Tuore opinnäytetyö tuo esiin ikääntyvien kokemustoimijoiden näkemyksiä arjen osallisuudesta
Omannäköinen osallisuus on tärkeää ihmisen hyvinvoinnille. Mielenterveysongelmat johtavat herkästi osallisuuden kaventumiseen ja syrjäytymiseen yhteiskunnassa. Vanhustyön opiskelijat Mari Nuutila ja Emmi-Lotta Hakonen nostavat pian julkaistavassa opinnäytetyössään esiin kokemustoimijoiden ajatuksia siitä, miten erityisesti ikääntyvien mielenterveyskuntoutujien arjen osallisuutta voitaisiin tukea entistä paremmin.
Vanhustyön opiskelijat Mari Nuutila ja Emmi-Lotta Hakonen Metropolia Ammattikorkeakoulusta tarkastelivat opinnäytetyössään ikääntyvien mielenterveyden kokemustoimijoiden arjen osallisuutta. Opinnäytetyön tavoitteena oli tuoda esiin heidän ajatuksiaan osallisuuden tärkeydestä, sitä edistävistä ja estävistä asioista sekä itselle merkityksellisistä tavoista osallistua. Haastateltavien rekrytoinnissa auttoi Mielenterveyden keskusliitto.
Mielenterveysyhdistysten kokemustoiminta tarjoaa väylän auttaa muita oman kokemuksen jakamisen kautta. Haastatellut kokemustoimijat pitivät kokemustoimintaa tärkeänä myös omalle hyvinvoinnilleen. Elämän merkityksellisyyden kokemuksen vahvistuminen, yhdessä tekeminen ja myönteisen palautteen saaminen tekivät toiminnasta mielekästä.
Kokemustoiminta innostaa, mutta tietoa osallistumismahdollisuuksista tarvitaan kattavammin
Eräs haastateltavista kertoi, että toipumisen ja kokemustoimintaan osallistumisen myötä hän on tavannut samanhenkisiä ihmisiä ja oppinut paljon uutta. Toisaalta kokemustoiminta oli monien haastateltavien mielestä välillä liiankin innostavaa. Jaksamisesta huolehtiminen vaati siis kykyä sanoa joskus ei. Yksi haastateltavista oli opetellut ottamaan itselleen päiviä rauhoittumiseen, jolloin hän on kotona ja vaikka neuloo tai virkkaa.
Digitaidoiltaan taitavatkin haastateltavat toivoivat kokemustoiminnasta ja muusta mielenterveysyhdistysten toiminnasta saavutettavampaa tietoa esimerkiksi lehti-ilmoituksien kautta, jotta myös tietotekniikan kanssa vähemmän osaavat ihmiset löytäisivät niiden pariin. Hoitotahojen ja mielenterveysyhdistysten välistä yhteistyötä ehdotettiin tiivistettävän niin, että tietoa erilaisista osallistumismahdollisuuksista saisi hoidon yhteydessä.
Toipuessaan haastateltavat halusivat osallistua enemmän erilaiseen toimintaan. Eräs haastateltava oli sitä mieltä, että kaikkea kiinnostavaa kannattaa kokeilla ainakin kerran.
Poliittinen vaikuttaminen puolueeseen kuulumisen tai paikallisiin kansalaisraateihin osallistumisen kautta innosti osaa haastateltavista. Yksi heistä kertoi, että kansalaisraateihin osallistumisesta ”tulee semmonen merkityksellinen olo, että ei oo aivan ulkopuolella tästä yhteiskunnasta”.
Avoin puhe ja myötätunto auttavat eteenpäin
Kokemukset ihmisten negatiivisesta suhtautumisesta mielenterveysongelmiin eivät juurikaan vaikeuttaneet haastateltavien arkea. Yksi haastateltavista koki, että kertomalla sairauksistaan avoimesti hän helpotti sekä omaa että muiden elämää ja samalla paransi pikkuhiljaa asenteita mielenterveysasioissa.
Haastatellut kokemustoimijat kertoivat olevansa pitkällä toipumisessa. He jakoivat huolen ihmisistä, jotka jäävät mielenterveysongelmien kanssa yksin. Tähän ongelmaan ei varmastikaan ole yksiselitteistä ratkaisua, vaan tarvitaan toimia niin päättäjiltä, sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisilta kuin meiltä kaikilta.
Eräs haastateltavista kertoi ottaneensa tutun ihmisen kanssa puheeksi huolensa tämän tilanteesta. Aluksi tuttu suuttui, mutta lopulta hän haki apua ja kiitti saamastaan tuesta. Myötätunto ei yksinään korjaa nykyisten mielenterveyspalveluiden puutteita, mutta ainakin se auttaa eteenpäin.
Tietoa opinnäytetyöstä
Opinnäytetyön aineisto kerättiin haastattelemalla viittä vähintään 50-vuotiasta mielenterveyden kokemustoimijaa kesäkuussa 2022. Haastateltavien rekrytoinnissa auttoi Mielenterveyden keskusliitto.
Opinnäytetyö esitellään Onko tätä tutkittu? − Kurkistuksia tieteen maailmaan -verkkotapahtumassa, joka järjestetään 5.5.2023 klo 10–11. Ilmoittaudu tapahtumaan täällä!