Hyppää sisältöön

Järjestöt vaativat pysyviä investointeja mielenterveyteen

Mielenterveyspooli esittää, että hallituksen puoliväliriihessä tehdään päätökset terapiatakuusta, maksuttomasta psykoterapeuttikoulutuksesta ja mielenterveysstrategian toimeenpanon rahoituksesta.

Suomalaiset haluavat lisää resursseja mielenterveyden vahvistamiseen. Tästä kertovat esimerkiksi eduskunnan käsittelyyn edenneet kansalaisaloitteet Terapiatakuusta ja psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuudesta.

Mielenterveysjärjestöt ja monet muut kansalaisjärjestöt kannattavat tätä kansalaisten viestiä päätöksentekijöille.

Myös pitkittynyt epidemiatilanne korostaa varhaisen mielenterveysavun saatavuuden parantamista kaikissa väestöryhmissä.

Mielenterveyspoolin mukaan mielenterveysongelmien hoito on saatettava samalle viivalle muiden vaivojen sekä sairauksien kanssa.

Kehittämistyön lisäksi tarvitaan pysyvää rahoitusta

Hallitus on tehnyt useita rahoituspäätöksiä mielenterveyden vahvistamiseksi, mutta ne ovat koskeneet kehittämistyötä. Esimerkiksi sote-uudistusta ja mielenterveysstrategiaa edistetään määräaikaisella hankerahoituksella.

Tämä kehittämistyö on äärimmäisen tärkeää. Mielenterveysjärjestöjen huolena on kuitenkin se, että kehittämistyö ei muutu pysyviksi investoinneiksi mielenterveyteen.

Siksi Mielenterveyspooli vaatii hallitukselta puoliväliriihessä päätöksiä pysyvistä lisämäärärahoista budjettiin vuodesta 2022 eteenpäin.

Terapiatakuu tulee irrottaa hoitotakuusta

Mielenterveyspooli vaatii hallitukselta toimia, jotta vielä tämän vaalikauden aikana Suomeen saadaan voimaan Terapiatakuu. Tämän vuoksi Terapiatakuu on nyt irrotettava laajemmasta hoitotakuusta ja toteutettava pikaisesti.

Esimerkiksi SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry esitti Terapiatakuun toteuttamista jo tällä hallituskaudella 9.2.2021 julkaistussa kannanotossaan.

Yhdistyneiden kansakuntien (YK) varoitti viime syyskuussa maailmaa uhkaavasta mielenterveyskriisistä. Suomessa se on estettävissä määrätietoisilla päätöksillä, joiden aika on nyt.

Mielenterveyspoolin tavoitteet hallituksen puoliväliriiheen

  1. Terapiatakuu ja Mielenterveyden vahvistamisen työllisyyspaketti
  2. Psykoterapeuttikoulutuksen maksuttomuus
  3. Mielenterveysstrategian toimeenpanosta periaatepäätös sekä rahoituspaketti vuosille 2022 – 2023

Kannanoton allekirjoittaneet järjestöt:

  • AKAVAN SAIRAANHOITAJAT JA TAJA RY
  • ETAPPI RY
  • FINNISH ASSOCIATION FOR INFANT MENTAL HEALTH – PIRPANA
  • JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL
  • KAKSISUUNTAISET
  • KUKUNORI RY
  • KOULUTETUT KOKEMUSASIANTUNTIJAT
  • LUOVA HULLUUS
  • MIELENTERVEYDEN KESKUSLIITTO
  • MIELENTERVEYSOMAISTEN KESKUSLIITTO – FINFAMI
  • MIELENTERVEYSYHDISTYS HELMI
  • MIELI MAASTA
  • MIELI SUOMEN MIELENTERVEYS RY
  • NUORTEN MIELENTERVEYSSEURA – YEESI RY
  • NYYTI RY
  • PARISUHDEKESKUS KATAJA RY
  • PSYKOSOCIALA FÖRBUNDET
  • SEXPO-SÄÄTIÖ
  • SININAUHALIITTO
  • SOSIAALIALAN KORKEAKOULUTETTUJEN AMMATTIJÄRJESTÖ TALENTIA
  • SUOMEN KLUBITALOT
  • SUOMEN LASTENPSYKIATRIYHDISTYS – BARNPSYKIATERFÖRENINGEN I FINLAND
  • SUOMEN LÄHI- JA PERUSHOITAJALIITTO SUPER
  • SUOMEN MIELENTERVEYSHOITOALAN LIITTO
  • SUOMEN PSYKOGERIATRINEN YHDISTYS (SPGY)
  • SURUNAUHA RY
  • NOUSEVA MIELI – SUOMEN SKITSOFRENIAYHDISTYS RY
  • SUOMEN TRAUMA- JA DISSOSIAATIOYHDISTYS DISSO RY
  • SYÖMISHÄIRIÖLIITTO – SYLI RY
  • TAITEEN SULATTAMO RY
  • TARPEENMUKAINEN HOITO RY
  • TEHY
  • TUKIYHDISTYS MAJAKKA

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.