Hyppää sisältöön

Vuoden Pomppu 2021 Kiuruvedelle

Mielenterveyden keskusliiton Vuoden Pomppu 2021 -palkinto on myönnetty Kiuruveden Varapäreelle innovatiivisesta ja aktiivisesta toiminnasta mielenterveyden hyväksi. Varapäre tuottaa pienillä resursseilla sekä paikallista yhteisöä vahvistavaa että valtakunnallisestikin tunnustettua toimintaa.

Mielenterveyden keskusliitto jakaa Vuoden Pomppu -palkinnon vuosittain jäsenyhteisölleen tunnustuksena edistyksellisestä toiminnasta mielenterveystyössä. Liiton 50-vuotisjuhlavuonna Pomppu-pokaali matkaa Kiuruvedelle.

Palkinnon myöntämisperusteissa korostetaan toiminnan monipuolisuutta, aktiivisuutta ja innovatiivisuutta. Kiuruveden Varapäre tavoittaa niin nuoria kuin ikääntyneempiäkin ja vastaa ripeästi ajankohtaisiin mielenterveyshaasteisiin.

”Mielenterveysyhdistys seuraa, mitä paikkakunnalla tapahtuu ja on heikoimmassa asemassa olevien ääni sekä ajankohtaisten mielenterveyden haasteiden esiin tuoja. Tavoitamme hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä”, kertoo Varapäreen toiminnanjohtaja Johanna Kainulainen, 32.

”Meillä jokaisella on mielenterveys ja siitä tulee huolehtia. Jokaisella on siihen omat keinonsa aivan samalla tavalla kuin fyysisestäkin terveydestä huolehtimiseen”, hän sanoo.

Uusin avaus: yhteistyö koulujen kanssa

Uusin toimintamuoto on yhteistyö Kiuruveden lukion, yläkoulun 8. luokkien ja aivan uusimpana myös ammattioppilaitoksen kanssa ennaltaehkäisevän mielenterveystyön merkeissä. Yhteistyön tuloksena syntyy malli lukiolaisten ja miksei muidenkin opiskelijoiden mielenterveyden ennaltaehkäisevään tukemiseen.

”Lukiossa oli havaittu mielenterveyshaasteet: uupuminen, stressi, opintoihin liittyvä jännitys ja täydellisyyden tavoittelu omassa elämässä. Niitä käsittelemme oppilaiden kanssa syksyisin ja keväisin”, Johanna Kainulainen kertoo.

Varapäreen tunnetuimpia aktiviteetteja on jälleen ensi maanantaina käynnistyvä kiusaamisen vastainen kampanja Mä en kiusaa. Tänä vuonna teemana on nettikäyttäytyminen. Kahden viikon aikana luvassa on livelähetyksiä Instagramissa, Youtube-video, kokemusblogeja, piirustuskilpailu sekä lasten ja nuorten digirata Kiuruveden kirjastossa.

Varapäre sai vastikään tunnustusta Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahastolta Sitralta. Varapäreen kehittämä yksinkertainen ja tehokas Osaamisen käsi -työkalu oli Sitran syyskuisen Osaaminen näkyviin -hankkeen toiseksi katsotuin vinkki. Työkalu syntyi Kainulaisen ja yhdistykseen työllistetyn Titta Stedtin yhteistyönä.

Haastattelut ja kuvapyynnöt:
toiminnanjohtaja Johanna Kainulainen, Kiuruveden Varapäre, puh. 050 431 85 30

Lisätietoa:
Osaamisen käsi https://www.sitra.fi/caset/osaamisen-kasi/
Mä en kiusaa https://www.maenkiusaa.fi/

Instagram
Facebook
Twitter

Varapäre numeroina:

  • yli 100 jäsentä, toiminta tavoittaa tänä vuonna yli 160 ihmistä
  • lisäksi oppilaitosyhteistyö tavoittaa tänä vuonna yli 200 nuorta
  • perustettu vuonna 1985 mielenterveysongelmia itse kokeneiden sekä vapaaehtoistyötä tekevien kiuruvetisten toimesta

Tilaa uutiskirjeemme

Haluatko tietää aina ensimmäisenä kuulumisemme, saada tapahtumatietomme ja muut ajankohtaiset mielenterveyskentän uutiset kätevästi suoraan sähköpostiisi? Tilaa sähköinen uutiskirjeemme. Tilaamalla uutiskirjeen annat suostumuksen tietojesi käsittelyyn tietosuojaselosteemme mukaisesti.