Hyppää sisältöön

Kieli on valtaa mielenterveysongelmissa

Mielenterveysongelmista ja mielenterveyden häiriöihin sairastuneista ihmisistä käytetään yleis- ja puhekielessä monenlaisia käsitteitä. Mielenterveyden keskusliitto kysyi, miltä sanat heistä tuntuvat. Vastauksia tuli 1134 ja niiden pohjalta syntyi video, jossa mielenterveysongelmia itse kokeneet antavat vinkkejä meille jokaiselle.

”Itsestään voi käyttää mitä sanoja haluaa ja läheisten ihmisten kanssa voi syntyä yhteinen, mustankin huumorin sävyttämä käsitteistö. Yleisesti on kuitenkin syytä pyrkiä neutraaliin ja arvostavaan kieleen”, tiivistää erityisasiantuntija Päivi Rissanen Mielenterveyden keskusliitosta.

Kyselyyn vastanneet ja huomenna julkaistavan Toipumisen sanat -videon haastateltavat pohtivat asiaa omasta näkökulmastaan.

Toipumisen sanat -video

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Sekä videolla että kyselyn avovastauksissa korostuvat yksilöllisyys ja kontekstin merkitys. Eri ihmiset kokevat saman sanan eri tavalla, mutta moni korosti lisäksi sitä, ettei mielenterveysongelmia kokeneita ihmisiä voi niputtaa. Siksi ei ole yhtä kaikkiin tilanteisiin sopivaa käsitettä, vaan oikea termi riippuu kontekstista.

Kymmenen käyttöön sopivaa käsitettä

Yleisesti käytettyjen ilmaisujen joukosta löytyi kymmenen positiivisen neutraalia ilmaisua. Positiivisin käsite oli sosiaali- ja terveysalalla käytössä oleva ja muistakin sairauksista tuttu kokemusasiantuntija.

Laajempaan käyttöön sopivia olivat mielenterveyskuntoutuja, masennukseen, psykoosiin tai muuhun nimettyyn sairauteen sairastunut, mielenterveysongelmia itse kokenut ihminen, asiakas, mielenterveystoipuja, masentunut ja psyykkisesti sairastunut. Myös ilmaisuja ”särkynyt tai murtunut mieli” sekä ”sairaus sairauksien joukossa” pidettiin hyvinä.

Huonoja ja loukkaavia sanoja olivat mielisairas, mielenvikainen, hullu, kaistapää ja psyko tai skitso, samoin ilmaisut ”ei hullulla huolta ole” ja ”ei ole kaikki muumit laaksossa”. Myöskään käsitteet mielenterveyspotilas ja mielenterveysongelmainen eivät vastaajien mielestä olleet neutraaleja.

”Kysely myös nosti esille ihmiset, joista puhutaan vielä aivan liian vähän, mutta joiden määrä saattaa koronapandemian vuoksi olla nousussa. Kyse on heistä, jotka ovat sairastuneet itse sen lisäksi, että työskentelevät mielenterveysasioiden parissa tai tukevat sairastunutta läheistä”, sanoo Päivi Rissanen.

Heitä oli peräti 39 % kaikista kyselyyn vastanneista.

Lisätietoja:
erityisasiantuntija Päivi Rissanen, Mielenterveyden keskusliitto, 050 433 6518

Valtakunnallista mielenterveysviikkoa vietetään 21. – 28.11.2021. Teemana on kohtaaminen ja empatia sloganilla ”Kiitos, että katsot mua silmiin”.

Kyselyn ja videon tuottivat yhteistyössä Mielenterveyden keskusliitto ja ESR-rahoitteinen Recovery-hanke. Vastaajia oli 1134, joista 87 % oli itse kokenut mielenterveysongelmia. Läheisiä, tuttavia tai työkavereita oli noin 6 %. Noin 5 % kohtasi työssään asiakkaita, joilla on mielenterveysongelmia. Peräti 39 % ilmoitti, että itsellä on kokemusta kahdesta tai jopa kolmesta yllämainitusta tilanteesta.

Kyselyssä sanottua

Nönnönnööhön sairastunut. Kaikista selkein, ja jos joku ei ymmärrä, niin google kertoo nopeasti.”

”Sanotaan, mikä henkilöllä on: esim. hänellä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, masennus, skitsofrenia jne. Asioista on hyvä puhua suoraan ja niiden oikeilla nimillä.”

”Tuo särkynyt mieli on runollisen kaunis. Ei mikään pseudokohtelias kuoliaaksiymmärretty diminutiivihössötys.”

”Mielenterveyskuntoutuja tai -potilas, mikäli henkilö on hoidossa. Mielenterveysongelmainen, mikäli ei ole päässyt hoidon piiriin.”

”Onko pakko käyttää yhtä termiä. Minä olen äiti, naapuri, opettaja, asiakas, tytär jne. AINA ensisijaisesti.”

Parhaat käsitteet TOP 5

  • Kokemusasiantuntija: 93 %
  • Masennukseen (tai muu täsmällinen sairaus tai diagnoosi) sairastunut ihminen: 93 %
  • Mielenterveyden ongelmia itse kokenut ihminen: 88 %
  • Psyykkisesti sairastunut: 87 %
  • Mielenterveyskuntoutuja: 84 %

Loukkaavimmat käsitteet TOP 5

  • Skitso/psyko: 97 %
  • Mielenvikainen: 97 %
  • Kaistapää: 96 %
  • Hullu: 92 %
  • Mielisairas 86 %

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.