Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Huhtikuu 2008

Taidetta ja terveyttä

Edistääkö taide terveyttä? Kenen terveyttä? Millainen riski on elää
taiteilijana Suomessa? Entä kun taiteen tekijä on ”hullun” kirjoissa –
tekeekö se hänen taiteestaan ja sen merkityksestä vähemmän arvokasta?

Taide ja terveys -tapahtumien tavoitteena on herättää julkista kansalaiskeskustelua terveyden, mielenterveyden ja taiteellisen ilmaisun suhteista. Monilla taiteilijoilla on taloudellisia ja sosiaalisia vaikeuksia luomistaipaleellaan. Useat mielenterveyskuntoutujat ovat taiteellisesti lahjakkaita ja luovia, mutta heidän aikaansaannoksensa eivät tavoita julkisuutta eivätkä saa ansaitsemaansa asemaa taiteen kentällä.

Taide ja terveys -tapahtuma muodostuu kahdesta osasta: Paneelimuotoisessa kansalaiskeskustelussa taiteilijat, mielenterveyskuntoutujat ja muut kansalaiset kohtaavat. Konserttiosuutta varten on koottu ainutlaatuinen The Art Ensemble of Health -yhtye maan eturivin muusikoista. Konsertissa kuullaan yhtyeen jokaisen jäsenen sävellyksiä.

THE ART ENSEMBLE OF HEALTH
Juhani Aaltonen (saksofonit ja huilu)
Iro Haarla (piano, koskettimet)
Johanna Iivanainen (laulu)
Mikko Iivanainen (kitarat)
Ulf Krokfors (kontrabasso)

Huhtikuun nettiradiossa hankkeen vetäjä tutkimuspäällikkö Markku Salo sekä yhtyeen jäsen, pianisti Iro Haarla kertovat hankkeen käynnistämisestä, sekä millaista on yhdistää musiikkiesitys paneelikeskusteluun.

Get Flash to see this player.

MP3-äänileikeTaide ja terveys (3.4 MB)
Lataa tiedosto. 7:22 min
 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy