Hyppää sisältöön

Jokainen tarvitsee tukea – myös töissä

”Tulen myöhässä! Täällä on tilanne päällä!” on nykyaikana entistä yleisempi viesti etäpalavereissa. Kun teemme töitä kotoa, sekoittuvat kodin haasteet työasioiden kanssa. Ja se on hyvä, kirjoittaa digiasiantuntija Esko Poutanen.

Etätyöaika on korostanut työn ja muun arjen yhteyttä toisiinsa. Kodin ilot ja surut vuotavat helpommin työelämän puolelle. Ja toisin päin. Ennen elimme selvempää eroa työroolin ja kotiroolin välillä. Astuessamme yhteen rooliin jätimme toisen taaksemme. Mutta etätöissä olemme yhtä aikaa molempia. 

Erilliset roolit ovat murtuneet. 

Suomalaisessa työkulttuurissa on vahvana ominaisuutena tehokkuuden arvostaminen. Töissä tulee jatkuvasti olla tehokas ja hyödyllinen ja ansaita palkkansa. Heikommista päivistä tuntee syyllisyyttä. Tuntee, että pitäisi pystyä parempaan. Olisiko aika hyväksyä, että töissäkin olemme ihmisiä? 

Kotona hyväksymme helpommin, ettei aina jaksa laittaa ruokaa. Toisinaan tekee hyvää tilata jotain valmista. Eikä siinä ole mitään pahaa. Joten miksi töissä on vaikeampi hyväksyä raskaampaa päivää? Emme ole koneita ja toimintakykymme vaihtelu kuuluu elämään. 

Olen itse palannut työelämään reilut kaksi vuotta sitten. Toipumisprosessi 10 vuoden masennuksesta on edelleen käynnissä ja uupumus iskee helposti. Kiitollisuus saamastani tuesta on suurta, mutta ilman työkavereiden ymmärrystä se ei olisi tarpeeksi. On uskomattoman helpottavaa, kun töissä sinut kohdataan ihmisenä. On ok, että on huonoja päiviä. On ok olla väsynyt.  

Kaikenlaiset tunteet ovat tärkeä osa meitä. Ne tekevät meistä ihmisiä. ”Puremalla hammasta” voimme hetkellisesti työntää tunteet syrjään. Se voi hetkeksi saada meidät toimimaan tehokkaammin, mutta ei pitkässä juoksussa ole kestävää. 

Kun huomaamme, että työkaverilla on hankalampi päivä tai hänen huomiotaan tarvitaan kotona normaalia enemmän, olemme helposti tukemassa ja antamassa ymmärrystä. Voisiko samaa ymmärrystä antaa myös itselle? 

Olemme kaikki ihmisiä ja jokainen tarvitsee joskus tukea. Niin kotona kuin töissäkin.  

Aina tukenasi,
Esko
digiasiantuntija

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.