvat jokaisen henkilön subjektiivisesta tunteesta ja tarpeesta.
Sairauspoissaolon kestolla on kuitenkin ehkä kaikkein suurin vaikutus työhön paluun onnistumiselle. Tämän vuoksi aina kun vain on mahdollista, pitäisi tilapäisiä mielenterveysongelmia sietää ja tukea nykyistä paremmin koko työyhteisössä kannustamalla työssä pysymistä. Hoidon ja parantumisen kannalta työssä jatkaminen tilapäisesti vajaakuntoisena on useimmiten paras ja varmin tapa palautua ja palauttaa hyvinvointi.
Sairauksien hoito on luonnollisesti terveydenhuollon ammattihenkilöiden tehtävää erikoislääkäri- ja psykoterapiahoitoineen. Työelämän kannalta koko hoitojakson aikana ja etenkin työhön paluun varmistamisessa ja tukemissa oma työterveyshuolto on keskeisessä asemassa. Työterveyshuollon työtehtävien, työyhteisön ja työpaikan tuntemuksella pystytään paljon auttamaan ja suunnittelemaan jatkotoimia ja tuen tarpeita.
Itse työpaikalla esimiesten ja työkavereiden tuki ja asenne ovat kuitenkin ehkä kaikkein tär-keintä jokaisen yksilön itsetunnon ja hyvinvoinnin palautumisessa. Huono työilmapiiri ja välinpitämättömyys ajavat valitettavasti liian usein työstä irtaantumiseen. Erityisesti mielenterveysongelmissa työhyvinvoinnin perusoppi: ”palkka” tuo varmimmin parhaan tuloksen, eli kyse on rehellisestä suhtautumisesta:
