Hyppää sisältöön

Riku Turpeinen: ”Musiikki on elämän suola”

Riku Turpeinen kirjoittaa musiikkia omasta elämästään ja ympäröivästä maailmasta. Pienenä poikana hänen ensimmäinen lavansa oli kannon päällä kesäreissussa Luostolla. Myöhemmin musiikki on kuljettanut miestä Los Angelesiin asti. Haaveissaan Riku esiintyy isoilla areenoilla.

Pieni poika seisoo kannon päällä esiintymässä. Pojan isän työporukka on perinteisellä kesäreissulla Luostolla, ja mukana on lapsiakin. Poika on Riku Turpeinen, ja kanto hänen ensimmäinen esiintymislavansa. Pienestä Rikusta kasvoi aikuisena muusikko ja elokuussa 2022 hän nousi lavalle Mielenterveyden keskusliiton valtakunnallisilla yhdistyspäivillä.

– Se oli mahtava keikka, yksi mieleenpainuvimmista. Yleisö oli hienosti mukana, ja sain siitä virtaa, Riku sanoo.

Jo ihan pienestä asti Riku on laulanut ja tehnyt omaa musiikkia.

– Kolmevuotiaana lauloin ensimmäiset laulut ja viisivuotiaana aloin tehdä omaa musiikkia.

Nykyään päivät kuluvat pääasiassa musahommien parissa uutta musaa tehden, kotistudiossa äänittäen ja keikkailen. Riku on soittanut ja laulanut useissa eri bändeissä ja tekee myös soolotuotantoa. Omaa tuotantoaan hän kuvailee melodiseksi pop-rockiksi. Riku kirjoittaa lauluja englanniksi ja ammentaa aiheita elävästä elämästä ja ympäröivästä maailmasta. Syksyllä 2022 Riku on julkaissut uuden sooloalbumin.

Musiikki on kulkenut mukana elämän vaiheissa

Riku vietti lapsuutensa Porvoossa. Perheessä katsottiin mäkihyppyä, ja Riku askarteli isoveljensä kanssa pahvista mäkihyppääjiä, joita lennätettiin alas autoradasta tehtyä hyppyrimäkeä.

Riku Turpeinen lavalla kitaran kanssa.
Riku Turpeinen esiintyi Mielenterveyden keskusliiton valtakunnallisilla yhdistyspäivillä elokuussa 2022.

Isoveli esitteli Rikulle myös uusia bändejä, kuten Hanoi Rocksin.

– Hän toi minulle Hanoi Rocksin levyn kuunneltavaksi, ja minä olin, että vau! Kuuntelin silloin koko ajan Hanoi Rocksia, ja se on vieläkin minulle rakas bändi, Riku kertoo.

Ensimmäisessä bändissä Riku soitti jo yläasteella. Hän perusti bändin kitaraa soittavan kaverinsa kanssa. Sen jälkeen matkalle on mahtunut monenlaisia vaiheita. 90-luvulla aktiivisena oli Night Visions -yhtye, ja 2010-luvun Riku oli Los Hermos -bändin riveissä.

Palataan kuitenkin vielä Rikun nuoruuteen ja tarkemmin armeija-aikaan. Se oli Rikun elämässä käänteentekevä vaihe.

Riku tuli armeijassa kiusatuksi. Kiusaajat muun muassa kastelivat hänen sänkynsä ja lukitsivat hänet tupakaappiin. Siitä tekijät saivat myös rangaistuksen. Niihin aikoihin Riku myös sairastui. Armeija jäi kesken, ja hänet vapautettiin palveluksesta rauhanajaksi.

– Ei minusta tullut enää samaa Rikua, joka olin ennen armeijaa. Olen kuitenkin positiivinen ja elämänhaluinen ihminen, enkä anna sairauden viedä mukanaan, Riku sanoo.

Vuosien varrelle on mahtunut myös sairaalajaksoja. Night Visions -yhtye veti yhden viimeisistä keikoistaan 1998 Hakunilan uimahallilla. Se on jäänyt Rikulle mieleen keikkana, jossa kaikki meni nappiin ja oli loistava fiilis esiintyä. Laulajalla itselläänkin osui jokainen nuotti kohdalleen.

– Olin sen keikan aikana psykoosissa, ja melkein heti sen jälkeen olikin pitkä sairaalajakso Kellokoskella, Riku sanoo.

Keikasta jäi kuitenkin hyvä muisto ja sairaalajakson jälkeen toipuminen jatkui vähitellen.

”Edes musa ei saa mennä rakkauden edelle”

Riku käsittelee musiikin avulla elämässään kulloinkin ajankohtaisia asioita. Hän kirjoittaa biisiaihioita päivittäin. Aiheet tulevat omasta elämästä sekä maailman tapahtumista. Viime aikoina tekstit ovat käsitelleet esimerkiksi Ukrainan sotaa ja parisuhteen päättymistä.

– Erosin naisystävästäni jonkin aikaa sitten. Se on ollut kova pala. Olimme yhdessä 30 vuotta. Biisit auttavat käsittelemään. Kirjoitan eron tuskasta ja siitä, miten pitäisi ponnistaa eteenpäin.

Riku sanoo musiikin olevan hänelle elämän suola. Vain yksi asia elämässä menee musiikin edelle, ja se on rakkaus.

– Toista sellaista asiaa ei minulla elämässä ole kuin musiikki, mutta edes musa ei saa mennä rakkauden edelle.

Erään ikimuistoisen musiikkikokemuksen Riku sai Los Hermos -yhteensä kanssa vuonna 2015, kun bändi lähti Los Angelesiin tekemään levyä. Matka kesti kaksi viikkoa, minkä aikana Riku kertoo bändin käyneen monet kerrat Pizza Hutissa pizzalla. Reissun tuloksena oli uusi albumi.

– Levystä tuli hyvä! Olisimme ehkä voineet valmistautua siihen paremminkin, mutta saimme biisit purkkiin ja paikallinen tuottaja sai levystä hyvän kuuloisen, Riku muistelee.

Los Hermosia ei enää ole, mutta Riku kertoo olevansa bändiläisistä edelleen paljon yhteyksissä erityisesti Ollin kanssa. Tänä vuonna he ovat muun muassa tehneet yhdessä Rikun demoa levy-yhtiölle.

– Olli soittaa demolla rumpuja ja bassoa. Muutenkin demolla on vähän uudenlaista tyyliä ja uusia vaikutteita. Sellaista uutta Rikua.

Haastattelun aikaan keskustelut levy-yhtiön kanssa olivat vielä kesken. Muutoin Riku kertoo elämän olevan mallillaan ja musiikin tekemisen jatkuvan. Riku haaveilee esiintymisestä isolla lavalla, ehkä areenakeikasta. Aivan villeimmissä haaveissaan hän nousee estradille Olympiastadionilla.

Kuuntele Rikun uusinta levyä YouTubessa:

Toista video YouTubessa (aukeaa uuteen välilehteen)

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.