Hyppää sisältöön

Tietoa liittokokouksesta

Liittokokouksessa valitaan liiton luottamushenkilöt seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Joka kolmas vuosi kokoontuva liittokokous on Mielenterveyden keskusliiton ylin päättävä elin, jossa äänivaltaa käyttävät jäsenyhdistysten valitsemat edustajat.

Kokous valitsee liitolle puheenjohtajan ja kahdeksan hallituksen jäsentä sekä liittovaltuuston puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja 25 valtuuston jäsentä.

Tänä vuonna kokous saa käsiteltäväkseen myös liiton uudet säännöt. Lisäksi liittokokous käsittelee jäsenyhdistysten kokoukselle tekemät aloitteet, liittohallituksen niihin antamat lausunnot ja katsauksen päättyvän liittokokouskauden (3 vuotta) toimintaan. Kokous päättää myös liiton jäsenmaksuista.

Lue Oskarin blogista sääntöuudistuksen keskeiset tavoitteet ja vaikutukset.

Liittokokous siirtyy lokakuulle

Kesäkuun liittokokous on siirtynyt  toistamiseen lokakuulle koronaepidemian takia. Asiasta päätti Mielenterveyden keskusliiton hallitus huhtikuun kokouksessaan.

Uusi ajankohta on 17.-18.10.2020.
Kokouspaikkana toimii Tampereen Sokos Hotel Ilves, Hatanpään Valtatie 1, 33100 Tampere.

Ehdokasasettelu päättyy 1.4.2020

Ehdokasasettuluaika on päättynyt. Seuraavan kerran ehdokkaita voi asettaa lokakuun liittokokouksessa. Tutustu ehdokkaisiin täällä.

Kokousohjelma

Ensimmäinen kokouspäivä 17.10.
8.00        Valtakirjojen tarkistus alkaa
11.00      Lounas
11.30      Valtakirjojen tarkistus päättyy
12.00      Liittokokous alkaa
n. 14.30  Iltapäiväkahvi
15.00      Kokous jatkuu
Kokous päättyy n. klo 17.

Toinen kokouspäivä 18.10.
9.00.     Kokous jatkuu

Perjantaina 16.10. klo 19-21 järjestetään liittokokousehdokkaiden vaalipaneeli, johon ehdokkailla on mahdollisuus tulla esittäytymään ja keskustelemaan. Keskustelua vetää Janne Jalava.

Valta ja vastuu -verkkokoulutus

Valta ja vastuu -koulutus järjestettiin zoom-alustalla 4.6. Koulutuksen tallenne päivitetään sivulle kesäkuun aikana.

Ilmoittautuminen aukeaa 17.8.

Avaamme 17.8. ilmoittautumislinkin, jonka kautta yhdistykset voivat ilmoittaa liittokokoukseen saapuvat edustajat sekä seuraajat. Samalla yhdistys varaa edustajien ja  seuraajien ruokailut kokouspäivien aikana.

< Löydät tietoa majoitusvarauksista, ehdokasasettelusta ja kokousedustajien valinnasta sivun vasemmasta valikosta.

 

Kysy lisätietoa:

Liittokokousasiat:
yhdistyskoordinaattori Helena Koskelo-Suomi, yhdistysten palvelupuhelin 050 339 4971 (maanantaisin klo 9-16), muina aikoina 050-3627637 tai helena.koskelo-suomi@mtkl.fi.

Majoitus ja ruokailu:
johdon assistentti Eija Korkea-aho, 040 525 7252, eija.korkea-aho@mtkl.fi.

Tiedotus:
viestintäpäällikkö Sirkku Immonen, 040 124 4700, sirkku.immonen@mtkl.fi.

Palaa etusivulle >