Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Pekka Sauri: Mielenterveyslain kokonaisuudistusta kiirehdittävä

21.12.2009

Juuri julkaistu teollisuusmaiden järjestön OECD:n tutkimus 30 jäsenmaan suoriutumisesta eri sairauksien hoidossa on mielenterveyden osalta korutonta kertomaa. Suomi sijoittuu vertailussa viimeiseksi.

Vertailussa mitattiin hoidon laatua uusien suunnittelemattomien sairaalajaksojen määrällä eli sillä, kuinka usein ihminen joutuu uudestaan sairaalahoitoon avohoidon osoittauduttua riittämättömäksi. Suomessa hoitojakson päättänyt potilas palaa mielisairaalaan uudestaan 30 päivän kuluessa useammin kuin missään muualla. Syystä tai toisesta kaikki Pohjoismaat ovat vertailussa viimeisillä sijoilla.

Suomi on pitkään menestynyt erinomaisesti maailman maiden kilpailukykyvertailussa. Kilpailukyvyn kääntöpuoli näkyy mielenterveystilastoissa. On korkea aika kohentaa Suomen sijoitusta myös mielenterveyshoidossa.

Keskeinen keino parantaa tilannetta on mielenterveyslain uudistaminen. Valtiontalouden tarkastusvirasto kiinnitti jo alkusyksystä huomiota mielenterveyttä koskevan lainsäädännön hajanaisuuteen ja esitti mielenterveyslain kokonaisuudistusta. Tätä työtä on kiirehdittävä, ja uuteen lakiin on yhdistettävä mielenterveys- ja päihdetyötä koskevat säädökset.

Pekka Sauri
puheenjohtaja
Mielenterveyden keskusliitto

Lisätietoja:
Pekka Sauri, puheenjohtaja, Mielenterveyden keskusliitto, puh. 0500 433 464
Timo Peltovuori, toiminnanjohtaja, Mielenterveyden keskusliitto, 0500 438 858

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy