Hyppää sisältöön

Eikö jokainen viikko ole oikeastaan mielenterveysviikko?

Mielenterveysviikon teemana on ollut tänä vuonna tunteet. Tunnetaidot auttavat meitä selviämään elämän myrskyissä ja niitä olemmekin kuluneen viikon aikana yhdessä opetelleet. "Kiitos siis, kun vietit mielenterveysviikkoa kanssamme. Ja kiitos, jos vietät joka viikko mielenterveysviikkoa läheisiä ja itseäsi kuunnellen, tunteet huomaten, niille tilaa antaen ja ne hyväksyen" kirjoittaa Mielenterveyden keskusliiton digipalveluiden asiantuntija Paula Paloheimo blogitekstissään.

Tällä viikolla olemme viettäneet mielenterveysviikkoa ja kokeneet jo 27. Mielenterveysmessut. Viikon teemana olivat tunteet; niiden tunnistaminen ja sanoittaminen. Ei mikään pieni aihe. Kaikki meistä eivät ole oppineet polven korkuisena päiväkodissa, miltä kiukku tuntuu. Tai miten sen kanssa pärjää. Aikuinen ei ole ottanut kädestä kiinni, silittänyt ja sanonut, että saat vihastua, kun hiekkalinnasi rikotaan. Että tunnet varmasti myös surua, kun hieno työsi meni rikki.

Tunteiden tunnistaminen, niille nimen antaminen ja niiden kanssa oleminen, on aivan keskeinen mielen hyvinvointia tukeva taito. Taito, joka auttaa elämän tyrskyissä, ja jopa suojaa mielenterveyttä. Onneksi sen voi oppia. Kuluvalla viikolla olemme sitä yhdessä opetelleet.

Mielen sairastuessa omia tunteita on entistä vaikeampi tunnistaa. Voi käydä niin, että tunteet katoavat, jäätyvät. Olo muuttuu turraksi. Silloin on jopa mahdotonta kuvailla toiselle miltä tuntuu. Ja kuitenkin omien tunteiden kuvailu on ainoa keino saada apua. Melko julmaa, eikö vain? Saadakseen apua, pitää pystyä kuvaamaan omia tunteitaan ja olojaan ja monen kertoman mukaan vielä uskottavasti. Kaiken epätietoisuuden keskellä pitää pystyä olemaan uskottava. Kuinka epäreilua. Jos jalka menee poikki, kukaan ei taatusti kyseenalaista sitä. Mielen sairastuessa apua saa, jos on uskottava.

Muiden kokemusten kuuleminen auttaa meitä omien tunteiden tunnistamisessa. Kun kuulee toisen kuvailevan kokemiaan asioita ja tuntemiaan tunteita, voi saada jäsennettyä sekä omia kokemuksia että tunteita. Sen vuoksi Mielenterveysmessuilla käsitellään vuodesta toiseen erilaisia mielenterveyden ilmiöitä ja diagnooseja. Koska me kaikki tarvitsemme tietoa mielenterveyden häiriöistä ja siitä, miltä niiden kokeminen tuntuu. Tieto auttaa meitä jäsentämään omia kokemuksiamme, ymmärtämään toisia ja jakamaan ihmisyyttä.

Kiitos siis, kun vietit mielenterveysviikkoa kanssamme. Kiitos, kun kuulit ja kuuntelit, arvostit ja hyväksyit. Ja kiitos, jos vietät joka viikko mielenterveysviikkoa läheisiä ja itseäsi kuunnellen, tunteet huomaten, niille tilaa antaen ja ne hyväksyen.

Paula

Selfiekuvassa Paula Paloheimo seisoo merenrannalla ja hymyilee. Hänellä on vaaleanpunainen pipo, ruskea kaulaliina ja sininen takki.

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.