Mielenterveyspotilailla ja -kuntoutujilla on samat oikeudet kuin muillakin kansalaisilla. Ainoastaan pakkohoitolainsäädäntö voi rajoittaa näitä oikeuksia.
Pakkohoito
Pakkohoidosta eli tahdosta riippumattomasta hoidosta määrätään mielenterveyslaissa.
Henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon, jos hän on psyykkisen sairauden vuoksi hoidon tarpeessa siten, että hoitoon toimittamatta jättäminen olennaisesti pahentaisi hänen sairauttaan tai vakavasti vaarantaisi hänen tai muiden henkilöiden terveyttä tai turvallisuutta ja jos mitkään muut mielenterveyspalvelut eivät sovellu käytettäviksi tai ovat riittämättömiä.
Alaikäinen voidaan määrätä samojen kriiterien mukaisesti tahdostaan riippumatta psykiatriseen sairaalahoitoon myös vakavan mielenterveydenhäiriön vuoksi.
Sen selvittämiseksi, ovatko edellytykset henkilön hoitoon määräämiseen hänen tahdostaan riippumatta olemassa, hänet voidaan ottaa tarkkailuun sairaalaan. Tarkkailuun lähettämistä varten lääkärin on tutkittava potilas, ja jos hän pitää potilaan hoitoon määräämistä välttämättömänä, on hänen laadittava kirjallinen tarkkailulähete.
Viimeistään neljäntenä päivänä tarkkailuun ottamispäivän jälkeen tarkkailusta vastaavan lääkärin on annettava potilaasta kirjallinen tarkkailulausunto. Tarkkailulausunnon tulee sisältää perusteltu kannanotto siitä, ovatko edellytykset hoitoon määräämiseen tahdosta riippumatta olemassa.
Jos tarkkailuaikana ilmenee, että edellytyksiä tarkkailuun otetun hoitoon määräämiseen ei ole, hänen pitämisestään tarkkailussa on heti luovuttava ja hänet poistettava sairaalasta hänen sitä halutessaan.
Ennen pakkohoitoon määräämistä on selvitettävä tarkkailuun otetun oma mielipide. Alaikäisen tarkkailuun otetun vanhemmille ja huoltajille on mahdollisuuksien mukaan varattava tilaisuus tulla joko suullisesti tai kirjallisesti kuulluksi.
Lisätietoja Mielenterveyslaki
