Hyppää sisältöön

Elämänilon ydin löytyy jakamisesta ja läheisen katseesta

Toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka sanoo, että ulkoiset saavutukset ja menestys eivät yksistään ole onnistumisia,  jos ihminen ei koe saavansa niistä elämäniloa. Onnistuminen ja elämänilo syntyvät jakamisesta, yhteenkuuluvuudesta ja aidosta vuorovaikutuksesta toisten kanssa.

”Mitä tarkoittaa onnistuminen? Onko onnistumista esimerkiksi hyvä opiskelupaikka, hieno työura, varallisuus, timmi kroppa tai kaunis ulkonäkö? Kun katsoo vaikkapa sosiaalista mediaa, siltä se usein näyttää. Tässä maailmassa onnistumista määritellään vahvasti yksilökeskeisesti, kun ihmisen henkilökohtaiset ominaisuudet ja saavutukset nostetaan keskiöön. Ja niiden ajatellaan olevan resepti elämäniloon ja onneen. Etenkin sosiaalisen median kanavissa on tapana korostaa juuri tämänkaltaisia onnistumisia. Halutaan luoda muille mielikuvia, että minulla menee hyvin ja elämä on mahtavaa. Tykkäysten määrä tuntuu hyvältä, ja illuusioon onnellisuudesta on helppo alkaa uskoa itsekin.

Eihän siinä mitään pahaa ole, jos se on totta. Mutta tosiasiassa aika harvoin se on. Tapa kertoa vain menestyksestä luo somen käyttäjille vinoutunutta kuvaa siitä, että muiden elämä olisi aina upeaa – tai ainakin parempaa kuin oma tavallinen elämä vastoinkäymisineen kaikkineen. Entä jos satojen tykkäyksien kuvan takana onkin oikeasti yksinäinen tai onneton ihminen, jolta on elämänilo kaukana? Verkkotodellisuudessa saatu huomio jää ontoksi, jos ihmisen elämästä uupuu todelliset läheiset, yhteenkuuluvuuden tunne ja kyky iloita arjesta.

 

Verkkotodellisuudessa saatu huomio jää ontoksi, jos ihmisen elämästä uupuu todelliset läheiset, yhteenkuuluvuuden tunne ja kyky iloita arjesta.

 

Onnellisuus ja elämänilo kun eivät synny yksistään suorituksista, saavutuksista tai mielikuvista, vaan vuorovaikutuksesta muiden kanssa. Erityisesti niiden tärkeimpien, omien arkipäivän ihmisten kanssa – olivat he sitten omia lapsia, puolisoita, hyviä ystäviä tai vaikkapa jokin tärkeä yhteisö. Vaikka olisit kuinka menestynyt erilaisilla saavutuksilla mitattuna, loppupeleissä elämänilo ja onni lähtevät osallisuudesta, jakamisesta, aidosti näkyväksi ja kuulluksi tulemisesta, läheisten katseista. Silloin myös vastoinkäymisistä on usein helpompi selviytyä.

Elämänilo ja onni löytyvät ihmisestä, joka kokee kuuluvansa johonkin. Joka saa jakaa kokemuksiaan ja tunteitaan omien tärkeiden ihmisten kanssa ja kokea myös heidän ilojaan ja surujaan. Minun mielestäni se on aitoa onnistumista, ihan siellä omassa arkipäivässä, kaikkien somekuvien takana.”

 

Toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakka, Mielenterveyden keskusliitto
Olavi Sydänmaanlakka, kuva: Mika Pollari

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.