Sivukartta  |  Tulostettava versio Tulosta  |  Tekstin koko: Suurenna tekstin kokoa Pienennä tekstin kokoa

Toiminnanjohtaja Timo Peltovuori uusiin tehtäviin

21.6.2012

Toiminnanjohtaja Timo Peltovuori uusiin tehtäviin

 

Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Timo Peltovuori siirtyy 1.7.2012 Oulun Ensi- ja turvakodin toiminnanjohtajaksi. Hänen työhistoriansa Mielenterveyden keskusliitossa ehti kestää 19 vuotta.

 

Timo Peltovuori tuli liiton palvelukseen Pohjois-Suomen aluesihteeriksi, mistä eteni järjestöpäälliköksi ja lopulta toiminnanjohtajaksi.  Hänen aikanaan liitto on kasvanut merkittävästi ollen tällä hetkellä Euroopan suurin mielenterveysalan järjestö. Peltovuori aikoo pysyä edelleen liiton henkilöjäsenenä.

 

Syksyllä liitolle valitaan uusi toiminnanjohtaja. Hakuaika tehtävään on elokuussa. Toiminnanjohtajan sijaisuutta hoitaa Inkeri Aalto.

 
 
Palvelun tekninen toteutus Optinet Oy