Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Liittovaltuusto: Sosiaalinen luototus koko maahan

27.4.2012

Mielenterveyden keskusliiton liittovaltuusto vaatii, että sosiaalihuoltolain uudistamisen yhteydessä sosiaalista luototusta koskevaa säännöstöä on muutettava siten, että sosiaalinen luototus ulotetaan koko maahan. Köyhällä ja vähävaraisellakin tulisi olla mahdollisuus saada kohtuuhintaista luottoa, jolla selviytyä äkillisistä ja odottamattomista menoista omin avuin. Kaikilla ei ole mahdollisuutta saada luottoa lainkaan.

Sosiaalisen luottomahdollisuuden turvaaminen tulisi ulottaa yhdenvertaisesti kaikille kansalaisille asuinpaikasta riippumatta. Näin tuettaisiin vähävaraisten ja pienituloisten henkilöiden ja kotitalouksien mahdollisuuksia hoitaa asioitaan itsenäisesti ja samalla ehkäistä taloudellisista ongelmista aiheutuvaa ylivelkaantumista ja syrjäytymistä. Sosiaalisen luototuksen ulottaminen koko maahan vähentäisi myös tarvetta ottaa kalliita pikavippejä kohtuuttomilla koroilla ja vähentäisi näin ylivelkaantumista, maksukyvyttömyyttä ja syrjäytymistä.

Sosiaalinen luototus ei ole laajentunut kunnissa sillä tavoin kuin järjestelmää luotaessa toivottiin. Sosiaalinen luototusjärjestelmä on käytössä vain reilussa 20 kunnassa. Kokemukset sosiaalisesta luototuksesta ovat kuitenkin hyviä.

Kunta voi myöntää sosiaalisen luoton henkilölle, jolla ei ole pienituloisuutensa ja vähävaraisuutensa vuoksi mahdollisuutta saada kohtuullisin ehdoin luottoa muulla tavoin, mutta jolla kuitenkin on kykyä suoriutua luoton takaisinmaksusta.  Sosiaalista luottoa voidaan myöntää esimerkiksi velkakierteen katkaisemiseen ja talouden hallintaan, kodin hankintoihin, kuntoutumisen ja työllistymisen edistämiseen, asumisen turvaamiseen sekä sosiaalisen kriisin ylittämiseen.

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy