Hyppää sisältöön

Mielenterveysmessut uudistuu – katso ohjelma!

Mielenterveysmessut järjestetään syksyllä jo 27. kertaa. Valoa ja asiantuntija- sekä kokemustietoa tuodaan marraskuuhun neljättä kertaa verkossa, nyt täysin uudella tapahtuma-alustalla ja uudistetulla ohjelmalla. Maksullinen ohjelma on julkistettu ja ilmoittautuminen alkanut.

Tuttua messuohjelmassa ovat puolen päivän seminaarit, joissa perehdytään ajankohtaiseen teemaan asiantuntijoiden ja kokemusasiantuntijoiden johdolla. Tänä vuonna seminaareissa käsitellään traumojen vaikutusta ihmissuhteisiin, edelleen melko huonosti tunnistettua epävakaata persoonallisuushäiriötä ja nuorison pahoinvoinnin syitä.

Tarjolla on myös messuilla suhteellisen harvinainen all male panel, jossa miehet käsittelevät miesten mielenterveyden haasteita niin asiantuntijoina kuin kokemusasiantuntijanakin. Seminaari toteutetaan yhteistyössä Nyyti ry:n ja Miehen tila -hankkeen kanssa.

Asiantuntijaluennot: aihe haltuun tunnissa ja vartissa

Uutena ohjelmassa on asiantuntijaluentoja, joissa perehdytään käytännönläheisesti kymmeneen eri aiheeseen: sukupuoli-identiteettiään pohtivan nuoren tukemiseen, ammattilaisten omiin mielenterveyshaasteisiin, taideterapiaan käytännön työvälineenä, riippuvuuksien tunnistamiseen, lääkkeettömään unihoitoon, FASD-oireyhtymään, narsismiin sekä maahanmuuttajien mielenterveyspalvelujen erityishaasteisiin.

Mukana on myös kattava perehdytys psykoosien hoidon laaturekisteriin sekä kattava puheenvuoro siitä, mitä tutkimustieto kertoo psykedeeleistä mielenterveys- ja päihdehäiriöiden hoidossa.

Messuilla vierailevat ammattilaiset toivovat usein tietoa toimintamalleista, joita voi soveltaa suoraan omassa työssä. Tähän messut tarjoavat uutta tapaa, tunnin pituisia työpajoja. Tällä hetkellä ohjelmassa on kaksi työpajaa: eläinavusteinen toiminta mielenterveystyössä ja myötätunto haastavana, mutta tehokkaana ja lempeänä työkaluna.

Ilmoittaudu: www.mielenterveysmessut.fi 

Tulosta ohjelma täältä!

Selaa sähköistä ohjelmaesitettä:

Lisätietoja:

Tapahtumakoordinaattori Silja Lepistö, silja.lepisto@mtkl.fi, puh. 040 5000 822

Tule kumppaniksi messuille:

Lauri Karjalainen, lauri.karjalainen@avittamo.fi, puh. 040 737 0338 tai Päivi Kekkonen-Karjalainen, paivi.kekkonen-karjalainen@avittamo.fi, puh. 050 428 0964

Mediayhteydet:

Viestintäpäällikkö Sirkku Immonen, sirkku.immonen@mtkl.fi, puh. 040 1244 700

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.