Hyppää sisältöön

Mielenterveyden keskusliitto mukana Kulttuurihyvinvointipoolissa

Kulttuuri- ja mielenterveysjärjestöt pyrkivät yhdessä lisäämään kulttuuria palveluihin, hoitoon, kuntoutukseen, koulutukseen ja työelämään.

Kulttuurin, taiteen ja luovuuden vaikutuksista hyvinvointiin on vahvaa tutkimusnäyttöä ja kokemustietoa. Näitä vaikutuksia vahvistaakseen joukko mielen hyvinvoinnin ja kulttuurin toimijoita on perustanut valtakunnallisen Kulttuurihyvinvointipoolin.

Kulttuurihyvinvointipoolin tavoitteena on lisätä kansalaisten hyvinvointia, osallisuutta, yhdenvertaisuutta, terveyttä ja sairauksista toipumisen edellytyksiä. Pooli tavoittelee kulttuurihyvinvoinnin sisällyttämistä osaksi ennaltaehkäiseviä palveluita, hoitoa, kuntoutusta, koulutusta ja työelämää.

”Hyvä tulevaisuus rakennetaan tieteen, taiteen ja etiikan vuoropuheluna. Suunnatessamme koronaepidemian jälkeiseen aikaan tarvitsemme erityisen paljon tätä oppivaa vuoropuhelua. Ilman luovuutta emme pysty ratkaisemaan koronan aiheuttamia yhteiskunnallisia haasteita”, sanoo poolin puheenjohtajaksi kutsuttu kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen.

”Näen Kulttuurihyvinvointipoolin osana tätä tulevaisuuteen suuntaavaa työskentelyä, jossa kulttuurilla on suuri merkitys yhteisöllisyyden ja toivon rakentamisessa”, hän toteaa.

Kulttuuri on tärkeä osa kuntoutumista

Poolin perustajajäsenet ovat Mielenterveyden keskusliiton lisäksi Taikusydän – taiteen, kulttuurin ja hyvinvoinnin valtakunnallinen yhteyspiste, Taiteen Sulattamo ry, FinFami Mielenterveysomaisten keskusliitto ry, Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry, Kukunori ry, MIELI Suomen mielenterveys ry sekä Yhdenvertaisen kulttuurin puolesta ry.

”Kulttuuri on olennainen osa mielenterveyden häiriöistä kuntoutumista. Meille on erityisen tärkeää tuoda kulttuurihyvinvointiin mielenterveysongelmia itse kokeneiden ihmisten ja mielenterveysyhdistysten ääni”, sanoo kehitysjohtaja Janne Jalava Mielenterveyden keskusliitosta.

Perustajajärjestöt toivovat mukaan myös muita kulttuurihyvinvointia edistäviä valtakunnallisia yhteisöjä.

Tavoitteena kulttuurilähetteet, -reseptit ja -passit

Pooli toimii kulttuurihyvinvoinnin asiantuntijaelimenä sekä vaikuttaa poikkihallinnollisen rahoituksen suuntaamiseen kulttuurihyvinvointia edistävään toimintaan. Pooli myös edistää kulttuurilähete-, kulttuuriresepti- ja kulttuuripassimallin levittämistä Suomessa.

Pooli osallistuu hyvinvointi- ja arvokeskusteluun sekä tukee monialaista yhteistyötä. Erityistä huomiota kiinnitetään yhdenvertaisuuteen, kulttuuristen oikeuksien toteutumiseen sekä taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden turvaamiseen.

Lisätietoja Kulttuurihyvinvointipoolista:
Erityisasiantuntija Anna-Mari Rosenlöf, Taikusydän-yhteyspiste, anna-mari.rosenlof@turkuamk.fi, 050 5985257

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.