Hyppää sisältöön

Kevään kurssitarjonnassa runsaasti verkkotapahtumia

Mielenterveyden keskusliiton kevään 2021 kurssiopas on ilmestynyt ja samalla ilmoittautuminen ja haku kursseille on käynnistynyt. Keväällä 2021 verkkotapahtumia-, -kursseja ja -tapaamisia on tarjolla enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

Vaiheikkaan ja monin tavoin raskaankin vuoden 2020 jälkeen odotamme jännityksellä, mitä seuraava vuosi tuo eteemme. Emme voi vielä tietää, miten koronapandemia tulee vaikuttamaan elämäämme tulevaisuudessa, mutta meille vuosi 2021 on ainakin yhdessä asiassa juhlaa: Mielenterveyden keskusliitto täyttää silloin 50 vuotta. Vuodesta 1971 lähtien mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten perustama liitto on ollut mukana yhteiskunnassa tarjoamassa apua, tukea, toimintaa mielenterveysongelmien kanssa arkeaan eläville ihmisille.

Myös kevään 2021 kurssitarjonnassa ovat vahvasti mukana mielenterveysongelmia itse kokeneet ihmiset ja heidän omakohtaiset kokemuksensa sairastumista, toipumisesta, sairauden kanssa elämisestä ja toivosta. He ovat olleet mukana suunnittelemassa ja tuottamassa kurssisisältöjä ja -tehtäviä, heidän äänensä kuuluu tapahtumien puheenvuoroissa ja he toimivat vertaisohjaajina niin verkkokursseilla kuin kasvokkaisissa kurssikohtaamisissa sekä ryhmächat-keskusteluissa.

Keväällä yli 90 kurssia ja tapahtumaa

Kevätkauden aikana tarjoamme kaikkiaan 60 erilaista verkkotapahtumaa ja 32 live-kurssia tai -koulutusta yhteensä 27 paikkakunnalla. Kurssitarjonnassa korostuvat luovuus ja soveltavan taiteen menetelmät, luonto ja liikunta sekä tietysti toivo, hyvinvointi ja vertaisuus. Uusi verkkokurssi alkaa heille, jotka unelmoivat työelämästä pitkän poissaolon jälkeen tai vasta ensimmäistä kertaa. Lisäksi tiedossa on uutta kurssitarjontaa nuorille ja opiskelijoille. Hyvinvoinnin iltakoulujen ja webinaarien aiheina ovat mm. työssä jaksaminen, kiusaaminen, murehtiminen, perheen ja parisuhteen mielenterveysongelmat, ikääntyneiden sekä opiskelijoiden jaksaminen ja sukupuoli-identiteetin kokemus.

Kevään tapahtumakattauksessa on otettu huomioon se, että tarvittaessa paikan päällä järjestettävät tapahtumat on suurelta osin mahdollista siirtää verkkoon. Ja tietenkin turvavälit, jos paikan päällä tavataan.

Selaile sähköistä kurssiopastamme

Uusi Alku, kevät 2021

Kurssiopas pdf-muodossa

Uusi Alku, kurssiopas, kevät 2021

Etsi kurseja tapahtumakalenteristamme

http://www.mtkl.fi/tapahtumakalenteri

 

Uusi Alku, kevät 2021
Uusi Alku, Mielenterveyden keskusliiton kurssiopas keväälle 2021, kansikuva

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.