Hyppää sisältöön

Yritysten joululahjoitus 2023 – Lahjoituksellasi tuemme nuorten mielenterveystyötä

Ilmoita yrityksesi joulukeräykseen nyt. Kohdistamme tänä vuonna tehdyt joululahjoitukset nuorten aikuisten mielenterveystyöhön.

Liian harva saa tukea ja tulee aidosti kohdatuksi

Nuorten kokema yksinäisyys, syrjäytyneisyys ja erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat yleisimpiä kuin koskaan aiemmin. Yhä useampi meistä tarvitsee apua mielenterveyden haasteisiin. Liian harva saa tukea ja tulee aidosti kohdatuksi. Meidät on helppo tavoittaa. Ei ole olemassa tarpeeksi vaikeaa tilannetta, kaikilla on oikeus saada apua ja tulla kuulluksi.

Kun kohdistat lahjoituksesi nuorten mielenterveystyöhön, autat nuoria saamaan uutta suuntaa elämälleen ja valoa sen hetkiseen tilanteeseen.

Järjestämme kursseja ja tapahtumia mielenterveysongelmia kokeville ja haasteellisessa elämäntilanteessa oleville, noin 18–30-vuotiaille nuorille aikuisille. Taloushuolet, kriisit maailmalla, koronavuodet, opintovaikeudet sekä mielenterveyspalveluiden huono saatavuus ovat lisänneet nuorten kokemaa yksinäisyyttä, syrjäytyneisyyttä ja erilaisia mielenterveyden ongelmia. Jokainen nuori on tervetullut mukaan toimintaamme juuri sellaisena kuin hän on.  

Mielenterveyden keskusliiton nuorille aikuisille suunnattu toiminta rohkaisee ottamaan konkreettisia askeleita elämässä eteenpäin. Toimintamme auttaa tunnistamaan olemassa olevia voimavaroja ja kannustaa pitämään huolta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista sekä ihmissuhteista. 

Tee joululahjoitus ja tue nuorten mielenterveystyötä

Joululahjoituksen voi tehdä meille kaiken kokoiset yritykset. Tämän sivun kautta lahjoittaneet yritykset saavat käyttöönsä joululahjoitus 2023 -tunnuksen, jota organisaatio voi käyttää vapaasti joulunajan viestinnässään.

Mielenterveyden keskusliitto on mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten järjestö, jonka palveluksessa on 45 eri alojen ammattilaista. Teemme tutkimusta, toimimme edunvalvojina, tarjoamme neuvontaa chatissa ja puhelimitse, järjestämme lukuisia erilaisia maksuttomia ja kaikille avoimia kursseja ja koulutuksia sekä tuemme mielenterveysyhdistyksiä ympäri Suomen. Kaiken ytimessä on vahva kokemuksellinen tieto.

26.12.2023 jälkeen tehdyt yrityksen joululahjoitukset käsittelemme 8.1. alkavalla viikolla.

Ilmoita yrityksesi joulukeräykseen 2023

Täytä lomake ja lahjoita nuorten mielenterveystyöhön. Lähetämme laskun valitsemallasi summalla.
  • Kirjoita tähän euromääräinen summa, jolla yrityksesi haluaa osallistua keräykseen.
  • Viestintämateriaalit lähetetään antamaasi osoitteeseen.
  • Katuosoite
  • Kirjoita kenttään OVT-tunnus, operaattori, sekä operaattorin OVT-tunnus.

Lahjoita tekemällä tilisiirto

Voit lahjoittaa myös tekemällä tilisiirron Mielenterveyden keskusliiton lahjoitustilille FI30 1555 3000 1105 78. Viite ”nuorten mielenterveystyö”. Huomioithan, että vain laskun tilaamalla saat kuitin kirjanpitoa varten.

Mielenterveyden keskusliiton keräyslupa

Mielenterveyden keskusliitto ry:n rahankeräyslupa RA/2022/656. Lupa on voimassa toistaiseksi alkaen 21.4.2022 koko maa poislukien Ahvenanmaa. Koko rahankeräysluvan löydät täältä.

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.