Hyppää sisältöön

Myös läheiset tarvitsevat tietoa ja tukea

Valtakunnallista mielenterveysomaisten päivää, Ilonan päivää, vietetään joka vuosi 9. lokakuuta. Päivän tarkoituksena on nostaa esiin mielenterveysteemoja läheisten näkökulmasta. Mielenterveyden keskusliitolla on tänä syksynä useita kursseja ja tapahtumia, jotka tarkastelevat mielenterveyttä ja siihen liittyviä ongelmia myös läheisten silmin.

Suurin osa meistä on jollain tavalla kosketuksissa mielenterveysongelmien kanssa elämänsä aikana, monet myös läheisen roolissa. Mielenterveysongelmien kanssa eläminen on monesti haastavaa sekä ihmiselle itselleen että hänen lähipiirilleen. Samalla kun läheinen toimii sairastuneen tukena, on tärkeä turvata tuki myös hänelle itselleen.

Sairastuminen voi olla kriisi niin puolisona, vanhempana kuin ystävänäkin. Erilaista tukea on saatavilla monesta paikasta, yksin ei tarvitse eikä pidä jäädä. Tärkeintä, mitä voi läheisenä tehdä, on olla läsnä sairastuneelle.

Mielenterveyden keskusliiton syksyssä on luvassa vielä useita tapahtumia, jotka voivat tarjota tietoa ja tukea monenlaisiin elämäntilanteisiin mielenterveysongelmia kokeneen läheiselle. Esimerkiksi loka- ja marraskuussa järjestetään kaksi Väestöliiton kanssa toteutettavaa Suukkoja ja säröjä -webinaaria vaihtuvilla aiheilla, marraskuun alussa tarjotaan tietoa sosiaalipalveluista perheiden tukena ja kuun puolivälissä Instagramin Livessä keskustellaan miehistä ja tunteista.

Tutustu kattavaan tarjontaan ja ilmoittaudu mukaan. Muistathan, että kaikki tapahtumat ovat maksuttomia!

Suukkoja ja säröjä: Ero sattuu ja satuttaa – kenen leiriin kuulut?
To 13.10. klo 14–15

Avoin verkkoluento kaikille, jotka haluavat lisätä ymmärrystään sukupolvien välisistä ihmissuhteista. Luentosarja järjestetään yhteistyössä Väestöliiton kanssa. Ilmoittautuminen 12.10. klo 10 mennessä.

Ensitietopäivä
La 22.10. klo 9–15
Perhetalo Heideken, Sepänkatu 3, Turku

Avoin tapahtuma kaikille, joiden läheinen on hiljattain sairastunut. Päivä järjestetään yhteistyössä Varsinais-Suomen FinFamin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin psykiatrian kanssa. Lisätietoja ja ohjeet FinFamin kautta ilmoittautumiseen löydät tapahtumakalenteristamme.

Hyvinvoinnin iltakoulu: Isät huolitaakan alla
Ti 25.10. klo 18–19.30

Avoin verkkoluento kaikille kiinnostuneille, ja erityisesti perheille, joissa voidaan huonosti ja vastuun arjesta ja huolista nappaa isä. Luento järjestetään yhteistyössä Pirkanmaan FinFamin ITU-hankkeen kanssa. Ilmoittautuminen 24.10. klo 10 mennessä.

Huolien hetki: Sosiaalipalvelut perheen tukena
Ma 7.11. klo 13–14.30

Avoin verkkoluento, jossa avataan, mistä voi saada apua lapsiperheen arkeen, kun mielenterveyden ongelmat vievät vanhemmilta voimat? Ilmoittautuminen pe 4.11. klo 10 mennessä.

Suukkoja ja säröjä: Miten pitää huolta omasta jaksamisesta?
To 10.11. klo 14–15

Avoin verkkoluento kaikille, jotka haluavat lisätä ymmärrystään sukupolvien välisistä ihmissuhteista. Luentosarja järjestetään yhteistyössä Väestöliiton kanssa. Ilmoittautuminen 12.10. klo 10 mennessä.

Insta Live: Ihmisiltä ihmisille
To 17.11. klo 18–18.30

Kaikille avoin Instagram Live -lähetys, jossa Mielenterveyden keskusliiton asiantuntija keskustelee kokemusasiantuntijan kanssa kiinnostavasta aiheesta: ”Kyllä, miehetkin puhuvat tunteista!”. Ilmoittautumista ei erikseen tarvitse, Liveä pystyy seuraamaan tilitämme @mielenterveydenkl.

Läheisen silmin: Masennus kuin ikisade?
Ma 28.11. – su 11.12

Ohjattu verkkokurssi masennukseen sairastuneen läheiselle, joka haluaa pohtia masennuksen olemusta, keinoja tukea sekä omaa jaksamistaan. Kurssi järjestetään pienryhmälle, johon mahtuu 20 ihmistä. Tarvitset vain pari tuntia aikaa viikossa, halua ja voimia jakaa ja kuulla kokemuksia sekä nettiyhteyden ja laitteen, jolla pääset nettiin. Lue lisää ja hae mukaan viimeistään 14.11.

Tutustu myös Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFamiin: www.finfami.fi

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.