Hyppää sisältöön

Hallitsevatko riippuvuudet elämääsi?

Pyöriikö elämäsi päihteiden käytön ympärillä? Onko sinulla pakonomainen tarve tehdä jotain? Olet saattanut jäädä koukkuun johonkin aineeseen tai toimintaan. Sinulla on kaikki mahdollisuudet vapautua kehästä, sillä riippuvuuksia voidaan hoitaa tehokkaasti. Muutosta ei tarvitse tehdä yksin.

Haitallinen riippuvuus voi kehittyä mihin tahansa toimintaan tai aineeseen, josta voi saada aluksi mielihyvää. Riippuvainen voi olla esimerkiksi päihteistä, raha- ja digipeleistä, seksistä tai syömisestä.

Fyysistä, psyykkistä, sosiaalista

Riippuvuutesi voi olla fyysistä, psyykkistä, sosiaalista tai näitä kaikkia. Fyysisessä riippuvuudessa elimistösi on tottunut aineeseen, jolloin käytön lopettaminen aiheuttaa erilaisia vieroitusoireita.

Psyykkinen riippuvuus ilmenee siten, että haet pikatyydytystä tai pakokeinoa vaikeisiin asioihin jostakin aineesta tai toiminnasta.

Sosiaalinen riippuvuus taas tarkoittaa kuulumista ryhmään, jossa käytetään jotain riippuvuutta aiheuttavaa ainetta.

Oletko miettinyt, miksi olet riippuvainen? Millaiset tilanteet saavat sinut haluamaan jotain ainetta tai toimintaa? Kun lähdet hoitamaan riippuvuuttasi, olisi tärkeä miettiä myös taustalla olevia syitä.

Riippuvuus saattaa aiheuttaa sinulle häpeää. Ehkä olet pitkään kieltänyt olevasi riippuvainen. Oli tilanne mikä tahansa, ensimmäinen askel on, että tiedostat olevasi riippuvainen. Sinulla on oikeus ja mahdollisuus muutokseen, eikä sinun tarvitse tehdä sitä yksin.

Päihderiippuvuus

Käytätkö liikaa alkoholia? Oletko riippuvainen huumeista tai lääkkeistä? Haluaisitko vähentää tai lopettaa käytön kokonaan? Jotkut pystyvät tekemään muutoksen omin avuin, mutta moni hyötyy ammattilaisten tai vertaisten tuesta.

Olet ehkä aloittanut päihteiden käytön niiden tuoman mielihyvän tai huumaavan vaikutuksen vuoksi. Olet saattanut haluta turruttaa pahaa oloa. Jos olet päihderiippuvainen, käyttö ei ole enää valinnanvaraista, vaan päihteet hallitsevat sinua.

Päihteiden käyttö voi olla tapasi yrittää selviytyä vaikeasta elämäntilanteesta tai muista ongelmista. On tavallista, että päihteiden käyttäjillä on mm. mielenterveyteen tai oppimiseen liittyviä haasteita. Vastaavasti liiallinen päihteiden käyttö voi laukaista tai ylläpitää mielenterveysongelmia.

Päihteistä irrottautuminen edellyttää suunnitelmallista toimintaa. Sinun tulisi asettaa itsellesi päämäärä, tunnistaa tyypilliset tilanteet, joissa herää halu käyttää päihteitä, sekä löytää uusia merkityksellisiä asioita elämääsi.

Hoitoon tai vertaisryhmiin osallistuminen on auttanut monia. Joissakin tapauksissa riippuvuudesta on mahdollista päästä eroon myös itsenäisesti erilaisten oma-apuohjelmien avulla.

Peliriippuvuus

Raha- ja digipelit ovat valtaosalle pelaajista viihdettä, ajanvietettä tai harrastus. Jos pelaamisesi on alkanut tuntua pakonomaiselta ja vie liikaa aikaasi tai rahaasi, on aika kysyä: miksi pelaan ja mitä se tuo elämääni?

Pelaaminen on miellyttävää silloin, kun se ei häiritse muuta elämääsi. Pelaaminen voi tarjota jännitystä tai mahdollistaa sosiaalisen kanssakäymisen. Pelaaminen voi olla myös pakopaikka arjen huolista tai ahdistuksesta.

Liiallinen raha- tai digipelaaminen voi aiheuttaa sosiaalisia, terveydellisiä ja taloudellisia haittoja sekä äärimmillään riippuvuutta. Ongelmallisen pelaamisen tunnistat siitä, jos ajatuksesi pyörivät vain pelaamisen ympärillä.

Pelaamiseen käytetty aika ei pelkästään kerro ongelmallisuudesta, sillä pitkät peli-istunnot voivat olla myös osa normaalia peliharrastusta. Tarkastele, miten elämäsi muuten sujuu, millaiset ovat suhteet läheisiisi ja mitä muuta teet kuin pelaat.

Jos pelaamisesta on tullut sinulle ongelma, joskus auttaa jo se, että havahtuu siihen ja alkaa kiinnittää huomiota tekemisiinsä. Itselleen voi asettaa etukäteen selkeät rajat: päätä summa ja aika, jonka aiot käyttää pelaamiseen. Pelien tilalle kannattaa myös etsiä muuta tekemistä.

Jos tuntuu siltä, että et yksin kykene samaan pelaamista hallintaan, hae rohkeasti apua.

Tarinoita

Pelaajatarinoita

Testejä

Päihdelinkki: Riippuvuustestejä

Mistä apua?

Päihteet

Pelaaminen

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.