Hyppää sisältöön

Uusi oppimisyhteisö Kipinä on avattu

Oppimisyhteisö Kipinästä löytyy jatkossa kaikki Mielenterveyden keskusliiton verkkokurssit. Mukana on niin itseopiskeltavia kuin ohjattuja, entistä monikanavaisempia kursseja. Kaikki kurssit on suunniteltu ja tuotettu yhdessä kokemusasiantuntijoiden kanssa.

Mielenterveyden keskusliitto on avannut uuden verkkopalvelun, oppimisyhteisö Kipinän. Liiton koko verkkokurssitoiminta löytyy jatkossa Kipinästä, ja kurssien määrä kasvaa syksyä kohti.

− Oppimisyhteisö Kipinä avataan siksi, että saamme sijoitettua kasvavan verkkokurssitarjontamme samaan paikkaan ja rakennettua sinne monipuolista, eri tavoin toteutettua sisältöä. Erityisen tärkeää on myös se, että Kipinä mahdollistaa vuorovaikutuksen osallistujien välillä. Käytössä on keskustelupalsta, jossa aiheita voi pohtia toisten samaa kokeneiden kanssa sekä tehtävätyyppejä, jotka antavat mahdollisuuden ajatusten jakamiseen, kertoo liiton koulutuspäällikkö Kirsi Sirola.

Kipinän kurssisisällöt ovat entistä monikanavaisempia, sillä tekstien ohella kursseilla pääsee kuluttamaan muun muassa video- ja podcastsisältöjä. Osa kursseista on ohjattuja, osa itseopiskeltavia. Itseopiskeltavat kurssit ovat avoimia kaikille − myös läheisille, alan ammattilaisille tai muuten vain aiheista kiinnostuneille.

Kuten kaikessa Mielenterveyden keskusliiton toiminnassa, myös verkkokursseilla kokemusasiantuntijoiden ääni kuuluu vahvasti. Kaikkia kursseja on kehitetty kokemuskehittäjäpajoissa usean vuoden ajan. Pajoissa on ollut mukana sekä liiton verkkokursseista vastaavia ammattilaisia että kymmenkunta ihmistä, joilla on omaa kokemusta kurssin aiheesta. Kokemuskehittäjäryhmän lisäksi lukuisat ihmiset esiintyvät omilla tarinoillaan videoilla ja podcasteilla, ovat kirjoittaneet tarinoita ja runoja tai piirtäneet siitä, miltä esimerkiksi ahdistus ja toivo näyttävät ja tuntuvat.

Yhteensä kurssien suunnitteluun ja toteutukseen on osallistunut lähes 200 kokemusasiantuntijaa.

− Joka kerta meitä työntekijöitä vähän jännittää, kun toisilleen entuudestaan tuntematon joukko kokoontuu puhumaan vaikeista ja henkilökohtaisista aiheista. Silti on aina ilahduttavaa seurata, miten tutustumisen jälkeen lähdetään yhdessä ideoimaan, suunnittelemaan sisältöjä ja kurssien rakennetta. Pääroolissa kurssin suunnittelussa ovat kokemuskehittäjät, me työntekijät olemme enemmän fasilitaattoreita, kirjureita ja kokoajia, kertoo liiton koulutus- ja markkinointikoordinaattori Riitta Hämäläinen.

Hämäläisen mukaan kurssien rakenteet elävät täysin kokemusasiantuntijoiden näkemyksen ja kokemuksen mukaan. Kaikkea ei olisi osattu edes ajatella ilman heitä.

− Yhteinen tekeminen ja lopputulos on aina palkitsevaa. Kurssilla ei ole esimerkiksi ensimmäistäkään vinkkilistaa, joka ei olisi useamman ihmisen omista kokemuksista koottu, Hämäläinen sanoo.

Kipinä-nimi perustuu Mielenterveyden keskusliiton ydinajatukseen toivon vahvistamisesta. Liitto haluaa tarjota ihmisille toivon kipinöitä, auttaa sekä löytämään toivoa omassa tilanteessa että toipumisen käynnistymisessä.

Sirola toivoo, että uusi oppimisyhteisö palvelee ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla. Hän kannustaakin tutustumaan Kipinän tarjontaan avoimin mielin.

− Meille saa myös antaa palautetta siitä, minkä kokee toimivaksi ja minkä ei. Palautteen avulla saamme kehitettyä Kipinää ja tulevia kursseja entistäkin paremmiksi, Sirola sanoo.

Lisätiedot:

Kirsi Sirola, koulutuspäällikkö, kirsi.sirola@mtkl.fi, 040 5522 860

Tutustu Kipinään täällä!

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.