Merkittävä elämäntyö mielisairaalan potilaana
Miten on mahdollista, että yli 50 vuotta elämästään mielisairaalassa viettänyt nainen saa osakseen arvostusta ja kunnioitusta sekä potilastovereilta että sairaalaa ympäröivästä yhteisöstä? Miten on mahdollista, että häntä muistetaan vieläkin ihaillen ja ihmetellen, vaikka hänen syntymästään tulee ensi vuonna kuluneeksi sata vuotta? Kellokosken Prinsessan tarina on kaikessa yksinkertaisuudessaan ihmeellinen.
Ilkka Raitasuo tutustui Prinsessaan 1970-luvulla tullessaan nuorena miehenä hoitajaksi Kellokosken sairaalaan ja joutui heti hänen tenhovoimansa taikapiiriin.
– Hän oli tutustuessamme 80-vuotias, hyvin komea, näyttävä nainen. Voisin kuvitella hänen olleen nuorempana ulkonaisestikin hyvin viehättävä, Ilkka Raitasuo kertoo.
Ilkka Raitasuo on tutustunut Prinsessan elämäntarinaan sekä sydämellä että tiedemiehen intohimolla. Jo Prinsessan eläessä hän kävi pitkiä keskusteluja tämän kanssa ja yritti tallentaa muistiin kuulemaansa.
Sittemmin Kellokosken museon hoitajana hän on kerännyt talteen prinsessaan liittyviä esineitä ja viime aikoina aivan systemaattisesti kartoittanut häneen liittyviä tietoja ja muistoja.
Raitasuo kuului aikoinaan Prinsessan suosikkeihin, siitä syystä hän olikin Prinsessan maailmassa Irlannin prinssi Henrik. Kuninkaallisia arvonimeä ei myönnetty kaikille. Kun Ilkka Raitasuo puhuu Prinsessasta, hänen äänessään on lämpöä ja kaipausta kuin lähiomaista muisteltaessa.
Prinsessan maine
Miten Kuopiossa vuonna 1896 syntyneestä Anna Svedholmista sitten tuli Prinsessa, merkittävä hahmo sekä Kellokosken sairaalassa ja sitä ympäröivässä yhteisössä?
– Prinsessa oli täällä hyvin kauan. Sadat ja taas sadat potilastoverit ja hoitajat tutustuivat häneen. Koko kyläyhteisö tuli tutuksi pitkien vuosien aikana. pelkästään tämä ei kuitenkaan selitä Prinsessa-ilmiötä, Sillä olihan pitkäaikaispotilaita muitakin, Ilkka Raitasuo pohtii.
– Prinsessassa täytyi olla jotain aivan erikoista ja sen huomasi jokainen, joka hänet tapasi. Hän oli Persoonana hyvin vaikuttava. Kohta tänne tulonsa jälkeen hän rupesi kertomaan olevansa kuninkaallista syntyperää, syntyneensä palatsissa ja omistavansa mm. Kellokosken upean kartanorakennuksen. Ensin hänelle naureskeltiin, mutta vuosien saatossa hän hiljensi epäilijät ja naurajat. Hänen arvostuksensa lisääntyi vuosi vuodelta, Raitasuo jatkaa.
Tarina saa uskottavuutta
Prinsessa teki joitakin tempauksia ja hänestä kerrottiin tarinoita, jotka vähitellen vahvistivat uskoa hänen kuninkaalliseen taustaansa.
– Hän matkusti kerran erään potilastoverinsa kanssa Ruotsiin. Puheiden mukaan he olivat kolkutelleet Tukholman kuninkaallisen linnan ovea päästäkseen tapaamaan sikäläisiä sukulaisiaan, Ilkka Raitasuo kertoi.
Tarina kertoo, että hän kerran Helsingissä käydessään onnistui pujahtamaan Ateneumiin samaan aikaan kun siellä avattiin Tanskan nykytaiteen näyttely. Avajaisissa oli paikalla myös Tanskan silloinen kuningas ja tämä tarina lisäsi uskoa siihen, että prinsessalla on myös kuninkaallista verta suonissaan.
- Tämän tarinan aion vielä tarkistaa, Ilkka Raitasuo sanoo.
Sairaalan hoitohenkilökunnalle annettiin suositus, että Prinsessaa pitää puhutella hänen porvarillisella nimellään. Perusteena käytettiin sitä, ettei saa mennä sairauteen mukaan. vähitellen paine kävi kovaksi, kun kyläläisetkin puhuivat vain Prinsessasta ja niin hoitohenkilökunta antoi periksi.
– Olihan Prinsessa-nimitys hyvää tarkoittava ja sen käyttäminen osoitti hänen elämäntyönsä arvostamista, Ilkka Raitasuo miettii.
Voimakas, iloinen luonne
Prinsessa oli vaikeasta sairaudestaan huolimatta perusluonteeltaan hyvin iloinen. Hän sairasti skitsofreniaa ja siihen liittyi suuruusharha, joka ilmeni mm. uskona kuninkaalliseen syntyperään.
Hän oli lähtöisin hyvin vaikeista oloista, isä kuoli hänen ollessaan pieni tyttö ja hän kasvoi useissa kasvatuskodeissa. Suhde äitiin ei ollut ongelmaton.
- Tämä käsitys, että hänessä on kuninkaallista verta, että hän onkin itse asiassa löytölapsi, ehkä tuotti helpotusta ja tyydytystä raskaan perussairauden sisällä, Ilkka Raitasuo miettii.
Prinsessan sairaus ilmeni niin persoonallisella, mainiolla tavalla, että se kiinnosti ihmisiä. Hän oli hyvin puhelias ja seurallinen; hän sai helposti ystäviä, joille hän kertoi kuninkaallista elämäntarinaansa.
– Hänessä oli kuitenkin myös pidättyväisyyttä, hän ei paljastanut sisimpiä ajatuksiaan edes läheisimmilleen, Ilkka Raitasuo muistaa.
Lahjakas taiteilija
Prinsessa oli hyvin lahjakas ihminen. Hän oli nuorena elättänyt itseään laulajana ja Kellokoskella ollessaan hän esiintyi mielellään erilaisissa juhlissa. Hänellä oli valtavan laaja laulujen varasto, josta hän osasi aina löytää tilanteeseen sopivat laulut.
– Prinsessalla oli silmää. Kun hän seurusteli koulutettujen ihmisten kanssa, hän saattoi laulaa Verdin ooppera-aarioita italiaksi. Jos hän tapasi syrjäkylän ihmisiä, hän lauloi rekiviisuja tai pikkutuhmia laulelmia, Ilkka Raitasuo sanoo hymy suupielessään.
Kellokosken museon seinällä on muutamia Prinsessan tekemiä erikoisia tauluja. Ne ovat persoonallisia neuletöitä, joita hän valmisti erivärisistä langanpätkistä. Taulujen aiheet liittyvät usein raamatun kertomuksiin.
Prinsessa on tehnyt arviolta noin 200 työtä, joita on paikkakuntalaisten ja sairaalan hoitohenkilöstön kodeissa. Niitä annettiin eroaville Läksiäislahjoiksi ja merkkipäivien yhteydessä.
- Eräs hänen työnsä päätyi Pariisiin saakka, näytteille psykiatristen potilaiden taidenäyttelyyn, Ilkka Raitasuo tietää.
Prinsessa teki myös sairaalan ylilääkärille juhlaliivin ja juhlatöppöset ja ne olivatkin käytössä mm. sairaalan joulujuhlissa.
Kuninkaallinen loppuun saakka
Prinsessa oli ammatiltaan hieroja ja käytti taitojaan ahkerasti saaden siten hieman lisäansioita. Pääasiassa hän hieroi sairaalan henkilökuntaa ja potilaita mutta kierteli myös maalaistaloissa; kuka tahansa saattoi solmia asiakassuhteen hänen kanssaan.
– Lisätulojaan hän ei kuitenkaan säästänyt ja käytti ne kuninkaalliseen tapaan pieneen ylellisyyteen: hän saattoi ostaa leivoksia, uuden korun, mansikoita tai Ilta-Sanomat, Ilkka Raitasuo kertoo.
– Hän käytti hieromarahojaan myös toisten potilaiden hyväksi. Hänellä oli usein suojatteinaan nuorempia miespotilaita, joihin hän kohdisti äidillisiä tunteitaan.
Prinsessa siirrettiin 89-vuotiaana Nikkilän sairaalaan hallinnollisista syistä. Kellokoski oli runsaat 50 vuotta ollut hänen kotinsa, mutta vielä hän ehti vaikuttaa Nikkilässäkin runsaan kahden vuoden ajan jättäen sinnekin unohtumattoman muisto.
– Hän lähti täältä Kellokoskelta, kesäpalatsistaan, kuten hän sanoi, Nikkilän talvipalatsiin. Tämä oli mahtava tokaisu, joka helpotti meidän erotyöskentelyämme, Ilkka Raitasuo muisteli.
Patsashanke
Kellokosken sairaala pystytti patsaan psykiatriselle potilaalle. Prinsessa-patsas tai monumentti ei ole näköispatsas eikä sitä pystytetä yhdelle tietylle potilaalle. Hankkeen perusidea on muistaa ja arvostaa niitä tuhansia ihmisiä, jotka ovat Kellokosken sairaalassa olleet hoidettavina.
Prinsessan ympärille ei haluta rakentaa mitään sensaatiota.
– Meidän kaikkien jotka tunsimme Prinsessan, yksimielinen käsitys on, että hän nauttisi suunnattomasti tästä julkisuudesta. Hän rakasti esiintymistä. Hän oli mielellään valokuvauksen kohteena. Se oli hänestä luonnollista, sillä kuninkaallisethan ovat julkisuuden henkilöitä, Ilkka Raitasuo sanoo.
Teksti: Inkeri Aalto
