Prinsessa-koulukampanjassa kerrotaan koululaisille mielenterveysongelmista ja vähennetään niihin liittyviä ennakkoluuloja.
Prinsessa on dokumentaristina tunnetun ja palkitun Arto Halosen ensimmäinen pitkä fiktioelokuva. Se kertoo valoisan ja huumorin sävyttämän tarinan yhteiskunnan sairaaksi leimaamasta yksilöstä, joka valloittavalla olemuksellaan ilostuttaa ja parantaa muita ihmisiä ja elinympäristöään.
Prinsessa-elokuvan tarina pohjaa tositapahtumiin ja todelliseen henkilöön. Prinsessa, porvarilliselta nimeltään Anna Lappalainen (1896–1988), oli ihmisenä ja ilmiönä ainutlaatuinen tapaus. Hän vietti elämästään yli 50 vuotta Tuusulan Kellokoskella mielisairaalassa – mitä voidaan hyvällä syyllä pitää hänen elämäntyönään. Huomionarvoista tietysti on, että Kellokosken kuninkaallinen teki elämäntyönsä potilaana.
Vuosien saatossa valovoimainen ja rakastettava persoona sai osakseen arvostusta ja kunnioitusta niin potilastovereilta, hoitohenkilökunnalta kuin koko ympäröivältä kyläyhteisöltäkin. Tätä todistaa osaltaan vuonna 1995 Kellokosken sairaalan puistoon pystytetty Prinsessan muistomonumentti.
Prinsessa-koulukampanjasivut
Näiltä sivuilta löydät tietoa mielenterveysongelmista sekä ajatuksia suvaitsevaisuudesta ja toisten kunnioittamisesta.
Suvaitsevaisuus
Inhimillisyys
Yhteisöllisyys
Voimavarat
Psyykkiset sairaudet
Hoito ja kuntoutus