Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Miksi tervehdimme?

Miksi ihmiset ovat jo vuosituhansia sitten tervehtineet toisiaan?

Kauan sitten maailma oli paljon sotaisampi ja raaempi paikka kuin nykyisin. Kaikki vastaantulevat ihmiset olivat uhkia. Kaikki kantoivat jonkinlaisia aseita, joita oli syytä pelätä. Jos toista ei tunnistanut ystäväksi tai saman kylän asukkaaksi, oli parempi pysytellä piilossa.

Heti, kun toisen tunnisti kaveriksi, oli tärkeää ilmaista jollakin tavalla, että oli tunnistanut toisen. Hei, minä se täällä vaan olen! Usein oli myös hyvä osoittaa näyttämällä kätensä, ettei pitänyt asetta kädessään. Käden heilautus ja kädestä tervehtiminen ovat edelleen yleisiä ja tavallisia tervehtimistapoja.

Miten tervehtiminen on kehittynyt ja muuttunut?

Nykyään elämme paljon rauhallisemmissa oloissa. Tervehtiminen on silti säilynyt tärkeänä asiana. On yhä tärkeää ilmaista tutulle tai kaverille, että tunnistaa hänet. Joka päivä miljardit ihmiset maailmassa toivottavat hyvät huomenet, sanovat päivää tai jotakin muuta tervehtiäkseen toista.

Erilaisia tervehtimistapoja on tuhansia ja jokaisella niillä on oma sävynsä. Joissakin paikoissa tervehditään ylitsevuotavan sydämellisesti ja joissakin paikoissa hyvin varovaisesti. Eri sävyilläkin on oma tarkoituksensa. Minkälaisia sävyjä eri tervehtimistavat viestittävät?

Mitä tervehtimisellä halutaan sanoa?

Tervehtimisen perusviesti on säilynyt vuosituhansien ajan samana. Toista tervehditään, koska halutaan ilmaista ystävyyttä ja yhteenkuuluvuutta. Erilaiset tervehtimistavat sopivat erilaisiin tilanteisiin. Joskus on paikallaan halata ja jopa itkeä tervehtiessä, joskus taas pelkkä kädenheilautus ja moikkaaminen ovat paikallaan.

Ryhmän tervehtimisen syy

Tervehtimistä ajatellaan usein vain kahden ihmisen välisenä tapahtumana. Toinen sanoo ensin ”moi” ja toinen vastaa siihen ”moi”. Joskus yksi ihminen kuitenkin tervehtii ryhmää. Tällä hän ilmoittaa haluavansa kuulua tähän ryhmään. Hän kokee, että tämä porukka on hänelle tärkeä ja hän on itsekin tärkeä tälle porukalle.

Miksi luokassa tervehditään?

Kun tulet luokkaan, olisi hyvä, jos pitäisit luokkaa tärkeänä ryhmänä sinulle. Samoin olisi hyvä, jos kokisit, että sinulla on tärkeä merkitys luokassa. Tervehtimällä luokkakavereitasi, kerrot, että he ovat tärkeitä sinulle. Vastaamalla tervehdykseen luokka kertoo sinulle, että sinä olet tärkeä heille.

Mietitään ja keskustellaan tervehtimisestä ja siitä, miten se tapahtuu meidän omassa luokassamme. Voisimmeko oppia tervehtimään paremmin?

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy