Miksi ihmiset ovat alkaneet aikojen alussa tervehtiä toisiaan?
Kauan sitten maailma oli paljon sotaisampi ja raaempi paikka kuin nykyisin. Kaikki vastaantulevat ihmiset olivat mahdollisia uhkia. Kaikki kantoivat jonkinlaisia aseita, joita oli syytä pelätä. Jos toista ei tunnistanut ystäväksi tai saman kylän asukkaaksi, oli parempi pysytellä piilossa.
Kun toisen tunnisti kaveriksi, oli tärkeää ilmaista jollakin tavalla, että oli tunnistanut toisen. Hei, minä se täällä vaan olen! Usein oli myös hyvä kätensä näyttämällä osoittaa, ettei pitänyt asetta.
Toinen tervehtii aina ensiksi
Niin ennen kuin nytkin toinen tervehtii aina ensiksi. Harvoin molemmat tervehtivät yhtä aikaa. Kun toinen tervehtii, syntyy jännite. Vastaanko tervehdykseen vai en? Ensimmäinen tervehtijä kertoo sinulle, että hän haluaa olla kaverisi. Ellet vastaa tervehdykseen, viestität selvästi, ettet halua olla hänen kaverinsa. Haluatko sitä?
Mitä jos sinun tervehtimisesi ”hylättäisiin”?
Kun toinen tervehtii, kannattaa ensin asettua hänen asemaansa? Miltä sinusta tuntuisi, jos sinä tervehtisit eikä toinen vastaisi, vaan kääntäisi vain selkänsä. Varmaan tuntuisi aika kurjalta ja nololta. Miltä sinusta tuntuisi, jos tervehtisit toista vähän epävarmana siitä, vastaako hän tervehdykseen. Ja hän vastaisi! Tuntuisi varmaan aika kivalta. Onko sinulle joskun käynyt näin?
Mitä teet, kun sinua tervehtii ihminen, joka ei kuulu kavereihisi?
Olet varmaan usein joutunut tilanteeseen, jolloin joku muu kuin kaverisi tervehtii sinua. Joskus kyse voi olla pelkästä kohteliaisuudesta. Jos kohteliaisuuteen ei vastaa kohteliaisuudella, voi joutua turhiin ongelmiin. Jos et vastaa kohteliaisuuteen, muut luulevat, ettet ymmärrä miksi sinua tervehdittiin tai sinua pidetään tyhmänä.
Joskus joku voi tervehtiä sinua sen vuoksi, että hän haluaisi olla sinun kaverisi tai koska hän jostakin syystä arvostaa sinua ja haluaisi tutustua sinuun. Miten suhtaudut tällaiseen tilanteeseen? Se voi olla jännittävä tilanne, josta voi seurata paljon hyvää tai sitten jonkin verran ongelmia.
Mieti, miksi hyvä kaverisi tervehtii sinua?
Mieti, miksi henkilö, jonka tunnet, mutta joka ei ole kaverisi, tervehtii sinua?
Mieti, miksi tuntematon saman ikäinen henkilö tervehtii sinua?
Mieti, miksi tuntematon vanhempi henkilö tervehtii sinua?
Näihin jokaiseen tervehdykseen voi vastata vähän eri syistä.
Miten vastauksesi tervehdykseen muuttuu eri tilanteissa?
Miksi luokkakaverit tervehtivät toisiaan?