Miksi nuoret unohtuvat?

Olet tehnyt suuren työn, että pääsit sisään hoidon piiriin. Se ei ollut helppoa voimavarojen ollessa todella vähissä ja tukiverkkokin ympärillä varsin pieni, mutta onnistuit! Ylpeys siitä, että jaksoit ja odotus että nyt saat vihdoin apua mitä tarvitset valtasi mielesi, mutta vain hetkeksi. Odotat puhelin koko ajan lähettyvillä, kuten olet tehnyt kaikkina muinakin päivinä. Soittoa ei kuulu tänäänkään. Voimavarasi ovat lopussa. Miltä mahtaa tuntua, kun sinut unohdetaan moneksi viikoksi, vaikka sinulle on luvattu, että apua on tulossa?

Tämä skenaario on valitettavan totta monelle nuorelle aikuiselle tänä päivänä. Olet tehnyt suuren työn, jotta saisit ansaitsemaasi apua mielenterveyden haasteissa. Sinulle on kerrottu, että sinuun otetaan kyllä yhteyttä, odottele vain rauhassa kotona. Mutta soittoa ei koskaan kuulu, etkä ole varma mistä asiaa pitäisi alkaa selvittelemään.

Työssäni olen kohdannut useamman samantyyppisen kohtalon. Eikä tämä ole aivan täysin vieras ilmiö työn ulkopuolellakaan.

Jo ennen koronakriisiä nuorten aikuisten mielenterveyspalvelut ovat olleet täynnä. Ja tällä hetkellä hoitoon on huomattavasti vielä vaikeampaa päästä huonovointisuuden lisääntyessä esimerkiksi koronan tuoman yksinäisyyden vuoksi.

Nuorelle avun hakeminen ei välttämättä ole ihan helppoa ja yksinkertaista, sillä tukijoukko ympäriltä saattaa puuttua, voimia ei mihinkään ylimääräiseen arjessa pärjäämisen yrittämisen lisäksi ole jäljellä ja pelko tai jopa jo olemassa oleva kokemus siitä, ettei häntä kuitenkaan uskota tai oteta vakavasti oman elämänsä asiantuntijana, saattaa varjostaa avun piiriin hakeutumista. Eikä tämä edellä mainittu pelko aina ole ollut myöskään aiheeton.

Yksityiseltä puolelta saisi apua toki nopeammin, mutta nuorten taloudellinen tilanne ei läheskään aina ole niin vakaa tai hän on ulkona työelämästä, esimerkiksi juuri sairastumisen takia, jotta yksityiselle puolelle hakeutuminen olisi mahdollista.

Omaa asiaa hoitavien työntekijöidenkin selvittäminen voi olla vaikeaa. Varsinkin jos sellaisia ei vielä ole määritelty tai työntekijät vaihtuvat tiheään, mikä on ollut myös valitettavan yleistä. Joudut kertaamaan samat asiat joka kerta eri työntekijälle ja tuntuu että kaikki aika menee oman tilanteen uudelleen kertomiseen, eikä eteenpäin pääsemiseen. Nuorella ei välttämättä ole myöskään uskallusta lähteä kyseenalaistamaan ammattilaista tai kyselemään perään.

Miksi näin sitten käy? Miksi nuorelle luvataan apua, mutta sitten hänet unohdetaan viikoiksi, pahimmassa tapauksessa kuukausiksi? Miksi nuorta ei uskota, kun hän tulee erittäin haavoittuvana kertomaan omasta pahasta olostaan? Ja onko oikein, että nuori joutuu hätyyttelemään auttavia tahoja viimeisillä voimavaroillaan?

On totta, että henkilöstöpula vaivaa monia tahoja tällä hetkellä ja kiire puskee päälle apua tarvitsevien määrän kasvaessa, mutta meidän silti tulisi turvata, että apua saa kun sitä pyytää ja sitä saa myös inhimillisessä ajassa ilman monen kuukauden odottamista. Nuorta tulisi myös uskoa, kun hän kertoo omasta pahasta olostaan ja tilanteestaan. Nuori itse tietään oman tilanteensa parhaiten.

Kun ihmisen luottamusta koetellaan tarpeeksi, voi siitä aiheutua enemmän eristäytyneisyyttä ja epäuskoa auttaviin tahoihin. Toivo omasta paranemisesta tai asioiden hoitumisesta horjuu. Paha olo kasvaa. Itselääkinnän riski esimerkiksi alkoholilla tai muilla päihteillä kasvaa. Kysymykset siitä, olenko tarpeeksi sairas saamaan apua tai avun arvoinen ylipäätään, voivat nousta pintaan.

Meidän tulee luoda nuorille turvallinen ilmapiiri sekä hakea että saada apua, sillä jokainen nuori on tarvitsemansa avun arvoinen.

Kirjoittaja Kaika Toivanen suunnittelee nuorten aikuisten toimintaa ja ohjaa nuorten aikuisten kursseja Mielenterveyden keskusliitossa. Hän on tavattavissa myös liiton osastolla Päihdepäivillä 19.-20.5.2021. 

Chattaile Kaikan kanssa Päihdepäivien messuosastolla keskiviikkona 19.5. klo 13–14 ja torstaina 20.5. 10.30–14.40. Muista rekisteröityä tapahtumaan!