Mielenterveyden keskusliitolla on kulttuurikummeja, jotka tukevat ja kannustavat mielenterveysongelmia itse kokeneita ihmisiä kulttuurin pariin ja olemaan itsekin luovia. Kulttuurikummit ovat myös osallistuneet liiton toimintaan.
Erkka Korhonen

Riffin tekemisessä vaikeinta on mielestäni aloittaminen. Ensimmäisen idean hyväksyminen on korkein kynnys, ja kun siitä pääsee yli niin homma helpottuu todella paljon. Jos lähdet tähän haasteeseen kannattaa pitää tämä mielessäsi!
Hyvä riffi on myös sellainen jonka voi laulaa tai hyräillä. Iron Man, Paranoid, Smoke On The Water… esimerkkejä on todella paljon. Voit jopa kokeilla laulaa ensin pohjan päälle ja kokeilla sitten siirtää ideaasi soittimelle. Muista että mikään idea ei ole lähtökohtaisesti liian huono kokeiltavaksi!
– Erkka
Muusikko, kitaristi ja Raskasta Joulua -perustaja Erkka Korhonen aloitti kulttuurikummina vuonna 2023, jolloin kulttuuriteemana oli raskas musiikki.
Kyösti Mäkimattila
Kirjoittaminen on aina ollut itselleni kuin jonkinlainen portti tai kanava johonkin toiseen ulottuvuuteen. Mielikuvitus ja omat tosielämän kokemukset ovat saaneet viedä kirjoittavaa kättäni vapaasti. Jonnekin, jonka luomisessa itselläni on jokin rooli ja paikka.
Kirjoittaessani en juuri koskaan ole yksin, vaikka sitä yksin teenkin, sillä sieltä mielen sopukoista saan seuralaisia osaksi tarinoitani. Kutsunkin Sinua nyt tarttumaan rohkeasti kynään, kerro oma saagasi, tosi tai sepitteellinen, kirjoita pieni runo tai kokonainen eepos. Tänä erikoisena aikana juuri sanoilla on suuri merkitys, niiden asettelulla on aina vain tärkeämpi virka. Kaiken tämän kohinan keskellä nähdyksi tuleminen vaatii harkintaa ja viisautta sanojen sijoittelussa.
Ja vielä, vaikka kuinka tuntuisikin, että elämme pimeyden laaksossa, niin olen varma, että valo voittaa, eikä kauneus ole maailmasta mihinkään kadonnut.
Näillä mietteillä,
K.
Artisti Kyösti Mäkimattila tuli Mielenterveyden keskusliiton kulttuurikummiksi vuonna 2021.
Musiikilla ja runoudella on valtava rooli sekä ihmisten kuntoutumisessa että arjen kaunistamisessa.
– Kyösti Mäkimattila
Vuoden 2021 syksyllä järjestettiin Runo kasvaa lauluksi -kirjoituskilpailu, johon lähetetyistä runoista yhdestä Mäkimattila tekee laulun. Runojen lähettäminen kilpailuun on päättynyt.
Seela Sella

Hyvät ystävät
”Muistakaa että sitä mitä olet kokenut, ei mikään mahti maailmassa voi ottaa sinulta pois. Se voi olla sinulle voima – herkkyys on voima.”
Nämä sanat olen kirjoittanut itselleni joskus muistiin, kun työssä olen tarvinnut tukea. Nämä sanat haluan antaa teille ja ennen kaikkea herkkyys muuttuu vahvuudeksi – osaksi sinua.
Odotan avoimin mielin kirjoituksianne ja haluan lukea ne keskittyneenä ja tulkita ne näyttelijänä. Niistä voi saada irti mitä vaan.
Tavataan kirjeitse, Seela
Näyttelijä Seela Sella on liiton ensimmäinen kulttuurikummi.
Kirjoittamisen kautta me lähestymme toinen toisiamme.
– Seela Sella
Vuonna 2020 Mielenterveyden keskusliitto järjesti Käännekohta-kirjoituskilpailun. Kilpailuun lähetetyistä teksteistä kuusi Sella luki podcastiksi. Voit kuunnella Käännekohta-podcastia Soundcloudissa.