Hyppää sisältöön

Juridiikka tutuksi kaikille

Mielenterveyden keskusliiton uusi lakimies Oskari Korhonen aloitti työssään vuoden 2020 alussa. Korhonen siirtyi uuteen tehtäväänsä Itä-Suomen yliopistosta, jossa hän toimi sosiaalioikeuden yliopisto-opettajana ja oikeustieteen tohtorikoulutettavana.

Mielenterveysalalla Korhosta kiehtoo etenkin se, miten se läpileikkaa ja integroituu kaikkiin sosiaali- ja terveyshuollon palveluihin. Myös Mielenterveyden keskusliiton roolin mielenterveysongelmia kokevien edunvalvojana hän kokee hyvin mielenkiintoisena.

− On todella hienoa tulla töihin paikkaan, jossa on selkeä edunvalvonta-agenda ja jossa tehdään selkeästi työtä asioiden edistämiseksi ja parantamiseksi. Haluan olla välittämässä asiantuntijoiden tietoa ja kääntämässä sitä sellaiseen muotoon, että siitä voi olla hyötyä esimerkiksi lainvalmistelussa.

Korhonen sanoo, että juristeille yleinen haaste on se, kuinka saada lainsäädäntö palvelemaan ihmistä eikä oikeusjärjestelmää itsessään. Hänelle itselleen juridiikan popularisointi onkin rakas teema, jota hän aikoo edistää myös uudessa tehtävässään.

− Kun ihmiset oppivat, ettei juridiikka ole vain juristien omaa kieltä, siitä on mahdollista myös keskustella vapautuneemmin. Olen opetuksessakin pyrkinyt välttämään pykälien korostamista ja yrittänyt siten tehdä siitä vähemmän pelottavaa. Missioni on saada kaikki mukaan keskusteluun, niin sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset kuin heidän asiakkaansakin. Se edellyttää, että juridiikan perusteiden tulisi olla kaikilla kunnossa, mutta kynnys ei saa olla liian suuri.

Korhonen korostaa, että on tärkeää ymmärtää esimerkiksi perusoikeuksien merkitys sotealalla ihan käytännön työssä. Perusoikeudet eivät ole jotain, mistä puhutaan vain lakeja säädettäessä, vaan ne läpäisevät kaiken arkitoiminnan, joka päivä.

Korhonen on myös innokas yhteiskuntakeskustelija ja käyttää paljon sosiaalista mediaa. Sitä hän suosittelee kaikille asiantuntijoillekin alasta riippumatta, ei vain niille, jotka tekevät organisaatiossa viestintää.

− Etenkin Twitter on ketterä ja tasa-arvoinen keskustelualusta, jossa pääset keskustelemaan suoraan oikeastaan kenen tahansa kanssa: kansanedustajien, professorien, yritysjohtajien, vaikuttajien. Itse ajattelen, että julkinen keskustelu kuuluu työhöni. Ja koska olen omalla persoonallani tekemässä töitä, edustan somessakin sekä omaa itseäni että työtäni.

 

Mielenterveyden keskusliiton lakimies Oskari Korhonen
Kuva: Jari Hämäläinen

 

Ota yhteyttä:
Oskari Korhonen, puh. 040 843 2104, oskari.korhonen@mtkl.fi

Lue myös: Mielenterveyden keskusliiton uusi sosiaalityön asiantuntija Riikka Mettälä aloitti työssään marraskuussa 2019

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.