Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Toimeentulo

Pitkä sairastaminen laitoksessa tai avohoidossa voi heikentää taloudellista tilannetta.


Sairausvakuutus

Kela korvaa sairausvakuutuslain perusteella osan sairauskuluista Suomessa pysyvästi asuville kansalaisille.

Jos hakija on sairastunut niin, että hän tulee työkyvyttömäksi ja menettää ansiotulonsa, hän voi hakea sairauspäivärahaa Kelan toimistosta.

Lisätietoja: Kela


Työttömyysturva

Kela hoitaa työttömän työnhakijan perusturvaa, jonka tarkoitus on turvata vähimmäistoimeentulo työttömyyden aikana. Työtön voi saada työttömyyspäivärahaa, työmarkkinatukea tai työttömyyseläkettä.

Lisätietoja: Kela


Asumistuki

Pienituloisilla on mahdollisuus hakea osaan asumismenoistaan valtion rahoittamaa asumistukea Kelasta.

Lisätietoja: Kela


Toimeentulotuki

Toimeentulotuki on viimesijainen toimeentuloturvan muoto tilanteissa, joissa henkilön tai perheen tulot ja varat eivät riitä välttämättömiin jokapäiväisiin menoihin. Toimeentulotuen myöntäminen on laissa määrätty kuntien tehtäväksi.

Lisätietoja: Toimeentulotuki

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy