Hyppää sisältöön

Erinin yllätyskeikka vertaisten vappukahveilla

Vertaiset verkossa -vappukahvitapahtumassa koettiin melkoinen yllätys kun Mielenterveyden keskusliiton Teams-alustalle musiikkivieraaksi ilmestyivät huippusuosittu artisti Erin ja kitaristi Vesa Anttila.

Erin viihdytti jäsenyhdistysten vertaisia 20 minuutin akustisella setillä. Osallistujat yltyivät kuvailemaan kotisohvalle tulevaa keikkaa kaikkien vappujen kohokohdaksi.

Aivan ensimmäinen laatuaan ei verkkokeikka Erinille ollut, vaan muutama korona-ajan virtuaalitapahtuma on jo takana. Sen sijaan kyseessä oli ensimmäinen Teams-alustalla toteutettu keikka.

– Jos meidän keikka piristää ja kohottaa ihmisten vapputunnelmaa, niin sehän on hienoa. Olen ymmärtänyt, että musiikilla on merkitystä mielen hyvinvoinnille. Korona-aikaan keikan tekeminen kotoa käsin on hirveän helppoa. Muutenkin on kiva laulaa jollekin. Itsekseen laulaminen on vähän kuin puhuisi yksinään, miettii Erin.

Poikkeusaika, työtilaisuuksien väheneminen ja mahdollisuus tavata ystäviä kasvotusten kuormittavat kaikkien arkea, myös artistien.

– Olen yrittänyt ulkoilla paljon ja ylläpitää perusrutiineja. Silloin kaikki voivat perheessä paremmin. Aluksi ahdisti, että ei näe ollenkaan ihmisiä. Olen yrittänyt tutustua erilaisiin sovelluksiin ja alustoihin, joilla voi tavata ystäviä. Olen löytänyt mm. sovelluksen virtuaalisten peli-iltojen järjestämiseen. Sitä onkin jo kokeiltu kaveriporukassa, kuvailee Erin omia keinojaan pitää yllä jaksamista erikoisarjessa.

Vappukahvitapahtumaan osallistui 40 henkilöä yhteensä 27 eri jäsenyhdistyksestämme. Suurin lavoihin tottunut Erin kuitenkin vakuuttaa, että kyseessä ei edes ollut pienin keikkayleisö koskaan.

Mielenterveyden keskusliiton Vertaiset verkossa – tapaaminen jäsenyhdistysten vertaisille oli talon ensimmäinen kokonaan uusi, korona-ajan kirvoittama verkkotoiminnan muoto ja tapaamiset pyörähtivät käyntiin jo maaliskuun lopulla joka tiistai ja torstai. Kaikkiaan tapaamisiin on osallistumisia jo lähes 200 n. 40 eri jäsenyhdistyksestämme.

Kuuntele pieni pätkä Erinin yllätyskeikkaa

Tutustu tapahtumiimme verkossa

 

 

 

 

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.