Hyppää sisältöön

Tapahtumakalenterimme uudistui – tutustu kurssi- ja koulutusvalikoimaamme.

Kaikki kurssit, koulutukset, luennot ja muut tapahtumat löytyvät nyt aiempaa helpommin uudesta tapahtumakalenteristamme. Kursseja voi hakea kolmella eri hakukriteerillä: Ajankohdan, paikkakunnan ja kurssinimen mukaan.

Jos valitset vaikkapa hakusanaksi huhtikuun, saat näkymän kaikista huhtikuussa ja siitä eteenpäin tarjolla olevista kursseista. Jos taas haet paikkakunnan mukaan ja kirjoitat esimerkiksi Sodankylä, kalenteri käyttää sinulle ei vain Sodankylässä pidettävät seminaarit, vaan tapahtumat myös lähialueelta. Hakusana löytää kaikki osumat, jotka ovat kurssin tai koulutuksen nimessä: Perhe, parisuhde, loma, toivo, unelma.

Saat kerralla käsityksen laajasta kurssitoiminnastamme selailemalla sähköistä Uusi Alku-kurssiopasta. Kursseja- ja koulutuksia on mielenterveysongelmia omassa arjessaan kokeville, heille, jotka haluavat tukea ja tuoda toivoa toisille sekä ammattilaisille, joiden asiakkaiden elämässä mielenterveysongelmat ovat ajankohtaisia. Lisäksi on luentoja aivan kaikille kiinnostuneille.

Kursseja ja tapahtumia on kevään aikana yli 50 ja 33 eri paikkakunnalla. Lisäksi verkkokurssille voi hakea mukaan ihan mistä päin maata tahansa ja osallistua vaikka kotisohvalta.

Tapahtumakalenteri 

Sähköinen kurssiopas

Mielenterveyden keskusliitto, Uusi Alku-kurssiopas

 

 

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.