Hyppää sisältöön
Mielenterveyden keskusliitto

Toivon työpaja - Musiikki minussa

Uusia itseilmaisun keinoja musiikista, kirjoittamisesta tai piirtamistä nuorille mielenterveysongelmia kokeville ihmisille

14.11.2019, klo 11:00 - 9.1.2020, klo 15:00

Hae
ESPOO
Missä
Kohtaamispaikka Valoemy, Maapallonkatu 8 E-F
Ilmoittautumisaika
6.8.2019, klo 09:00 - 4.11.2019, klo 16:00
Osallistujia enintään
12
Lisätietoja antaa
Terhi Kimmelma-Paajanen 040 572 9119, terhi.kimmelma-paajanen@mtkl.fi
Järjestäjä
Mielenterveyden keskusliitto ry

Kuvaus

Muistoja aurinkoisesta kesäpäivästä. Haikeutta jo menneistä hetkistä. Rauhoittumista. Levottomuutta. Kiukkua tai ahdistusta. Unenomaisuutta.
Voimafiiliksiä. Halu hyppiä ja tanssia!


Kukin kokee musiikin kuuntelun yksilöllisesti, jopa yksi ja sama biisi herättää eri ihmisissä aivan erilaisia mielleyhtymiä. Millaisia ajatuksia, tunteita ja ideoida musiikki sinussa herättää? Entä voisiko purkaa tunteitasi musiikin avulla?

Kurssilla käytämme musiikkia megafonina omien tunteidemme tunnistamiselle. Tunnustellaan rauhassa tunteitamme ja ajatuksiamme, ja tehdään niitä näkyväksi kirjottamalla tai piirtämällä.

Entä onko sinulla itsellesi tärkeää biisiä? Voit tuoda sen kurssille mukanasi - kuunnellaan yhdessä. Kuuntelemamme musiikit ovat erityylisiä, jolloin herättelemme vaihtuvia ja erilaisia tunnelmia.
Kurssille osallistuminen ei vaadi soittotaitoa, sillä emme tee itse musiikkia, vaan keskitymme kuunteluun.
Musiikin ja tunteiden lisäksi keskustelemme toivosta, toiveikkuudesta ja valon pilkahduksista, vahvuuksistamme, meille voimia tuovista asioista sekä tulevaisuudesta.

Paikka: Kohtaamispaikka Valoemy, Maapallonkatu 8 E-F, Espoo. HUOM! Sisäänkäynti Maapallonkujan puolelta kävelytieltä, aidatun leikkipuiston vierestä.

Kurssipäivät: 14.11. / 21.11./ 28.11. ja jatko-osa samalle ryhmälle 9.1.2020
Kellonajat: 11:00-15:00
Muoto: Kurssilla käydään kotoa käsin
Ohjaajat: Terhi Kimmelmaa-Paajanen, Mielenterveyden keskusliitto ja vertaisohjaaja

Kenelle: 18-32 vuotiaille mielenterveyden ongelmia kokeville ihmisille, jotka eivät ole työelämässä, vaan esimerkiksi kuntoutustuella tai eläkkeellä ja jotka etsivät uusia näkökulmia arkeensa ja uusia itseilmaisun keinoja musiikista, kirjoittamisesta tai piirtämisestä.
Mukaan mahtuu: 12 osallistujaa
Hae mukaan: 4.11. mennessä
Mistä tiedän, mahduinko mukaan: Valinnoista ilmoitetaan 5.11. mennessä

HUOM! Korvaamme osallistujille kurssipäivien matkakulut julkisilla kulkuneuvoilla. Omavastuu matkakuluista on 5€ /suunta/päivä.
Kurssi sisältää kahvit ja lounaan

Yhteistyössä: Espoon mielenterveysyhdistys Emy ry ja Taiteen Sulattamo ry

Paperisen hakulomakkeen voit postittaa osoitteeseen:
Terhi Kimmelma-Paajanen
Mielenterveyden keskusliitto
Malmin kaupatie 26
00700 Helsinki

Liitteet

Kaikki tapahtumat ja kurssit

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.